Mieheni on aika temperamenttinen luonne, ja etenkin stressaantuneena (esim. jos työ painaa päälle) sattaa olla aggressiivisen oloinen. Esimerkiksi silloin voi alkaa huutamaan jopa siitä, jos lehdessä on jokin artikkeli tai mielipidekirjoitus, jonka näkemyksistä olen vaikka toista mieltä kuin mies. Muuten mies on minulle kiltti ja läheisyyttä on paljon, mutta heti jos hänellä on pinna kireällä, hän saa minut itkemään hyvin pienistä asioista raivoamalla. Pyytää kyllä anteeksi aina, ja on itsekin myöntänyt että ärsyyntymiskynnys on hänellä ajoittain todella matala.
Muutama päivä sitten meillä oli riitaa, joka sai alkunsa miehen pahasta töppäyksestä. Olemme sitä selvittäneet, enkä ole pystynyt suhtautumaan mieheen ihan normaalisti, ei siis ollut pussailua ym kivaa yhdessäoloa. Kun en pystynyt miehen kanssa viettämään aikaa yhdessä, vaan halusin omaa tilaa miettiäkseni, mieheni suuttui että yritän pallotella häntä suuntaan ja toiseen. Pinna oli kiristynyt monen päivän selvittelyjen takia, ja varmaan itsesyytöksestäkin että oli mokannut niin pahasti. Lopulta homma meni inttämiseksi, yritin lähteä huoneesta pois mutta mies yritti estää ja otti ranteestani kiinni vääntäen sitä samalla lujaa. En siis itse lyönyt häntä tai ollut aggressiivinen, halusin vain tahtoni läpi, että haluan nyt pois tästä tilanteesta nyt heti.
Olemme olleet yhdessä 3 vuotta, eikä mitään vastaavaa ole aiemmin tapahtunut. Miehen sukulaisetkin ovat kyllä kiinnittäneet huomiota miehen ajoittaiseen aggressiivisuuteen, tietyistä asioista eivät uskalla miehelle puhua ettei hänellä hermot kiristyisi. Olen miettinyt, voiko tällainen piirre muuttua kunnon väkivallaksi, vaikkei mies ole sanomansa mukaan koskaan lyönyt naista, ainoastaan kerran pidellyt exää kiinni ja tönäissyt sängylle koska tämä yriti tosissaan hakata häntä ja repiä kynsillä. Siitä ex oli syyttänyt miestä naistenhakkaajaksi...
Pitäisikö minun huolestua, ja onko olemassa jotain keinoja, millä mies voisi hillitä aggressiotaan? Hän on välillä pystynyt hillitsemään itsensä huutamisesta ihan vain laskemalla kymmeneen. Tämä huutaminen ja raivoaminen lähtee luultavasti kotoa, miehen isä nimittäin on täysin samanlainen ja myös ukki ollut ennen seniiliyden vuosiaan.
Mies kyllä tiedostaa ongelman, mutta luonteensa kun on helposti "heikkouksia ei myönnetä", niin kynnys saada apua tähän on aika korkealla. Olen joskus miettinyt, että miehen olisi hyvä mennä terapiaan, mutta tuskin häntä sellaiseen saa vaikka maksettaisiin. Miten voin saada miehen kiinnittämään enemmän huomiota tähän ongelmaan, ja myös niin että hän tekee sille jotain?
Muutama päivä sitten meillä oli riitaa, joka sai alkunsa miehen pahasta töppäyksestä. Olemme sitä selvittäneet, enkä ole pystynyt suhtautumaan mieheen ihan normaalisti, ei siis ollut pussailua ym kivaa yhdessäoloa. Kun en pystynyt miehen kanssa viettämään aikaa yhdessä, vaan halusin omaa tilaa miettiäkseni, mieheni suuttui että yritän pallotella häntä suuntaan ja toiseen. Pinna oli kiristynyt monen päivän selvittelyjen takia, ja varmaan itsesyytöksestäkin että oli mokannut niin pahasti. Lopulta homma meni inttämiseksi, yritin lähteä huoneesta pois mutta mies yritti estää ja otti ranteestani kiinni vääntäen sitä samalla lujaa. En siis itse lyönyt häntä tai ollut aggressiivinen, halusin vain tahtoni läpi, että haluan nyt pois tästä tilanteesta nyt heti.
Olemme olleet yhdessä 3 vuotta, eikä mitään vastaavaa ole aiemmin tapahtunut. Miehen sukulaisetkin ovat kyllä kiinnittäneet huomiota miehen ajoittaiseen aggressiivisuuteen, tietyistä asioista eivät uskalla miehelle puhua ettei hänellä hermot kiristyisi. Olen miettinyt, voiko tällainen piirre muuttua kunnon väkivallaksi, vaikkei mies ole sanomansa mukaan koskaan lyönyt naista, ainoastaan kerran pidellyt exää kiinni ja tönäissyt sängylle koska tämä yriti tosissaan hakata häntä ja repiä kynsillä. Siitä ex oli syyttänyt miestä naistenhakkaajaksi...
Pitäisikö minun huolestua, ja onko olemassa jotain keinoja, millä mies voisi hillitä aggressiotaan? Hän on välillä pystynyt hillitsemään itsensä huutamisesta ihan vain laskemalla kymmeneen. Tämä huutaminen ja raivoaminen lähtee luultavasti kotoa, miehen isä nimittäin on täysin samanlainen ja myös ukki ollut ennen seniiliyden vuosiaan.
Mies kyllä tiedostaa ongelman, mutta luonteensa kun on helposti "heikkouksia ei myönnetä", niin kynnys saada apua tähän on aika korkealla. Olen joskus miettinyt, että miehen olisi hyvä mennä terapiaan, mutta tuskin häntä sellaiseen saa vaikka maksettaisiin. Miten voin saada miehen kiinnittämään enemmän huomiota tähän ongelmaan, ja myös niin että hän tekee sille jotain?
Vastaukset 17
Vanhimmat
ja menin terapiaan. Ei enää pinna pala niin herkästi. Kun vielä oppii puhumaan asioistaan, niin sekin helpottaa. Toisinaan siihen tarvitaan ulkopuolista apua, kun muu ei auta.
Ei tuollainen ole miehellesikään helppoa ja varmaan katuu kärvähtämisiään.
Koittakaa jaksaa ja etsiä ratkaisua. Tsemppiä teille.
Enpä usko että tuollaisen takia tarvitsee huolestua. Ei varmaan edes tajunnut että sinulle voi käydä kipeästi.
Luulisin että mikäli miehesi olisi oikeasti väkivaltainen, olisit saanut kärsiä siitä jo paljon aiemmin. Kolme vuotta on pitkä aika ja uskoisin että taipumus fyysiseen väkivaltaan olisi sinä aikana jo tullut näkyviin.
Toki kannattaa pitää silmät auki ja muutenkin ylenpalttinen raivoaminen kannattaisi saada kuriin jo senkin takia, että se ei ole kivaa eikä sivistynyttä.
Ja toden teolla tee selväksi ettei hänelle voi edes mielipidettään ilmaista kun saa pelätä suuttumista. Tee se kirjallisesti.
Suhde katkolle, siihen asti kun mies on hoidossa.
Jos ei suostu, niin heivaa se. Se on palvelus sille miehelle, vaikkei se heti sitä ymmärrä.
Ei tuosta varmaan kannata huolestua vielä, mutta jos haluat oppia miten vapaudutaan esim jos miehesi ottaa ranteesta kiinni tai vastaavaa, niin mene aikidon tai ju-jutsun alkeiskurssille. Siellä oppii nuo perustaidot ihan parissa kuukaudessa. (Tämä ei ole vitsi, itsellä on vyöt molemmista lajeista)
Väkivalta alkoi kymmenen vuoden yhdessäasumisen jälkeen!
KOmuksieni valossa en suostuisi jatkamaan, jollei mies hae apua itselleen.
Eroon se tietysti lopulta johti.
Miten tuo voi olla mahdollista?
Ettei mitään vihjeitä tai muutoksia käytöksessä tai persoonallisuudessa ja sitten 10 vuoden jälkeen---PAM!
Tietysti jos kyseessä on sairaus/sairastuminen joka vaikuttaa persoonallisuuteen tai vakava loukkaantuminen (esim pään alueelle), niin tämän ymmärtäisi, mutta, mutta...
Suoraan sanoen on itse henkilökohtaisesti ajatellen todella vaikea uskoa "muutokseen yhdessä yössä" eli sopuisasta ihmisestä tulee --kymmenen vuoden jälkeen!-- vaikea ja vaarallinen kädenkäänteessä. Tohtori Jekyll ja
Mister Hyde?
itse huolestuisin. olin aikoinani tyhmä, kun en huolestunut. jos henkilö räjähtelee mielipiteiden takia, tai saa raivareita tyyliin luin lehdestä uutisen ja vääntää kädestä... se on jo väkivaltaa. väkivalta on myös henkistä eikä siitä aina jää merkkejä. Tarkista, ettet ala elämään myötäillen hänen 'tuuliaan' jolloin et sano tai tee mitään pian mikä häntä saattaa loukata. jos jo lähipiirissäkin tiedetään, että hän voi ärsyyntyä normaalia enemmän tietyistä asioista, ja näitä varotaan, onko se normaalia? eikö meillä jokaisellla ole vastuu käytöksestämme aikuisina ja meidän kaikkien tule elää ja antaa elää... ei vain toisen osapuolen.
Huolestuisin. Henkistä väkivaltaa teillä ainakin on, jos jo nyt pelkäät miehen raivokohtauksia. Ja tuollainen kiinnipitäminen on fyysistä väkivaltaa.
Miten teidän suhteessa oikeudet ja velvollisuudet jakautuvat? Onko miehesi mustasukkainen? Tuhoaako tavaroitasi, paiskooko esineitä (se on uhkailua ja henkistä väkivaltaa)? Onko julma lemmikkieläimille? Lapsille? Katso lisää www.turvakoti.net
Seurustelin 5 v miehen kanssa, joka aluksi oli mukava ja halusi joka asiassa miellyttää minua. Itse ystävällisyys. Vähitellen alkoi näyttää toista puoltaan, ensin juuri tuollaisia raivokohtauksia mielestäni oudoista ja mitättömistä asioista. Pyyteli niitä silloin alkuaikoina anteeksi. Anteeksipyynnöt eivät merkinneet mitään, koska sekopäiset raivokohtaukset toistuivat aika-ajoin. Ei miehellä ollut aikomustakaan muuttaa käytöstään. "Anteeksi" oli hänelle pelkkä sana. Myöhemmin hän ei enää edes vaivautunut sanomaan tuota sanaa ääneen.
4 v kuluttua alkoi tulla mukaan fyysistä väkivaltaa. Ensin mies sai raivokohtauksen jostain arkipäiväisestä asiasta, esim. siivotessa raivosi. Samassa huoneessa en uskaltanut silloin olla, saattoi juuri käydä käsivarteen kiinni, puristaa lujaa jne.
Lopulta kun istuimme rauhallisesti katsomassa televisiota eräänä iltana, sanoin tv-ohjelmasta jotain ja mies löi minua nyrkillä lujaa reiteen. Pyyteli "järkyttyneenä" anteeksi. Itse en oikein uskonut tapahtunutta edes todeksi, niin omituista se oli. Pari viikkoa tästä mies yhtäkkiä pisti kätensä kaulani ympärille kuristaakseen. Ja alkoi puhumaan minun pahoinpitelemisestäni, etenkin humalassa. (hänellä ei kuitenkaan ollut alkoholiongelmaa ja kävi aivan normaalisti töissä)
Siihen päättyikin meidän suhteemme, minä sain tarpeekseni. En jäänyt ottamaan selvää, mikä miestä vaivaa. Mielestäni tuollainen käytös ei kuulu rakastavaan parisuhteeseen. Ihmisestä pääsee kyllä helpomminkin eroon, jos noin kovasti rassaa, että täytyy raivota silmät päässä seisoen jne
Jos haluat jatkaa, niin ainakin suosittelisin parisuhdeterapiaa ja miehelle mahd. yksilöterapiaa. Muuten en suostuisi jatkamaan. Jos miehesi on taipuvainen perheväkivaltaan, pariterapia ei välttämättä toimi (koska väkivaltainen yrittää sielläkin alistaa uhrinsa), mutta voittehan kokeilla.
Perheväkivalta alkaa pikkuhiljaa. Harvoin kukaan ensimmäisillä treffeillä saa turpaansa.
Kuuluuko sinusta rakkauteen pelko?'
P.S. Mukavia ja henkisesti tasapainoisia miehiä on olemassa. Siksi sellaisia, joiden seurassa on paha ja ahdistava olla, ei kannata jäädä katselemaan.
Mies on hyvin lapsi- ja eläinrakas, mutta liittyy tähänkin asiaan raivoaminen siinä mielessä, että kun esim. telkkarissa oli näistä hevosten kuljetuksista karmeita pätkiä, mies raivosi kuin hullu, sanoi että kaikki noi vääränmaalaiset sadistit pitäis tappaa ja että eläin on viaton ym. On todella raivoissaan, miten pienet tuomiot annetaan eläinrääkkäyksestä tai pedofiliasta. Ei ole lainkaan mustasukkainen, mikä on minusta aika outoa..siis mieheksi.
Ei ole koskaan minua päin mitään heittänyt tms, muta joskus jos raivostuu niin hakkaa nyrkillä pöytään (esim tietokone tilttaa jatkuvasti-> voi hakata näppäimistöä ja kirota...)
Juu..pelkoa tässä suhteessa kyllä on, jotenkin miehen itsensä puolesta. Että miksi hän käyttäytyy niin aggressiivisesti? Apua ei voi hakea, hän ilmeisesti olettaa että pitää hakata joku henkihieveriin ennen avun hakemista. Ihan aggressiivinen käytös vaikkakin ilman fyysistä kimppuunkäymistä on huolestuttavaa minun mielestäni! En tiedä kuinka saada mies ymmärtämään, ettei ole kaikki ihan ok hänen luonteensa/taipumustensa kanssa..
Itse asiassa sinun on myöhäistä kysyä nyt, "voiko miehen käytös yltyä väkivaltaiseksi?". Kertomasi mukaan olette jo ylittäneet tuon rajan.
1. Sinun pitää varoa suuttuttamasta häntä....tai...
2. Hän on jo kerran käynyt sinuun fyysisesti kiinni (käden vääntö).
Olisin sinuna erittäin huolestunut.
Mä kirjoitan vähän omasta kokemuksestani. Mun mieheni oli samanlainen "hermoherkkä" (siis oli,koska olemme eronneet). Hänen seurassaan piti olla hieman sukulaisteni ja minun varautunut ,koska vain hänen mielipiteensä oli se ainut oikea. Seurusteltuamme kolmisen vuotta hän erään riidan päätteeksi löi minua avokämmenellä lujaa poskelle. Olin järkyttynyt,mutta hän sai minut uskomaan että minä olin "ärsyttänyt" häntä liikaa. Meni monta vuotta ,jolloin hän suutuspäissään löi vain seinään tai jollain esineellä lattiaan. Kunnes oltuamme yhdessä jo kolmetoista vuotta(kolme lasta), pahoinpitely alkoi uudestaan. Tosin hän myös kärysi pettämisestä, mutta myös väkivalta alkoi tulla kuvioihin yhä enemmän. Lasten nähden isä potki minua lattialla, koska minä "ärsytin" häntä.Jos olin eri mieltä vaikka tv-sarjan näyttelijän nimestä, hän löi kaukosäätimellä, (mitäs ärsytin). Pahin tapahtui viime keväänä, jolloin hän piti niskastani kiinni ja hakkasi nyrkillä päätäni (aina päähän, ettei jää jälkiä). No,siinä tappelussa sain jo kyllä valtaisat mustelmat käsiin ja jalkoihinkin.Nyt , vihdoinkin kun ymmärsin erota,näen ,että jo ensimmäisestä varoituksesta olisi pitänyt ymmärtää mitä tuleman pitää... Eli jos ei miehesi ymmärrä hakea apua "ylireagointiinsa" ,niin varmaan on, että ei se luonne ainakaan helpommaksi muutu vanhemmiten
Sorry kun tulin täältä näin, mutta minun mieheni on myös erittäin lempeä ja kaikki pitävät häntä "kylän parhaimpana ja avuliampana" kaverina.
Silti hänellä on joku asia, joka saa hänet raivoihinsa. Hänellä on omat menonsa, kaverinsa, ja auta armias jos joskus erehdyn mainitsemaan hänen ajankäyttöään näiden kavereiden kanssa, jotka ovat tärkeämpiä kuin perhe. Silloin nuorempana nyrkki heilui ja maljakkoa särkyi. Mustelmia sain minäkin ihan riittävästi.
Nyt hän tyytyy raivoamaan ja kehumaan miten prostituoidut ovat niitä parhaita naisia. Auttakaa minua tämä yli kolkytvuotisen suhteen karikoissa. Kiitos jos voitte auttaa!
avopuolisollani myös räiskyvä luonne ja usein humalassa kuulin suoraa huutoa. mutt sitten ei enää huutaminen riittänyt.
ensin oli just ranteista vääntämistä ja pientä tönimistä.en huolestunut koska eihän mun rakas mua satuttais. ja väärin taas! oli pari pienempää päällekäyntiä, ei mitään isoa.ja aina vannotettiin ettei halua satuttaa eikä niin tapahtuisi enää ikinä kunnes..
uutena vuotena avomieheni(luultavasti kohta ex) kuristi mua niin ett mustelmat näkyy vieläkin.se vaan pahenee ajan myötä helposti ja aika usein ikävä tosi asia on ett jos käy kerran päälle niin luultavasti se tulee tapahtumaan toistekin.
tietysti fiksuja poikkeuksia löytyy aina!!
Noh, voihan niitä poikkeuksia olla, mutta mielestäni on aivan liian vaarallista jäädä odottamaan, tappaako kumppani uhrinsa vai onko hän sellainen miellyttävä, erittäin harvinainen poikkeus, jolla yksi pahoinpitely-kerta riitti.
Varsinkin, kun se yksikin kova läimäytys, kuristaminen, tönäisy jne voi aiheuttaa elinikäiset vammat uhrille.
Mielestäni paras neuvo on aina: pakene ja hae itsellesi apua. Jokainen meistä ansaitsee turvallisen kodin ja rakkautta. Suojelkaa itseänne, te olette arvokkaita ihmisiä!
Näistä voi lähteä liikkeelle
www.turvakoti.net
www.naistenlinja.com -> siellä kirja "Päänavaus", kannattaa lukea, myös mahdollisuus soitaa tukilinjalle
Eli jos ukkos suostuu terapiaan/lyömätön linja ja mm. seurakuntien tarjoamat tukijut eli siis MYÖNTÄÄ että on liian pitkällä, niin suhteellanne on mahdollisuuksia palautua väkivallattomaksi ja kenties säilyä sellaisena.
Jos ei - ja jos et edes USKALLA PUHUA tuosta miehellesi, niin sanoisin, että harkitse nyt tarkkaan.
Tunnistin itseni niin hyvin edellä olleista tarinoista. Avioliittoni on ehkä jo menetetty, vaimoni liian peloissaan vihanpurkauksiani. Eilen viimeksi suutuin jostain niin turhasta. Ensin siitä, ettei vaimoni halunnut poistaa exänsä valokuvia tietokoneeltaan. Sitten sain kuulla ensimmäistä kertaa, miten exä on kerran raiskannut hänet suhteen alkuvaiheessa (poliisijuttua hän ei tehnyt) ja suhteen loputtua yrittänyt toistamiseen (tämän tiesin jo aiemmin, siksi en halunnut hänen pitävän mitään "muistoa" exästään). Silloin vaimoni onneksi sai puolustettua itseään. Olin täysin poissa tolaltani tämän kuultuani. En voi vihata mitään muuta enempää kuin raiskaajia! Kerroin, että oma äitini on kauan sitten raiskattu, että hän edelleen kärsii tapahtuneesta. En ollut koskaan aiemmin kertonut tätä vaimolleni, ei mielestäni tarpeellista. Mutta nyt halusin kertoa hänelle syyni vihaani. Sitten... vaimoni kysyi, monestiko äitini on raiskattu. Jotenkin vain kilahdin, mitä merkitystä sillä on? Huusin vaimolleni tämän. Yksi tai tuhat kertaa, yhdessäkin on jo liikaa. Hän säikähti. Ymmärrän nyt miten typerästi toimin.
Nyt oma vaimoni pelkää minua, aviomiestään. Hän pelkää miten tulevaisuudessa tapahtuu, jos satumme puhumaan tästä aiheesta. Hän pelkää että en pysty kontrolloimaan itseäni.
Haluan muuttaa itseäni, haluan pelastaa sen minkä vielä pelastettavissa on. Rakastan vaimoani yli kaiken, hän on minulle tärkeintä tässä maailmassa. En tiedä, ehkä hän pelkää jo liiaksi minua, ehkä on jo liian myöhäistä pelastaa suhdetta. Mutta aion silti yrittää.
Mistä saan apua??
Täällä on jo annettu linkkejä, mitä kautta voi apua saada. Esim. väestöliiton kautta löytyy terapiapalveluja, sekä ilmaisia että maksullisia. Kaupungeilla/seurakunnilla on ilmaisia perheneuvontapalveluja. Se on hieno asia, että myönnät olevasti huolissasi omasta käytöksestäsi. Ammattiavun mukana ollessa pystytte paremmin kyseenalaistamaan omat toimintatapanne, ja omaan aggressiivisuuteesi voidaan pureutua jatkossa yksilöterapian avulla. Ehkä on hyvä, että ensin menisitte yhdessä psykologille, ja sitten jatkaisit yksin. Koska sinustahan se käytös kuitenkin lähtee, sinun tarvitsee käydä vaikea tie läpi, jotta suhteenne olisi kummallekin hyvä ja turvallinen.