Ilta-sanomien keskustelupalstalta löytyy tänään 17.1.08 otsikko >>Miten tunnistaa läheisen mielisairauden?
Vääriä objektimuotoja
liikkeellä taas!
14863
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Eihän tuosta mitään virhettä etsiä tarvitse, kun se hyppää silmään välittömästi.
Objektivirheitä näkee ja kuulee toki helpommissakin paikoissa. Aika monesti asialla ovat suomenruotsalaiset. Heikäläisistä eräät puhuvat muilta osin täydellistä suomea, mutta paljastavat äidinkielensä objektivirheillään.
Näin ei todella ole! Laske havaitsemasi objektivirheet vaikka jonkun lehden yleisönosastokirjoituksista, ja selvitä monenko kirjoittaja on suomenruotsalainen!
Enemmän suomenruotsalaiset luultavasti tekevät virheitä omalla äidinkielellään kuin suomenkielisissä kirjoituksissan! Eivät sentään matkusta "Thaimaaseen" kuten jopa suomalaisten lehtien toimittajat, ja kai puolet kansasta. Jukka Ukkola vinoili Suomen Kuvalehdessä "Thaimakseen" matkaavista.
[Luin tuossa muuten historiallisen tutkimuksen "Raja", joka käsittelee Suomen rajan sekasortoisia aikoja itsenäistystymisen alkuvaiheissa. Maahan pyrkivä käskettiin sanomaan "yksi". Jos ääntämys oli "juksi", ammuttiin. Hitto, kun eivät testanneet objektivirheitä, olisi ollut enemmän ammuttavaa.)
Suomenruotsalaisiakin on moneen lähtöön ja junaan. Ilmeisesti olet liikkunut niissä suvereenisti suomen(kin) kielen hallitsevissa piireissä.
Monen ruotsia äidinkielenään puhuvan suomi on todellakin kieliopillisesti verrattomasti parempaa kuin keskimääräisen suomenkielisen, mutta kun puhutaan keskimääräisestä suomenruotsalaisesta, on tilanne jo erilainen. Ja nimenomaan objektivirheet kuuluvat silloin korostuneesti suomenkielisen korvaan.
Kieli muuttuu. Tuokin tullee hyväksytyksi ajan kuluessa.
Mikä siinä on väärin? Siinähän oli perässä kysymysmerki, ei huutomerkkiä.
Siinähän viitataan tilanteeseen jossa mielisairaus on hiipimässä kohti uhriaan.
Ihan oikein tuo on mitä objektin muotoon tulee. Subjekti siinä saisi kyllä olla, mutta menettelee se ilmankin. Jos ajattelemme siihen subjektinkin, niin huomaamme, että ainakaan objektivirhettä siinä ei todellakaan ole: miten [omainen] tunnistaa läheisen mielisairauden.
Infinitiivi: tunnistaa mielisairaus, tehdä parannus, korjata virhe.
Indikattiivin preesens, yks. 3.persoona: hän tunnistaa mielisairauden, tekee parannuksen ja korjaa virheen.
Esimerkkilauseessa verbi oli infinitiivimuodossa ja objekti oli väärin.
>Esimerkkilauseessa verbi oli infinitiivimuodossa ja objekti oli väärin.
Ei ole. Esimerkkilauseessa ei ole infinitiivi, vaan se on yksikön kolmannen persoonan indikatiivin preesens. Se voi helposti tunnistaa kontekstissaan, käyttämänsä rektion perusteella. Jos lause kuuluisi "miten tunnistaa mielisairaus", olisi ilman muuta selvää, että "tunnistaa" olisi siinä I infinitiivi.
Sensijaan lauseessa "Miten tunnistaa läheisen mielisairauden?" verbi "tunnistaa" ei voi olla mikään muu muoto kuin tuo yksikön kolmannen persoonan indikatiivin preesens, koska muutoin lauseessa olisi virheellinen rektio.
m.o.t.
Kielikorvasi on harvinaisen terve. Pidä siitä vastaisuudessakin hyvää huolta!
objektivirhettä. Sinulle voisi antaa kotitehtäväksi selvittää, mitä sijamuotoja voi käyttää objektissa eri tilanteissa!
”Miten tunnistaa läheisen mielisairauden?”
”Miten tunnistaa läheisen mielisairaus?”
Molemmat ovat oikein ja ymmärrettäviä, mutta jäsentyvät hieman eri tavalla.
Otettaisiinko englanti avuksi:
”How one recognizes...”
vs.
”How to recognize...”
Kun ei kerran vitsistä selvinnyt, niin läheinen on tuossa esimerkin tapauksessa sama, kuin lähellä oleva: siis vastaavasti kuin "läheinen avanto". Läheisen mielisairaus, taas tarkoittaa sitä mitä on yritetty tarkoittaa.
Sori, täytyy vielä jatkaa. "Läheinen" on kyseisessä esimerkissä substantiivi, eli toisin sanoen "lähimmäinen", ei fyysisesti lähellä oleva, joka olisi adjektiivi "läheinen". Ja kyseinen verbi on siis yksikön kolmannen persoonan muoto, jossa tekijä on jätetty mainitsematta (eli siis kieliopilliselta nimeltään nollapersoona). Ei infinitiivi, kuten täällä on jo aivan oikein huomautettu.