tyhmä ihmiset

ihmiset.
He vaativat tietoa, VARMAA faktaa johon voisivat luottaa, ja jos niin ei käy, on koko asia aivan hevonpaskaa ja asiaa ei olekaan.

esimerkiksi.

Juna kulkee täysin suoraa raidetta pitkin, joka kilometrin matkan päässä katkaistu 500 tonnin painoisella rautaesteellä, jota päin juna tulee törmäämään 200 kilometrin tuntinopeudella.

Eri asiantuntijat sitten kirjoittelevat arvioita siitä, miten junan tuhoutuminen tulee tapahtumaan, heittääkö junan perä vasemmella, oikealla, ylös vai meneekö vain kasaan kuin haitari.

Ja kun toisensa kiistäviä tuloksia/arvioita saadaan, ei joidenkin mielestä junalle tule tapahtumaankaan mitään, koska eivät mihinkään arvioon voi luottaa.
2178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Johanneksen ilmestyksessä on sanottu että vanha maailman loppuu ja se loppuu vaikka kuinka Suomessa polttoaine verot nostetaan niin ylös että vinkuu

Äänestä

...ihmisille on junassa kerrottu että kun tulee pimeä ei veturinkuljettaja näe enää kiskoja, mikä aiheuttaa junan suistumisen, kaikkien kuollessa spektaakkelinomaisessa törmäyksessä. Vaunuissa kulkee kaikenlaisia hippaheikkejä jeesustelemassa siitä johtuuko tämä 1.luokan matkustajista , 2 luokan matkustajista vaiko rahdista. Jos 1.luokan lipun lunastaneet maksavat hippaheikeille lisää $ niin juna ei ehkäpä suistukaan ihan heti vaan vasta tuonnempana.
Oikeassa olet, ihmiset on ajattelemattomia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja ajattelemattomat kirjoitti:

ihmiset.
He vaativat tietoa, VARMAA faktaa johon voisivat luottaa, ja jos niin ei käy, on koko asia aivan hevonpaskaa ja asiaa ei olekaan.

esimerkiksi.

Juna kulkee täysin suoraa raidetta pitkin, joka kilometrin matkan päässä katkaistu 500 tonnin painoisella rautaesteellä, jota päin juna tulee törmäämään 200 kilometrin tuntinopeudella.

Eri asiantuntijat sitten kirjoittelevat arvioita siitä, miten junan tuhoutuminen tulee tapahtumaan, heittääkö junan perä vasemmella, oikealla, ylös vai meneekö vain kasaan kuin haitari.

Ja kun toisensa kiistäviä tuloksia/arvioita saadaan, ei joidenkin mielestä junalle tule tapahtumaankaan mitään, koska eivät mihinkään arvioon voi luottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu