Kipakkaa on

Tiukoista ja hellittämättömistä tutkimuksista huolimatta ei vielä tiedetä pieneneekö, kasvaako vai pysyykö samana grönlannin seutujen jäämassat. Odotellessa näytetään nonstoppina samaa filminpätkää kesäisestä pohjoisnavan reunamasta missä jäävuoret sortuvat mereen auringonpaisteessa kuten ovat aina kesäisin tehneet. Itse navan jääpeitehän vahvistuu koko ajan.

Etelänapa on alkanut jäähtymään entisestään ja sen jäämassa kasvaa kovaa kyytiä. Sieltä ei näytetä ollenkaan kuvaa eikä siitä mitään puhuta.

Uusi auringonpilkkujakso on alkanut joten nyt lämpenemisen pitäisi kiihtyä ellei peräti villiintyä ja jo 3-4 vuoden päästä pitäisi olla melkoisen tukalat oltavat maan päällä jos ihmisen syypäisyys on totta sillä mikään ei ole ilmakehässä muuttunut parempaan suuntaan, päinvastoin vaikka rahaa on kansoilta kerätty jo miljardeja ja taas miljardeja.

Jää nähtäväksi milloin uusherännäisyys asiassa saa laajempaa kannatusta. Rahalla ei voi ilmastoa eikä luontoa ylipäätään lahjoa vaikka tällä hetkellä useimmat vielä niin luulevat koska itse palvovat rahaa jumalanaan.
1133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kun uhrataan rahaa ilmastolle niin toiveena on sen leppyminen ja palautuminen ennalleen. Uhraukset vain ohjautuvat veijareiden perseeseen ilmaston sijaan eikä siksi toivottua tulosta saavuteta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko rahoja kirjoitti:

Tiukoista ja hellittämättömistä tutkimuksista huolimatta ei vielä tiedetä pieneneekö, kasvaako vai pysyykö samana grönlannin seutujen jäämassat. Odotellessa näytetään nonstoppina samaa filminpätkää kesäisestä pohjoisnavan reunamasta missä jäävuoret sortuvat mereen auringonpaisteessa kuten ovat aina kesäisin tehneet. Itse navan jääpeitehän vahvistuu koko ajan.

Etelänapa on alkanut jäähtymään entisestään ja sen jäämassa kasvaa kovaa kyytiä. Sieltä ei näytetä ollenkaan kuvaa eikä siitä mitään puhuta.

Uusi auringonpilkkujakso on alkanut joten nyt lämpenemisen pitäisi kiihtyä ellei peräti villiintyä ja jo 3-4 vuoden päästä pitäisi olla melkoisen tukalat oltavat maan päällä jos ihmisen syypäisyys on totta sillä mikään ei ole ilmakehässä muuttunut parempaan suuntaan, päinvastoin vaikka rahaa on kansoilta kerätty jo miljardeja ja taas miljardeja.

Jää nähtäväksi milloin uusherännäisyys asiassa saa laajempaa kannatusta. Rahalla ei voi ilmastoa eikä luontoa ylipäätään lahjoa vaikka tällä hetkellä useimmat vielä niin luulevat koska itse palvovat rahaa jumalanaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu