Unta unen sisällä?

trisse

PP,

Mitä mielestäsi merkitsee jos ihminen näkee unta jossa hän näkee unta ja herättää itsensä sisimmästä unesta vain huomatakseen että se toinenkin oli unta?

Näin selkounta jossa pystyin hallitsemaan asioita koska tiesin kyseessä olevan minun uneni. Jouduin kuitenkin herättämään itseni siitä sillä luulin tietäväni että on joulu ja muista on tylsää kun minä nukun koko jouluaaton. Heräsin ja huomasin tämän joulutilanteenkin olleen unta.

Luulisi että metaunilla olisi jokin erityinen merkitys.

31

7706

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dipsdaps

      Mielenkiintoinen aihe! Itse olen nähnyt monta kertaa unesta unta. Ne on usein ihan tavallisia unia, että näen unta, missä näen jotain unta ja sitten herään "unesta" ja sitten herään oikeasti. Ja toisinaan näen sellaista unta, että näen painajaisia ja sitten yritän herättää itseäni painajaisesta, ja kuin vihdoin herään painajaisesta, herään samalla myös oikeasti unesta. En ole kyllä miettinyt mitä merkitystä metaunilla voisi olla...

    • jälkeen uneni

      pääesiintyjälle,joka sanoi nähneensä minustakin jotain unta samannaikaisesti.Silloin oli kai ilta,mutta ei mikään oikein nukkumis-aika viellä.Näin valveunen lukiessani lehteä sänkyssä sen päällä.Esitys oli kuin pieni osa mahdollista tapahtumaa,kuin muutaman ihmisen teatterin pätkä.Joka asiassa on mukana myös hyviä ja pahoja henkiä juonnitelemassa,jolloin mihinkään todelliseen ei voi suhtautua todenmukaisesti,vaan parempi penkoa asian totuus,ennen kuin uskoa erinnäisiin henkiin niiltäkin osin.Ei minkään maan alkuperäiset geenit tuo ketään väksin väännettynä muiden edelle.Päinvasstoin sieltä löytyy suhteessa väkilukuunsa melkoisesti rikkirevittyjä sieluja.Unessakin pääesiintyjä haki kuin apua minulta pinteessään.Mutta todellisuudessa syöttikin minulle läpinäkyvää pajunköyttä joku häntäkin arvovaltaisemmaksi itseään kokenut.Joten monella on ristiriitaisuuksia kasvatuksessaan,jotka eivät pysy ajantasalla.Ne jäävät johonkin Viktoriaaniseen aikakauteensa rapistumaan.

    • Psykopatologia

      -
      Rekisteröitynyt nimimerkki "trisse" kysyy mm:

      "PP,
      Mitä mielestäsi merkitsee jos ihminen näkee unta jossa hän näkee unta ja herättää itsensä sisimmästä unesta vain huomatakseen että se toinenkin oli unta?"

      Unennäön yksi mieli on suojata nukkumista. Uni unessa tekee tämän tuplana.

      (En päässyt kirjautumaan normaalisti. Saatan olla ip-bannissa.)

      • dipsdaps

        "Unennäön yksi mieli on suojata nukkumista. Uni unessa tekee tämän tuplana."

        Mites sitten painajaiset? Onko niiden merkitys herättää? Ja jos näkee painajaista painajaisten näkemisestä, niin onko silloin pakottavampi tarve herätä?

      • Psykopatologia
        dipsdaps kirjoitti:

        "dipsdaps":

        "Mites sitten painajaiset? Onko niiden merkitys herättää? Ja jos näkee painajaista painajaisten näkemisestä, niin onko silloin pakottavampi tarve herätä?"

        On sanottu, että unet olisivat toiveiden toteutumia, so. mielihyvänsävyisiä. Tätä pitää täsmentää niin, että uni muuttaa latentin uniteeman vähemmän häiritsevään muotoon; so. esim. painajaisunen vähemmän painajaismaiseksi, jolloin tarkoitus on nukkua.

        Itse asiassa samoin on voimakkaiden mielihyvänsävyisten asioiden laita, koska myös niihin liittyy ripaus (enemmän tai vähemmän) ristiriitaisuutta. Esim. latentti seksuaalinen teema voi ilmetä esim. puuhun kiipeämisenä (manifesti teema), koska se on vähemmän nukkumista häiritsevää.

        Siis aina uni palvelee nukkumista. Myös silloin kun kello herättää kouluun!

      • ammattilainen
        Psykopatologia kirjoitti:

        Ensimmäinen kerta kun Psykopatologia ei asiaansa oikein hallitse. Luepa Unien tukinta vielä kerran läpi. Kyllä Freud käsitteli painajaisunia, eikä hitossa sanonut, että painajaisuni muutetaan vähemmän ahdistavaksi. Painajaisunessa unityö jää vaillinaiseksi, eikä poista kiellettyä impulssia riittävän hyvin.

      • dipsdaps
        ammattilainen kirjoitti:

        Ehkä Psykopatologia tarkoitti, että kun näkee painajaista painajaisten näkemisestä (esim. tiikeri ajaa takaa), niin tällöin itse painajaisunen sisältö (tiikerin takaa-ajo) on vähemmän ahdistavaa kuin jos näkisi suoraan painajaista (tiikerin takaa-ajosta).
        Korjaa vaan Psykopatologia, jos tulkitsin tekstisi väärin.
        Mutta selventäisitkö ammattilainen (tai joku muu), mitä tarkoittaa:
        "Painajaisunessa unityö jää vaillinaiseksi, eikä poista kiellettyä impulssia riittävän hyvin."?

        Toki ymmärrät paremmin kuin "Jukka". Ikosen ja Rechardtin Thanatos-kontribuutio tuli vasta 1970-luvulla.

      • ammattilainen
        Psykopatologia kirjoitti:

        -
        Toki ymmärrät paremmin kuin "Jukka". Ikosen ja Rechardtin Thanatos-kontribuutio tuli vasta 1970-luvulla.

        Kuolemanvietin liittäminen sitomiseen ei liity uniasiaan millään tavalla. Laiskanläksyä Psykopatologialle kolme tuntia!

      • uneton
        ammattilainen kirjoitti:

        Kuolemanvietin liittäminen sitomiseen ei liity uniasiaan millään tavalla. Laiskanläksyä Psykopatologialle kolme tuntia!

        Asiasta poiketen..
        Tää yks psykopatologihyypiö taitanee viettää 24/7 netissä kirjoittelemassa kaikennäköisille keskustelupalstoille. Liekkö hänellä jo vakavanpuoleinen nettiriippuvuus? ;-)

        Saako kysyä mikä ammattilainen on ammatiltaan? :)

        Mutta asiaan. Itsellänikin on ollut tuollaisia, että nään unta unessa ja yleensä ne ovat painajaisia, joista en meinaa millään herätä ja siitä seuraa aika kamala olotila, kuin olisi halvaantunut.
        Taikka sitten "herään" siihen, että olen ollut jo valveilla ties ja kuin kauan tiedostamatta sitä itse. Onko sellai edes mahdollista?

      • Psykopatologia
        uneton kirjoitti:

        unennäkö
        (dreaming) tapahtuu nukkumisen REM-vaiheessa.

        uni, Suomessa
        1) unennäkö (engl. dream, dreaming);
        2) nukkuminen (sleep).

        Unien tulkinta
        (Traumdeutung [ilmestymisvuosi 1899] kustantajan merkitsemänä 1900, ensimmäinen käännös venäjäksi vuonna 1904, suomeksi vuonna 1968), Freudin psykoanalyysin merkittävin teos, mm. topografinen teoria ja unien tulkinnan prinsiipit.

        unien tulkinta,
        tarkoituksena on psykoanalyyttisen teorian mukaan paljastaa unennäön manifestin sisällön alta sen (”vaarallinen”) latentti sisältö. Manifesti uni
        1) suojaa *nukkumista esittämällä latentin unensisällön ilmentämät
        2) toiveentoteumat *symbolisessa, vähemmän häiritsevässä muodossa.
        Painajaisunissa suoja-funktio ikään kuin pettää, mutta siinäkin toiveen toteuma on läsnä siten, että manifesti uni on kuitenkin
        3) vähemmän häiritsevässä muodossa (Thanatos). Unen kieli on primaariprosessia, ja unien tulkinta on paljolti primaariprosessin kääntämistä sekundaariprosessiksi.

        unihalvaus,
        tila jossa REM-atonia koetaan valveilla, usein heti heräämisen jälkeen tai juuri ennen nukahtamista. Näihin voi liittyä kokemus ruumiin ulkopuolella olemisesta, painajaisia tai hallusinaatioita. Oire esiintyy 3-5 %:lla terveistä ja on myös yksi narkolepsian oireita.
        .

        Unennäkemistä tapahtuu myös REM unen ulkopuolella. Viimeisin Neuropsychoanalysis kertoo sulle viimeisimmät tiedot. Laiskanläksyä 4 tuntia.

      • Psykopatologia
        ammattilainen kirjoitti:

        Unennäkemistä tapahtuu myös REM unen ulkopuolella. Viimeisin Neuropsychoanalysis kertoo sulle viimeisimmät tiedot. Laiskanläksyä 4 tuntia.

        -
        R M D,
        REM movement disorder, tila jossa REM-vaiheessa ei ole REM-atoniaa. Unennäkijä voi ”ajaa ulos” unien sisältöä esim. lyöden ja potkien. RMD liittyy häiriöön aivosillassa (pons), jolla on inhibitorisia projektioita spinaalisiin neuroneihin, jotka säätelevät lihaksistoa.

        Kiitos; tarkensin omiin teksteihini.

      • ammattilainen
        Psykopatologia kirjoitti:

        -
        R M D,
        REM movement disorder, tila jossa REM-vaiheessa ei ole REM-atoniaa. Unennäkijä voi ”ajaa ulos” unien sisältöä esim. lyöden ja potkien. RMD liittyy häiriöön aivosillassa (pons), jolla on inhibitorisia projektioita spinaalisiin neuroneihin, jotka säätelevät lihaksistoa.

        Kiitos; tarkensin omiin teksteihini.

        Oletko oikeasti psykologi? Unta nähdään myös NREM tilassa. Tässä viimeisin teoria asiasta http://journals.cambridge.org/action/displayAbstract;jsessionid=5817FA14B9053F77292B7695B3DD69F5.tomcat1?fromPage=online&aid=84267

      • ammattilainen
        uneton kirjoitti:

        Asiasta poiketen..
        Tää yks psykopatologihyypiö taitanee viettää 24/7 netissä kirjoittelemassa kaikennäköisille keskustelupalstoille. Liekkö hänellä jo vakavanpuoleinen nettiriippuvuus? ;-)

        Saako kysyä mikä ammattilainen on ammatiltaan? :)

        Mutta asiaan. Itsellänikin on ollut tuollaisia, että nään unta unessa ja yleensä ne ovat painajaisia, joista en meinaa millään herätä ja siitä seuraa aika kamala olotila, kuin olisi halvaantunut.
        Taikka sitten "herään" siihen, että olen ollut jo valveilla ties ja kuin kauan tiedostamatta sitä itse. Onko sellai edes mahdollista?

        Minä olen oikea psykologian ammattilainen.

      • caarola
        ammattilainen kirjoitti:

        Minä olen oikea psykologian ammattilainen.

      • uneton
        ammattilainen kirjoitti:

        Oletko oikeasti psykologi? Unta nähdään myös NREM tilassa. Tässä viimeisin teoria asiasta http://journals.cambridge.org/action/displayAbstract;jsessionid=5817FA14B9053F77292B7695B3DD69F5.tomcat1?fromPage=online&aid=84267

        Psykopatologi kirjoittaa niin korkealentoista ja yli hilseen menevää juttua, että voisiko joku kertoa aivan selko Suomen kielellä että tällainen kouluja käymätön tollo ymmärtäisi asian?

        Ja eikö hän osaa vastata kysymykseen omilla sanoilla vaan pitääkö lainata jutut aina jostakin kirjallisuudesta?

      • ammattilainen kirjoitti:

        Minä olen oikea psykologian ammattilainen.

        -
        Oletko sama kirjoittaja joka esiintyi Jukka Pentti Heiniönä?

        Mielelläni kuulisin myös pätevyytesi luokan sekä laadun.

      • ammattilainen
        kellastunut kirjoitti:

        -
        Oletko sama kirjoittaja joka esiintyi Jukka Pentti Heiniönä?

        Mielelläni kuulisin myös pätevyytesi luokan sekä laadun.

        Olen pätevä, viestini osoittavat sen!

      • ammattilainen kirjoitti:

        Olen pätevä, viestini osoittavat sen!

        -
        LOL

      • trisse
        dipsdaps kirjoitti:

        "Unennäön yksi mieli on suojata nukkumista. Uni unessa tekee tämän tuplana."

        Mites sitten painajaiset? Onko niiden merkitys herättää? Ja jos näkee painajaista painajaisten näkemisestä, niin onko silloin pakottavampi tarve herätä?

        Aiheeni oli kiinnostava. Ja sinä veit jutun ihan väärille raiteille!

        Turhauttavaa! :(

      • trisse
        uneton kirjoitti:

        Asiasta poiketen..
        Tää yks psykopatologihyypiö taitanee viettää 24/7 netissä kirjoittelemassa kaikennäköisille keskustelupalstoille. Liekkö hänellä jo vakavanpuoleinen nettiriippuvuus? ;-)

        Saako kysyä mikä ammattilainen on ammatiltaan? :)

        Mutta asiaan. Itsellänikin on ollut tuollaisia, että nään unta unessa ja yleensä ne ovat painajaisia, joista en meinaa millään herätä ja siitä seuraa aika kamala olotila, kuin olisi halvaantunut.
        Taikka sitten "herään" siihen, että olen ollut jo valveilla ties ja kuin kauan tiedostamatta sitä itse. Onko sellai edes mahdollista?

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Unihalvaus

        Viimeöisessä olin riskissä joutua juuri siihen mutta paniikinomaisesti liikuttelin raajoja ja vältin riskin..

      • dipsdaps
        trisse kirjoitti:

        Aiheeni oli kiinnostava. Ja sinä veit jutun ihan väärille raiteille!

        Turhauttavaa! :(

        Niin että sori vaan, jos se olin minä, joka tän keskustelun nyt pilasi. Ajattelin vain kysyä, että miten painajaisen näkeminen painajaisesta eroaa "positiivisen"/"neutraalin" unen näkemisestä unesta. Lupaan olla jatkossa puuttumatta sinun ja psykopatologian välisiin keskusteluihin, voitte jatkaa.

      • Psykopatologia
        dipsdaps kirjoitti:

        Niin että sori vaan, jos se olin minä, joka tän keskustelun nyt pilasi. Ajattelin vain kysyä, että miten painajaisen näkeminen painajaisesta eroaa "positiivisen"/"neutraalin" unen näkemisestä unesta. Lupaan olla jatkossa puuttumatta sinun ja psykopatologian välisiin keskusteluihin, voitte jatkaa.

        -
        Hänelle on tyypillistä, että hän ei viitsi lukea. Nytkin hän vastaa unihalvaukseen (uudestaan).

      • trisse
        Psykopatologia kirjoitti:

        -
        Hänelle on tyypillistä, että hän ei viitsi lukea. Nytkin hän vastaa unihalvaukseen (uudestaan).

        On rasittavaa puuhaa. Vielä kun foorumi temppuilee. Nyt luin keskustelun yhtenä pötkönä ja huomasin kirjoittaneesi siitä.

      • Psykopatologia
        trisse kirjoitti:

        On rasittavaa puuhaa. Vielä kun foorumi temppuilee. Nyt luin keskustelun yhtenä pötkönä ja huomasin kirjoittaneesi siitä.

        -
        R E M-u n i

        (rapid eye movement), vilkeuni (silmien vilkkeestä), paradoksaalinen uni (koska EEG on tuskin erottuu valve-EEG:stä), nukkumisen unennäkövaihe, jossa vallitsee REM-atonia (paitsi RMD:ssä) ja sympaatikus-tonus. Penis ja klitoris voivat paisua, vaikka unen sisällöt eivät olisikaan seksuaalisia. Aivojen metaboliikka voi lisääntyä jopa 20 %.
        REM-unen havaitsivat vuonna 1953 chicagolaiset tutkijat Eugene Aserinsky (1921–1998) ja Nathaniel Kleitman (1895–1999). Ks. NREM.

        elä nykypäivässä
        Kirjoittanut: Ankka fani 20.1.2008 klo 21.17

        Pariisin koulukunta ja la pensee operatoire, muualla Sifneos ja aleksitymia. Tylsää juttua, Joyce on eläväisempi. Oikeastaan nykypäivänä mentalisaatio olisi trendi termi, jota voisi käyttää. Fonagy rules!
              
        Kiitos; liittyy psykosomatiikkaan (alla)
        Kirjoittanut: Psykopatologia 20.1.2008 klo 21.31

        Tuli väärään kohtaan mutta jääköön, kun tuli jo täydentäviä vastauksia.
        -

      • VitunVaratutNimimerkit
        dipsdaps kirjoitti:

        "Unennäön yksi mieli on suojata nukkumista. Uni unessa tekee tämän tuplana."

        Mites sitten painajaiset? Onko niiden merkitys herättää? Ja jos näkee painajaista painajaisten näkemisestä, niin onko silloin pakottavampi tarve herätä?

        Painajaisten mahdollinen tarkoitus on ollut hyökkäysten simuloiminen mielessä esimerkiksi esi-isillämme.

        Jos juokset polulla ja karhu tulee ja tappaa sinut, et voi mitään, sillä et tiennyt mitään karhusta. Entäpä, jos saisit toisen mahdollisuuden? Saattaisit kääntyä juoksemaan toiseen suuntaan tai jos on kyseenalaista, onko karhu siellä, olisit vain enemmän varuillasi.
        Kun näet monta kertaa unta, että karhu hyökkää kimppuusi, osaat olla varautuneempi, kun näät oikeasti karhun tai lenkkeilet keskellä metsää polulla. Tämä on kaukaa haettu nykyihmiselle, mutta kun vertaa esi-isiemme ja meidän välistä aikaeroa suhteutettuna alkuräjähdyksen tapahtuma-aikaan, on ensimmäisen vertauksen aikaväli todella lyhyt, eikä unet ole välttämättä siinä ajassa paljoakaan muuttuneet pääpiirteiltään ja tarkoituksiltaan.

    • JK

      VAI IIN

    • Kysyy?:Sinde-82

      Unta unen sisällä, joo eli niitä voi liikutella, unia. Tai voi valita jatkuvan valvomisen, tai jatkuvan valheenpaljastustestistön, tai kolmiounien tai painajaisten väliltä. Voi katsella samaa unta tai muuttaa unia, mutta tällaiset ratkaisut tehdään hereillä ollessa. (tai joku muu tekee ne) Lisäksi voit valita liikkeen uneen, nukkua levottomasti, mutta näin olisit hieman rentoutuneempi herätessäsi. Liikkua ja jäähtyäkin voi unen aikana, mutta se ei tarkoita "levottomia jalkoja", jotka pitävät hereillä.

    • unennähnyt

      Pari viikkoa sitten perjantaina näin unta, jossa näin unta ja unen sisältä olevasta unesta tuli unen hahmoja ja kysyin, milloin unesta tulleet hahmot katoavat ja sanottiin jotain että kello kahdelta. Sitten sain huomata, että sekin oli unta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe