Olen saanut sellaisen käsityksen, että jokainen harrastaa joogaa oman elämänkatsomuksensa pohjalta. Ihmettelenkin siis hieman sitä, että jooga löytyy tältä foorumilta "idän uskonnot" nimekkeen alta. Toki jooga tai meditaatio kuuluu moniin niistä, mutta joogaa voi harrastaa yhtä hyvin mitä tahansa uskontoa tunnustava henkilö.
Itse joogaa aloittelevana olen huomannut, että jooga-nimikkeen alla voi olla vaikka mitä. Hatha- ja astangajooga sopivat kaikille, mutta lisäksi on muita esim. sahaja-joogaa. Tämä on kuitenkin myös muuta kuin tavallisia joogatunteja, nimittäin uskonnolliseksi luokiteltava liike. Jopa uskontojen uhrien sivustolta löytyy liikkeestä tarkka ja kriittinen kuvaus, joka voi yllättää.
Monenlaista joogaa
joogaileva
3
946
Vastaukset 3
- joogaileva
Löytyihän tämä joogapalsta myös urheilu- ja liikuntaosiosta tuon idän uskonnot-osion lisäksi :)
- Joogisti81
Hei!
- Idän uskonnot ovat vaikuttaneet joogan syntyyn yhtä paljon kuin jooga idän uskontoihin.
Jooga muotoja on yhtä monta kuin opettajia ja oppilaita. Olen harrastanut joogaamista viisi vuotta. Mukaan mahtuu monia lajeja. Koen Astangayogan omituiseksi ihmisten vedättämiseksi. Ihmiset yritetään saada ohjaajan määräämään muottiin ja auta Armias jollei näin käy. Ei ole hyvä, että on näin! Pienillä paikkakunnilla ei ole paljoa joogatunteja, joista valita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092300Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???26954- 71902
- 103896
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha568830- 82728
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik25624- 64606