sushi etiketti

Tuossa viimeviikolla kävin syömässä sushia ekaa kertaa ja tykkäsin aivan mielettömästi.
Ajattelin että sushia voisi syödä useamminkin mutta olisi kiva tietää perus etiketti säännöt ettei tule noloja tilanteita.
Sattuuko joku tietämään sushin etiketti säännöistä?
Yksi mikä hieman yllätti oli se että lasku maksettiin syömisen jälkeen suoraan kassalle sen sijaan että tarjoilija olisi tuonut laskun.
Onko tämä normaali käytäntö kaikissa sushi paikoissa?
122540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Pyyhällä YouTubeen.
Laita hakusanaksi sushi tai how to eat sushi.
Videopätkiä on kymmenittäin.
Sekä tekemisestä että syömisestä.

Äänestä

Elikkä siis, siihen pieneen soijakuppiin kaadetaan VÄHÄN soijaa, ei siis niin että kuppi tulee täyteen. Soijan sekaan sekoitetaan wasabi. Hyvien tapojen mukaan kupin tulisi olla tyhjä kun lopetat ruokailun, sen takia vähän sitä soijaa. Sitä voi toki sitten lisäillä tarpeen mukaan.

Sushia voi ihan hyvin syödä sormin, Japanissa tehdään niin. Ei siis välttämättä tartte käyttää puikkoja jos ei halua/osaa. Japanissa on tapana, ettei riisiä kasteta soijaan, vaan esim. nigiri-sushissa kastetaan se kalapuoli, ei riisipuolta. Suomalaiset taas yleensä kastaa aina riisipuolen, ja se lieneekin vähän sellainen maassa maan tavalla -juttu. Ei siis ole mikään suuri etikettivirhe, mutta japanilaiset voi kummeksua.

Lautasella olevaa inkivääriä on tapana syödä eri sushilajien välissä, vähän niinkuin suuta puhdistamaan. Itse en tykkää inkivääristä joten mulla se jää aina syömättä. Sitä ei ole siis pakko syödä.

Niin ja sitä yleensä ruoan mukana tulevaa muovista ruohokoristetta ei syödä. ;)

Mitään muita sääntöjä ei ole, kunhan vaan syöt ja nautit ja yleisestikin ottaen sushin syöminen on rentoa, jokainen tavallaan. Maksaminen tapahtuu niinkuin ravintoloissa yleensä, jos menet ns. pikasushipaikkaan niin maksu tapahtuu kassalla, jos ravintolaan niin lasku tuodaan pöytään.

Äänestä

että se etiketti irroitetaan sushista ennen kuin se syödään. Siis se etiketti. Että on edes jotakin mitä syödä. Monelta jää itse sushi syömättä. Raakaa kalaa nääs... sano dammberelaine

Äänestä
  • ...sushihan tarkoittaa siis pienia riisiruokia, eli ei tarkoita raakaa kalaa, viisastelija.

    Äänestä

Sushi on muutakin kuin raakaa kalaa! Joku poika väitti sushia pelkästään raa'aksi kalaksi!onhan suomalainen graavattu kala raakaa!

Äänestä
  • "onhan suomalainen graavattu kala raakaa" ei ole raakaa, se on raakakypsytettyä eli graavattua.

    Äänestä



  • PieniKorjaus kirjoitti:

    "onhan suomalainen graavattu kala raakaa" ei ole raakaa, se on raakakypsytettyä eli graavattua.

    Eli suomalainen graavilohi on oikeasti haudattua - grav=hauta. Aikoinaan fisu todella kuopattiin tekeytymään viinaksien ja mausteiden kanssa - nykyään näemmä riittää kunhan vähän tilliä paloviinan kera fisun pintaan jääkaappiin muutamaksi tunniksi mureutumaan.

    Toivottavasti fisu on pakastettu vähintään 24 tuntia loisten tappamiseksi - välillä näkee "tseffien" tekevän juuri vastoin suosituksia.

    Äänestä

  • Ei laiteta paloviinaa graavikalaan, laitetaan vain suolaa ja hieman sokeria, kaikki muu on turhaa. Loisia en ole graavikalasta koskaan saannut, onko joku Suomessa saannut? Suurempi vaara on saada Clostridium botulinum -bakteeri vakuumipakatusta kalasta (graavattu siika tai lohi). Pakastaminen tappaa loiset ja niiden esiasteet, mutta rikkoo myös kalan solurakennetta eikä pakastetusta kalasta tehty graavikala maistu samalta.

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


sushikun kirjoitti:

Tuossa viimeviikolla kävin syömässä sushia ekaa kertaa ja tykkäsin aivan mielettömästi.
Ajattelin että sushia voisi syödä useamminkin mutta olisi kiva tietää perus etiketti säännöt ettei tule noloja tilanteita.
Sattuuko joku tietämään sushin etiketti säännöistä?
Yksi mikä hieman yllätti oli se että lasku maksettiin syömisen jälkeen suoraan kassalle sen sijaan että tarjoilija olisi tuonut laskun.
Onko tämä normaali käytäntö kaikissa sushi paikoissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu