kysynpähän

onko minkään laista tutkimusta siitä, että voiko syntymättömälle lapselle jäädä muistikuvia ajasta ennen syntymää. jos on ollut esim kovia tuskia,itse nimittäin näin 7-8vuotiaana kaksi kertaa sellaisen unen, ettei se mielestäni voi juontaa muualta kun syntymästäni. Nimittäin ennen syntymääni olin hyvinlähellä tukehtumista koska napanuora oli kietoutunut kaulan ympärille. Unissani olin molemmilla kerroilla painottomassa tilassa, ja sain äärimmäisen tuskallisia kouristuksia tuntui kun kehoni olisi halkeamaisillaan paineesta,sitten se yllättäin helpotti ja alkoi heti alusta. Siis onko mahdollista että tämä on muito syntymästä.
1212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


täältä kirjoitti:

onko minkään laista tutkimusta siitä, että voiko syntymättömälle lapselle jäädä muistikuvia ajasta ennen syntymää. jos on ollut esim kovia tuskia,itse nimittäin näin 7-8vuotiaana kaksi kertaa sellaisen unen, ettei se mielestäni voi juontaa muualta kun syntymästäni. Nimittäin ennen syntymääni olin hyvinlähellä tukehtumista koska napanuora oli kietoutunut kaulan ympärille. Unissani olin molemmilla kerroilla painottomassa tilassa, ja sain äärimmäisen tuskallisia kouristuksia tuntui kun kehoni olisi halkeamaisillaan paineesta,sitten se yllättäin helpotti ja alkoi heti alusta. Siis onko mahdollista että tämä on muito syntymästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu