Diesel – Astma?
Dieselin käyttö lisääntynyt (Öljy- ja Kaasualan Keskusliitto).
Dieselöljyn myynti on ollut kasvussa pitkään. Talouden kasvu ja lisääntyneet maantiekuljetukset ovat olleet dieselöljyn kulutuksen kasvun veturina, mutta näiden merkitys kasvulle on vähenemässä tehostuvan logistiikan takia. Merkittävä osa dieselöljyn myynnin kasvusta johtuu dieselöljyn käytön lisääntymisestä henkilöautoliikenteessä.
Astma ja allergia ovat lisääntyneet - syyt hämärässä (Kansanterveyslaitos- KTL).
Entistä Itä- ja Länsi-Saksaa vertailleet tutkimukset ovat tuottaneet mielenkiintoisia tuloksia. Välittömästi Saksojen yhdistymisen jälkeen vuosina 1991-92 tehdyissä tutkimuksissa entisessä Itä-Saksassa asuvilla oli selvästi vähemmän allergista astmaa ja ihokokein todettavaa allergisuutta. Ero Itä- ja Länsi-Saksan välillä oli erityisen selvä niissä ikäluokissa, jotka olivat syntyneet Saksan jakautumisen jälkeen. Ensimmäiset jatkotutkimukset tehtiin 1995-96 ja havaittiin, että Saksojen yhdistymisen myötä entisessä Itä-Saksassa asuvilla lapsilla olivat lisääntyneet ihokokein todettava allergisuus ja heinänuha.
Onko yhteyttä? Hiukkas-päästöt vai Co2-päästöt?
Kannattaa miettiä…

Vastaukset 3
Vanhimmat
Astman ja allergioiden lisääntymisen syyt eivät ole hämärässä. Astmaa toki aiheuttavat myös ilmansaasteet, mutta suurin syy astman ja allergioiden lisääntymiseen on liian siisti ja hygieeninen kasvuympäristö. Kun ei ole "pöpöjä" tarpeeksi, niin ei kehity kunnon vastustuskykyäkään, elimistön puolustusjärjestelmän "turhautuu" ja "keksii" itse tekemistä, jonka seurauksena tulee mm. allergioita.
Esim. entisen Itä-Euroopan maissa, saastuneissa kaupungeissakin, on paljon vähemmän astmaa ja allergioita kuin hygieenisissä Länsi-Euroopan maissa, myös maaseudulla.
Jokainen joka on autoillut diesel-auton perässä tietää tasan tarkaan että haisee ja pahasti.
Vanhat mersut ja volvot aivan kauheita. Kuorma-autoista puhumattakaan. Veromuutoksessa olisi pitänyt ehdottomasti vaatia jokaiseen KUNNOLLISET hiukkassuodattimet. Ei pitäisi uskoa sitä sontaa jota autonvalmistajat ilmoittavat ihanneoloissa ja tasasella maalla kevyellä kaasulla ajettaessa; ja aivan uudella autolla.
.. vihdoinkin silloin pääsivät länsimaalaisten elintarvikkeitä käyttämään, CocaCola juomaan ja keltaista Jaffa, makuvaihvistajia jne.
Eiköhän se allergia on ihan näistä lisäaineista peräsin.