"Pendelöinti"?

Työperäisen muuttoliikkeen ja työmatkaliikenteenkin viitekehyksessä on yleistymässä sana "pendelöinti". Vielä svetisistisempi muoto siitä lienee "pendlaaminen".

Kysyn nyt asiantuntijamielipiteitä, kuinka hyväksyttävä sana "pendelöinti" on.

Täysin kotoperäisenä voisi toki käyttää sanaa "sukkuloida" (joka tosin ei tietenkään ole tarkka vastine pendelöinnille). Sukkuloida käytetään lisäksi niin monessa muussa asiayhteydessä ("rauhantunnustelija sukkuloi"), että saattaa viedä harhaan.

Mielipiteitä, olkaa hyvät!
82120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat
  • Toki juuri työmatkaliikenteeseen tuo heiluri-sana sopinee. Valtakunnanrajan yli tapahtuvan työssäkäynnin yhteydessä ehkei ihan yhtä hyvin.

    On myös aika hassua puhua "heiluroimisesta", eikä "heiluminenkaan" tunnu oikein passelilta... Sama koskee substantiiveja "heiluroitsija" ja "heiluja".

    Tosin ahtaan "teknisesti" lienee niin, että aito "heiluriliikenne" on sellaista, jossa esim. metrojuna starttaa Vuosaaresta ajaen Rautatientorin aseman kautta ja jatkaa Matinkylän (tulevalle) metroasemalle. Tällöin heiluriliike on täydellinen, ja sen keskikohta ("matalin") sijaitsee Helsingin keskustassa. Sama koskee toki "pendeli"-sanaa. (Älkää antako tämän höpötyksen johdatella keskustelua harhaan, olen enemmän kiinnostunut tuosta alkukysymyksestäni...)

    Äänestä

Voitaisiinko sukkulaliikenne nimetä muodikkaasti italian mukaisesti navetta-linjaksi?

Äänestä

... on näköjään kunnolla omaksuttu; yhden kerran vielä ymmärtäisin - vaikkapa "-lähtöistä" käyttäisin edes tautologian välttämiselksi. Perät ärsyttävät.

Äänestä

no sukkuloida on kyllä ihan yhtä typerä sana kuin pendelöidäkin. Kumpikin vaikuttaa joltain väkisin väännetyltä käännökseltä, josta oikeasti ei tiedä mitä se on meinaavinaan.

Äänestä
  • parempaa ehdotusta sinulla ei ole...?

    Eli jätetään sitten puhumatta koko aiheesta.

    Äänestä

  • Mahdatkohan yleensä tietää, mikä se sukkula (shuttle) oikein alun perin on? Tässäpä yksi linkki:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Shuttle_(weaving)

    Kutomisessa sukkulalle tyypillistä on nopea edestakainen liike. Sukkulointi on taas pätevä sukkulasta ja sen liikkeestä johdettu verbi.

    Pendelöinti kuulostaa taas varsin hitaalta edestakaiselta liikkeeltä, sillä eihän kaappikellon heiluri kovin nopea ole.

    Äänestä

  • Sukkula Venukseen kirjoitti:

    Mahdatkohan yleensä tietää, mikä se sukkula (shuttle) oikein alun perin on? Tässäpä yksi linkki:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Shuttle_(weaving)

    Kutomisessa sukkulalle tyypillistä on nopea edestakainen liike. Sukkulointi on taas pätevä sukkulasta ja sen liikkeestä johdettu verbi.

    Pendelöinti kuulostaa taas varsin hitaalta edestakaiselta liikkeeltä, sillä eihän kaappikellon heiluri kovin nopea ole.

    Haluaisinpa nähdä sen joukkoliikennevälineen, joka ehtii kääntymään päätepysäkiltään toiselle kaappikellon - siis heilurin - tahtiin. Minusta ainakin kellon heiluri on käänteissään nopsempi.
    :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sanantarvitsija kirjoitti:

Työperäisen muuttoliikkeen ja työmatkaliikenteenkin viitekehyksessä on yleistymässä sana "pendelöinti". Vielä svetisistisempi muoto siitä lienee "pendlaaminen".

Kysyn nyt asiantuntijamielipiteitä, kuinka hyväksyttävä sana "pendelöinti" on.

Täysin kotoperäisenä voisi toki käyttää sanaa "sukkuloida" (joka tosin ei tietenkään ole tarkka vastine pendelöinnille). Sukkuloida käytetään lisäksi niin monessa muussa asiayhteydessä ("rauhantunnustelija sukkuloi"), että saattaa viedä harhaan.

Mielipiteitä, olkaa hyvät!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu