G-voimat

Onko tehty tutkimusta kumpi kestää paremmin g-voimia miehet vai naiset? Rupesin tossa fundeeraa, etten ole kuullu mistään että olisi nais hävittäjälentäjiä.
41373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

G-voimien kestävyyden suhteen miesten ja naisten fysiologiassa ei taida olla suuriakaan eroavaisuuksia.

Mainitsemasi naishävittäjälentäjien vähäisyys johtuu yksinkertaisesti siitä, että armeijaan menevistä reilusti suurin osa on ollut perinteisesti miehiä, ja armeijan teknisiin tehtäviin menevistä vielä suurempi osa miehiä.

Myös astronauttien valinnassa ja koulutuksessa tutkitaan ehdokkaiden kykyä kestää G-voimia, ja naisten osuus astronauteista on kasvanut jatkuvasti kohti sukupuolten täydellistä tasa-arvoa. Viimeisimmän sukkulalennon aikana sekä sukkulan komentaja että avaruusaseman miehistön päällikkö olivat molemmat naisia, siitä onnittelut teille kauniimmille.

Äänestä

Todettu on, että naiset kestävät todella hyvin g-voimia, vaikka heillä on enemmän sisäelimiä ja vähemmän lihasmassaa, tai ehkä juuri siksi.

Hävittäjälentäjillä on pituus haitta (tumppi Tom Cruise oli unelmaroolissaan Top Gun -hävittäjä-ässänä), etenkin etäisyys sydämestä aivoihin on rasitteena äärimmäisissä väistöliikkeissä, alaraajathan ovat jo rutistetut g-haalareilla lähes verettömiksi.

Lyhyt, sitkeä, korkean kipukynnyksen omaava ja fiksu nainen on varsin ihanteellinen hävittäjälentäjä. ;)

Äänestä
  • G-voimia, kun se häviäjä rusentuu traktorin alle..

    Äänestä

  • niitä kirjoitti:

    G-voimia, kun se häviäjä rusentuu traktorin alle..

    Kuvaamassasi tilanteessa eipä tule g-voimia. Semmoista se fysiikka on, ei sinun alaasi. ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


akka kirjoitti:

Onko tehty tutkimusta kumpi kestää paremmin g-voimia miehet vai naiset? Rupesin tossa fundeeraa, etten ole kuullu mistään että olisi nais hävittäjälentäjiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu