Tänään sain illalla vihdoinkin koottua ajatukseni ja
toiveeni yhteen nippuun. Nyt minulla on yksi keskeinen
päämäärä elämässäni, johon suuntaan kaiken tarmoni.
*) Teen ahkerasti ja tunnollisesti töitä.
*) Treenaan siinä samalla kielitaitoani.
*) Lopetan ravintoloissa juoksemiset kokonaan.
*) Pistän muutaman setelin aina tilipäivänä syrjään.
Kun olen saanut pikkaisen rahaa talteen sukanvarteen,
lähden muutamaksi kuukaudeksi jonnekin päin
Aasiaa ja etsin sieltä itselleni suloisen, empaattisen naisen
jonka tuon kotiin omaksi vaimokullakseni. Suomalaiset ikäiseni
sinkkunaiset ovat luonteeltaan niin kovin kovin katkeria ja kaunaisia,
kun ovat tulleet moneen kertaan pelimiesten tai ties minkälaisten
renttujen toimesta höynäytetyksi.
Jätän suosiolla katkerat Suomisinkkunaiset ja suuntaan tulevaisuuteni kohti Aasiaa..
Pari vuotta kovaa työtä ja unelmani.. on totta!
Neljän Ruusun biisiä lainatakseni, ehkä onkin niin että elän vain kerran!
Kun en kelpaa Suominaiselle,
20
1100
Vastaukset
- vänkyrä-nainen
onhan tossa lähempänäkin vaihtoehtoja ettei tarvi ihan niin kauas lähteä ja pääset halvemmalla. Tietysti jokainen valitkoon kumppaninsa mieltymystensä mukaan.
- läski
pohjanmaalla on isompi porukka saman suunnitelman varassa.. onnea sulle
Sanonpahan vain kohtuullisella kokemuksella, että jos ei tule toimeen edes saman kulttuuritaustan omaavan naisen kanssa, niin ei paljon kannata kaukomaillekaan tähyillä.
Jos et vielä ottanut onkeesi, niin mieti, miksi hyvätuloinen, koulutettu ja kielitaitoinen nainen lähtisi mukaasi? Tai jos se ei ole tarpeen, niin mieti miksi köyhä, kouluttamaton ja kielitaidoton nainen lähtisi mukaasi? Aivan! Rahan takia. Pistähän reilusti sukan varteen, että pystyt naisen lisäksi tukemaan taloudellisesti myös sukulaisia. Ne kun ovat naiselle aina tärkeämpiä kuin sinä. Koska olette luoneet vaihtokauppasuhteen (taloudellinen turva vs. kotityö- ja seksipalvelut), voit alkaa miettimään, mitä tapahtuu tulevaisuudessa.
Nainen lievittää koti-ikäväänsä tapaamalla maanaisiaan. Sitten vertaillaan, kenellä on anteliain ja varakkain mies. Jos ei pärää kilpailussa, nainen etsii paremman. Kysehän on alunperinkin ollut hyöty, eikä rakkausliitosta.
Vaan samapa tuo, sinähän olet jo päätöksesi tehnyt...- hoksata, parhain Ratikkakuski
olisi se että olet joihinkin keskusteluihin aivan liian JÄÄVI ylipäätänsä osallistumaan!!!
Ps: itselläni on aivan lähipiiristä yksi kaveri joka on toteuttanut samanlaisen 'projektin' todella menestyksekkäästi!
En ole Ap - tikkari pois lapsilta!!!
hoksata, parhain Ratikkakuski kirjoitti:
olisi se että olet joihinkin keskusteluihin aivan liian JÄÄVI ylipäätänsä osallistumaan!!!
Ps: itselläni on aivan lähipiiristä yksi kaveri joka on toteuttanut samanlaisen 'projektin' todella menestyksekkäästi!
En ole ApMun enolla on vaimo Thaimaasta, ihan lomamatkalla joskus 70-l tavattu. On kova poika matkustelemaan, kiersi eka Eurooppaa, sitten vähän kauenpana, mutta retkahti sitten ihan kunnolla tuohon naiseen.
Jeps. Se "joutui" (mitä rakkaudesta ei tekisi?) riiustelemaan 10 vuotta neitoa, ennenkuin se suostui muuttamaan tänne. Todella fiksu ja kaunis nainen. Talo ja vermeet piti nyt tietysti olla, kun vihkipäivä vihdoin saatiin sovittua. Vaimon sisaren he ovat kouluttaneet (perheestä pidetään huolta). Tietysti vaimolla on ikävä entiseen kotiamaan: molemmat lapset on käyty siellä saamassa, että saavat molempien maiden kansalaisuuden kätevästi. No eihän sitä vuokralla voi tuollaisia aikoja elellä ... talo piti hommata sinne toiseenkin maahan.
Lapsien koulutukseen panostetaan. Tytär on nyt maksettu USA:han (osin stipendeilläkint tosin) opiskelelemaan.
On siinä duunaripojulla tekemistä. :-) Ihania ihmisiä, kohteliaita, fiksuja, kauniita. Todella ihanat lapsetkin. Enossa täytyy olla sitä jotain. - piti vielä lisätä
tikkari pois lapsilta!!! kirjoitti:
Mun enolla on vaimo Thaimaasta, ihan lomamatkalla joskus 70-l tavattu. On kova poika matkustelemaan, kiersi eka Eurooppaa, sitten vähän kauenpana, mutta retkahti sitten ihan kunnolla tuohon naiseen.
Jeps. Se "joutui" (mitä rakkaudesta ei tekisi?) riiustelemaan 10 vuotta neitoa, ennenkuin se suostui muuttamaan tänne. Todella fiksu ja kaunis nainen. Talo ja vermeet piti nyt tietysti olla, kun vihkipäivä vihdoin saatiin sovittua. Vaimon sisaren he ovat kouluttaneet (perheestä pidetään huolta). Tietysti vaimolla on ikävä entiseen kotiamaan: molemmat lapset on käyty siellä saamassa, että saavat molempien maiden kansalaisuuden kätevästi. No eihän sitä vuokralla voi tuollaisia aikoja elellä ... talo piti hommata sinne toiseenkin maahan.
Lapsien koulutukseen panostetaan. Tytär on nyt maksettu USA:han (osin stipendeilläkint tosin) opiskelelemaan.
On siinä duunaripojulla tekemistä. :-) Ihania ihmisiä, kohteliaita, fiksuja, kauniita. Todella ihanat lapsetkin. Enossa täytyy olla sitä jotain.Niin, et enoni ei saa juoda sitten kaljaa enää (puhumattakaan mistään väkevimmistä). Edes sitä 1 pulloa saunan jälkeen. Vaimo ei tykkää.
Toteutat vain tuon 4:n kohdan suunnitelmasi, niin saat valita jopa suominaisista omasi. Jos ne nyt sulle sitte enää kelpaa.
- sinä muuten
se nimimerkki "Petetty", joka kirjoitteli Hesariinkiin korkeamman tason virkamiehille reidet avaavasta morsiamesta?
sinä muuten kirjoitti:
se nimimerkki "Petetty", joka kirjoitteli Hesariinkiin korkeamman tason virkamiehille reidet avaavasta morsiamesta?
Jos kysyt, ni tää palstaparanoia nous kertaheitolla ihan uudelle tasolle.
- sama tarina
relaxed_eyes kirjoitti:
Jos kysyt, ni tää palstaparanoia nous kertaheitolla ihan uudelle tasolle.
Sori sekaannus, analogiaa nääs.
sama tarina kirjoitti:
Sori sekaannus, analogiaa nääs.
heräs mun uteliaisuus sen suhteen, että mitä se 'petetty' on sit sinne hesariin kirjottanu?
- sama tarina
relaxed_eyes kirjoitti:
heräs mun uteliaisuus sen suhteen, että mitä se 'petetty' on sit sinne hesariin kirjottanu?
riittävästi. Tunteita herättävä tarina. Hyvä aviomies, huono nainen joka ei voi himoilleen mitään. Pieni lapsi.
sama tarina kirjoitti:
riittävästi. Tunteita herättävä tarina. Hyvä aviomies, huono nainen joka ei voi himoilleen mitään. Pieni lapsi.
sä sen minuun yhdistit? Mä en ole hyvä aviomies.
- sama tarina
relaxed_eyes kirjoitti:
sä sen minuun yhdistit? Mä en ole hyvä aviomies.
No se mies itse kehaisi olevansa hyvä. Eipä sovikaan saatana.
- Mangusti.
Miten suominaisen katkeruus ja sun kelpaamattomuus liittyy toisiinsa? Kumpi on katkera, sinä vai suominainen?
tajuu,eiks se ois sama asia käydä täällä suomessa huorissa tollakin rahalla. Ko ei tollasella thaikkunaisella oikein niitä kulissejakaan saa kuntoon niin en oikein näe sitä pihviä tässä hampparissa. Vai etkai sä oikeesti kuvittele et parin kuukauden reissulla joku thaikkupimu rakastuu suhun tulisesti,vilpittömästi ja ennenkaikkea pyyteettömästi ja elätte elämänne onnellisina loppuun asti.
Sitäpaitsi palvelualan tyttöjähän ne on siihen asti kunnes joku länkkäri 'pelastaa' heidät eikä siihenkään riitä enää nykyään pelkästään se et oot jostain länsimaasta. Mitä nyt oon kuullu thaimaanreissaajakavereiden juttuja niin tytöillä voi olla useita länkkäriäijiä jotka lähettelee niille rahaa,kännyköitä yms kamaa, ei se mikään selviö oo et sikäläinen muija ois samantien menossa naimisiin kenen tahansa suomimiehen kanssa.- Papeete1
Onpahan taas yksi suomalainen katkera ja kaunainen kunnonmies vähemmän. Tosin noita liittoja nähneenä voin luvata sulle utopististen unelmien romuttumisen karvaasti, ja koska sun sietokykysi on jo valmiiksi noin huono, niin se ei sitten tiedä hyvää.
Mutta ihan miten vaan, ei ole mun ongelmani. Voihan tossa hyvinkin käydä (heti ku lehmät lentää), tsemppiä :D - Muuta itse
Thaikkulaan. Voit helposti vaihtaa toiseen, kun alkaa kyllästyttämään.
- vato retro
Joo hyvä suunnitelma, toivottavasti myös toteutus pelaa. Mulla on ollut vähän ongelmia oman 5-vuotissuunnitelmani kanssa, itsekuri ei riitä.
Taikamaa epäilyttää, se on liian suosittu (puhki jyystetty). Eesti on parempi, tosin ne karsastaa "vähän" suomalaisia.
Oma listani on:
1. Puola
2. Viro
3. Filppula
4. Thaimaa
5. Meksiko
6. Ukraina/Valko-Venäjä
7. Venäjä
8. Argentiina
9. Nigeria
10. Kuuba
11. Brasilia
...
25. Suomi
Eestiläiset mimmit on helvetin seksikkäitä ja hauskoja. Anu Saagim on sikäläisen naisen prototyyppi. Käyppä kuule Viron maaseudulla kesällä, et pety! - Aasian kauppa
miten kaikki alkavat heti puhumaan thaikuista, vaikka ap. puhui Aasiasta yleensä. On ihan mahdollista löytää esim. kiinalainen vaimo. Eikä tarvitse olla Donald Trump tai Brad Pitt. Kiinalainenkin nainen voi rakastua suomalaiseen äijään. Eikä ne thaimaalaiset naisetkaan kaikki mitään rutiköyhiä ole. Ihan kuin he kaikki asuisivat jossain luolassa kallojen kera. Thaimaassakin on ihan koulutettuja ja taloudellisesti toimeentulevia naisia. Toisaalta kahden viikon lomalla ei oikein voi rakastua, mutta matkustavathan jotkut miehet Thaimaahan esim. 6 kuukaudeksi.
Vaikka naiset täällä nyt vittuilevatkin näiden suhteiden kestolle, niin heidän asemassaan en paljon vittuilisi.
"Neuvostoliiton romahdettua suomalaismiesten avioliitot ulkomaalaisten kanssa ovat kolminkertaistuneet. Eniten he menevät naimisiin virolaisten, thaimaalaisten ja entisen Neuvostoliiton alueen naisten kanssa. Liittojen kestoennuste on paljon normaalia heikompi, mutta silti verrattomasti parempi kuin suomalaisnaisella, joka menee naimisiin turkkilaisen tai marokkolaisen kanssa. Näillä naisilla on myös usein alhainen koulutustaso. Liitto hajoaa yli seitsemän kertaa niin usein kuin suomalaisen kanssa solmittu."
http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/ei kestä/NYT2005021115rxn
Vaikka suomalainen mies ostaisi thaimaalaisen vaimon, niin se suhde todennäköisesti kestää paremmin kuin suomalaisen naisen ja turkkilaisen miehen. Se kertoo jo aika paljon. Suomalaisten naisten mokusuhteet ne vasta onnettomia viritelmiä ovatkin.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3648223Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1592572- 76928
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta60853- 25826
- 55823
- 64812
- 12810
- 46786
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss68713