Kaipaan hyviä kylmäsavulohikalakeitto vinkkejä.
Kylmäsavulohesta
Keitto...
81310
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
... mutta yleensä tuosta kylmäsavustetusta kalasta tulee melkoisen "ällöttävä" keitto.
Savu ja rasvaisuus jotenkin vaan korostuu sellaseksi kuvottavaksi - tilkka keittoa menee, mutta lautasellisen kanssa tekee tiukkaa.
Siis VOIHAN olla hyvääkin- mienä en vaan ole sellaista sattunut saamaan.
JOS teksin niin, luultavammin:
Purjo/perunasosekeitto tai vihannessosekeitto pohjaksi
ja siihen kerman tilalta jokin "pirtsakka" tuorejuusto
ja sitten ihan lopuksi pieniksi pilkottu kala ja tuoretta yrttiä maun mukaan.
Kylmäsavulohi tekee kalakeitosta mainion - mausteena käytettäessä. Eli tee kalakeitto neutraalista vaaleasta kalasta, esimerkiksi siikafileestä, lisää kasviksia ja perunoita makusi mukaan, kevyttä kasviskermaa, kalaliemikuutio, pippuria, llisää lopuksi kylmäsavulohisuikaleet ja tilli kuumenemaan ja makua antamaan.
http://www.meidanmokki.fi/jutut/article121196-2.html
http://www.kalamies.com/foorumi/viewtopic.php?p=331007
http://www.helsinki.fi/~romanov/herkku.htm
http://lotta.yle.fi/rswebkla.nsf/sivut/kuukauden_kokki_keitot?opendocument&pageid=Content122440930EC
Tämä limetti kruunaa kaiken http://keskustelu.plaza.fi/ellit/ideakeittio/keskustelu/t1577091,75
Olen sen äklön mukaellut sitruunasmetanalla tai raejuustoa, jossa limettipirskotus ja tillihupsu.
jättää kalaliemikuutiot käyttämättä ja tehdä itse kalaliemi ruodoista ja päistä? Kun sitten lopussa lisää kuohukermaa ja voinokareen pinnalle niin maku on mitä parhain. Itse en vähähiilihydraattisesta ruokavaliostani johtuen käytä perunoita, mutta kasviksia sitäkin enemmän. Muuten kylmäsavulohi sopii keittoon niinkuin sanot- mausteeksi, ihan niinkuin savuluu joihinkin lihakeittoihin tai hernekeittoon. Yksinään käytettynä savustettu on liian voimakas, ainakin minulle.
Toki käytän ruodot ja päät silloin kun niitä on, mutta oma kauppani on vaaleissa kaloissa keskittynyt fileiden myymiseen - harmi sinänsä. Minä taas jätän kerman ja voin pois, kun on taipumusta korkeaan kolesteroliin.
kolesteroliarvot laskemaan kun vähensin hiilihydraatit minimiin ja vaihdoin keinorasvat luonnollisiin rasvoihin, kuten voihin ja kookos- ja oliiviöljyyn. Verenpainekin laski samalla.
Lue mielenkiintoinen artikkeli "Voi on aina voita"
http://www.hiilaritietoiset.net/voionainavoita.html
Olisi pitänytkin ensin lukea ennen kuin aloin keitos puuhiin.:)
Lykkäsin huolimattomuuttani savukalaa liikaa ja
keitosta tuli liian vahvan makuista.
Maukasta sinänsä mutta vahva erilainen maku.
Kiitoksia vinkeistä ja mielipiteistä.Tässä taannoin
olin pidoissa jossa tarjoiltiin kylmäsavulohi
kalakeittoa.Sattui minun makuhermoihin niin kivasti
että jäi vaivaamaan.
Kokeilin löytämäni ohjeen perusteella.Muuten kaikki
hyvin, kalaa vain tuli liian paljon 300 gr:n sijasta
n. 600 gr ja se oli liikaa.
Veikkaisin että jos laittaisi kuhasta keittoa niin
sopisi hyvin sen sekaan mausteeksi.