Miten päästä alkuun?

Onhan se sykemittari varmaan ihan hauska kapistus ja niin pois päin. Tuntuu vain, että joissain kisoissa alkaa olla kuntoilijaporukkaa, joka tapittaa mittariaan ja sitten kun ennen loppua tuleekin sippi, niin ihmetellään, että kyllä minun teoriassa olisi pitänyt jaksaa vielä.

Älkää ottako tätä millään pahalla, oikein käytettynä sukemittari on varmasti oiva apu, mutta ihan ensin on kuitenkin syytä oppia ihan itse tarkkailemaan oloaan ja fiilistään.

Erityisesti noin alussa kaikkein tärkein asia on nimenomaan se, että on kivaa. Niin kauan kuin on kivaa, ei sykkeillä ole juuri väliä tässä vaiheessa.

Tähän taas vaikuttaa kaksi tärkeää seikkaa. Oikea laji ja rauhallinen alku. Ensimmäisellä tarkoitan sitä, että juoksu on aika rankka laji, ei vain peruskunnolle, mutta mysö tukielimistölle. Juoksija toisensa perään valittelee jatkuvasti jalkavaivojaan jne. Ja huonommalla kunnolla juoksu alkaa todella nopeasti tuntua ikävältä ja voi johtaa uuden harrastuksen nopeaan loppumiseen.

Siksi ehdotankin aluksi, että jos juoksu ei tunnu heti nimenomaan siltä omalta lajilta, niin kannattaa kokeilla aluksi myös muita kuntourheilulajeja. Esimerkiksi pyöräilyä ja unitia on paljon helpompi heti alussa tehdä vähän pidempään, eikä ne kipeytä paikkoja samalla tavalla. Tämä voi auttaa pääsemään vaikean alun yli ja juoksu voi alkaa maistumaan sitten huomattavasti paremmalta.

Se toinen asia on "tarpeeksi hiljaa alussa". Villi veikkaukseni on, että suurin ongelma on motivaation katoaminen nopeasti. Siihen auttaa se, että alussa pitää aina riittävän monta välipäivää, niin että suorastaan odottaa, että seuraavan kerran pääsee lenkille. Ja sitten kun sinne menee, niin aivan rauhallinen alku. Eli juuri aluksi ihan reipasta kävelyä tai leppoisaa kakksovaihteen poljentaa. Niin jaksaa pidempään, tuntuu paremmalta ja kunto kasvaa nopeammin.

sanompahan vain kirjoitti:

Onhan se sykemittari varmaan ihan hauska kapistus ja niin pois päin. Tuntuu vain, että joissain kisoissa alkaa olla kuntoilijaporukkaa, joka tapittaa mittariaan ja sitten kun ennen loppua tuleekin sippi, niin ihmetellään, että kyllä minun teoriassa olisi pitänyt jaksaa vielä.

Älkää ottako tätä millään pahalla, oikein käytettynä sukemittari on varmasti oiva apu, mutta ihan ensin on kuitenkin syytä oppia ihan itse tarkkailemaan oloaan ja fiilistään.

Erityisesti noin alussa kaikkein tärkein asia on nimenomaan se, että on kivaa. Niin kauan kuin on kivaa, ei sykkeillä ole juuri väliä tässä vaiheessa.

Tähän taas vaikuttaa kaksi tärkeää seikkaa. Oikea laji ja rauhallinen alku. Ensimmäisellä tarkoitan sitä, että juoksu on aika rankka laji, ei vain peruskunnolle, mutta mysö tukielimistölle. Juoksija toisensa perään valittelee jatkuvasti jalkavaivojaan jne. Ja huonommalla kunnolla juoksu alkaa todella nopeasti tuntua ikävältä ja voi johtaa uuden harrastuksen nopeaan loppumiseen.

Siksi ehdotankin aluksi, että jos juoksu ei tunnu heti nimenomaan siltä omalta lajilta, niin kannattaa kokeilla aluksi myös muita kuntourheilulajeja. Esimerkiksi pyöräilyä ja unitia on paljon helpompi heti alussa tehdä vähän pidempään, eikä ne kipeytä paikkoja samalla tavalla. Tämä voi auttaa pääsemään vaikean alun yli ja juoksu voi alkaa maistumaan sitten huomattavasti paremmalta.

Se toinen asia on "tarpeeksi hiljaa alussa". Villi veikkaukseni on, että suurin ongelma on motivaation katoaminen nopeasti. Siihen auttaa se, että alussa pitää aina riittävän monta välipäivää, niin että suorastaan odottaa, että seuraavan kerran pääsee lenkille. Ja sitten kun sinne menee, niin aivan rauhallinen alku. Eli juuri aluksi ihan reipasta kävelyä tai leppoisaa kakksovaihteen poljentaa. Niin jaksaa pidempään, tuntuu paremmalta ja kunto kasvaa nopeammin.

Minulle sykemittarin ottamisesta mukaan harjoituksiin oli apua. Harjoittelin nimittäin aikaisemmin aina ihan, ihan liian kovaa. Nyt suurinpirtein tiedän millä alueella milloinkin mennään ja olen oppinut lukemaan "kehon kieltä", ilman että mittaria tarvitsee kokoajan tuijottaa.
Mutta kukin tavallaan.