Hei, millainen

olen syntynyt vuonna 2001. En ole kokenut talvea. Kertovat, että ennen talvi oli kylmä, maassa oli lunta ja järvet olivat jäässä. Kuulemma lumista aikaa saattoi kestää kuusikin kuukautta. Saattoi hiihtää, luistella, lasketella ja pilkkiä. Piti tehdä lumitöitä. Se oli kuulemma rankkaa, mutta toisaalta mukavaa puhdetta. Lämmitettiin takkaa kovimmilla keleillä. Kun tuli suojaa, tehtiin lumiukkoja ja lumilinnoja. Joskus saatiin isojakin lumilinnoja aikaiseksi. Oli kuulemma valoissa, valkoinen lumi heijasti valoa. Ihmiset eivät hukkuneet heikkoihin jäihin, koska jää oli vahvaa heti syntyessään.

Nämä tarinat kuulostavat jännittäviltä. Kertokaa lisää, millainen talvi oli ennen?
14576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

/0-luvulla hiihtelin nassikkana metsissä täällä Etelä-Suomessa. Kerran melkein hukuin lumeen ....laskin mäkeä sellaiseen kuoppaan johon oli nietostunut paljon lunta. oLin jotain 155 cm pitkä silloin.

Äänestä

Aika kehittyneitä nämä 6-7 vuotiaat provoojat.

Noh. Lisää vettä provoon! Olisit syntynyt muualle kuin Helsingin lämmitetylle Aleksanterinkadulle. Siinä sulle syytä lumettomuuteen!

Äänestä
  • Ei täällä keskisuomessakaan mitään lunta ole kuin pari senttiä. Pari kymmentä vuotta sitten oli metrikin näin tammikuussa. Missä norjanrajalla sinä asut???

    Äänestä

1901. No000, saahan sen ikäisellä jo mennä vuosisadat sekaisin, mitä niin pienistä, hui hai.

Äänestä

Pelkkää hörhöilyä. Mistä teitä idiootteja sikiää. Kuvailemasi kaltaista ei ole ikinä ollut Suomessa, ei 1901 eikä 2001 - tai no ehkä joskus heti jääkauden jälkeen.

Äänestä
  • Kyllä missä minä lapsuuteni vietin reilu kymmenisen vuotta sitten oli reilusti lunta marraskuusta huhtikuun loppuun (olen syntynyt huhtikuussa joten muistan hyvin) ja paukkupakkasta. Pilkkimässäkin kävin isän kanssa jo ennen joulua. Nyt tämä kaikki on mahdotonta, koska sielläkin on samanlainen 'syksy' kuin täällä. Ilmastonlämpenemistä ei kuitenkaan tule syyttää (vaikkakin se tapahtuu) koska kyse on vain muutamasta peräkkäisestä 'märkä asfaltti' vuodesta. En talvena sitten kylmempää, toivottavasti.
    Uutisissa uutistenlukija väitti tämän sään johtuvan ilmastonlämpenemisestä, näin tällöin punaista koska lämpeneminen on niin hidasta että ei sää vaihdu muutamassa vuodessa paukkupakkasista märkään asfalttiin. Mielestäni jopa edesvastuutonta.

    Äänestä

  • 80-luvun taitteessa asuin vielä Ruotsissa ja suomalainen kun olen niin kävin joka talvi pilkillä Mälarilla ja Hjälmarilla. Jäätä oli niin paksusti ettei kairan varsi tahtonut riittää. Nykyään nuo järvet ovat läpi talven avoinna..

    Äänestä

Samantyyppistä se on pitänyt viimeiset 50 vuotta. Välillä on paljon lunta, välillä vähän ja välillä ei ollenkaan. Kovin pakkastalvi oli v 1987 ainakin täällä etelässä jossa mittari kipusi ajoittain liki 40 miinukseen mutta lunta ei silloinkaan juuri ollut eikä pilkkimiehet tarjenneet jäällä vaikka se olisi kestänyt panssarivaunun. Harvoin tänne tulee lumet ennen joulua vaan tavallisesti tammikuun alussa paisti tänä vuonna. Lumi on kivaa jos tykkää laskea mäkeä mutta pakkanen on perseestä ja jos joku muuta väittää on se hullu.

Äänestä
  • Mutta minulla on pakkasta ikävä. Ihan totta!

    Äänestä

  • Pari vuotta sitten oli normaali jäätilaanne.
    Sitten kaksi leutoa telveä peräkkäin niin
    ollaankin muka keskellä luonnonkatastrofia.
    Satavarmasti vielä pakkastalviakin tulee.

    Äänestä

  • ihmisellä kirjoitti:

    Pari vuotta sitten oli normaali jäätilaanne.
    Sitten kaksi leutoa telveä peräkkäin niin
    ollaankin muka keskellä luonnonkatastrofia.
    Satavarmasti vielä pakkastalviakin tulee.

    Suomenlahdella on tänäkin vuonna vielä hyvää aikaa jäätyä umpeen. Antamassani linkissä kevättalven 2006 pakkaset alkoivat toden teolla vasta helmikuun alussa. Merijään maksimi saavutettiin vasta 16.3.2006.

    Äänestä

  • tarkkailija. kirjoitti:

    Suomenlahdella on tänäkin vuonna vielä hyvää aikaa jäätyä umpeen. Antamassani linkissä kevättalven 2006 pakkaset alkoivat toden teolla vasta helmikuun alussa. Merijään maksimi saavutettiin vasta 16.3.2006.

    On täysin selvää, että muutosta on esimerkiksi 80-luvusta tapahtunut valtavasti. Ilmasto lämpenee oli se sitten ihmisen syytä tai ei. Itse asun muutaman kymmenen metriä merenrannasta jossa muutos on hyvin dramaattinen jos keskilämpötila nousee edes sen yhden asteen. Juuri julkaistun saksalaisen tutkimuksen mukaan nimenomaan Itämeren rannikon pohjoisosa lämpenee muita alueita nopeammin. Lunta on mitättömästi verrattuna esimerkiksi tuohon 80-lukuun. Samoin se että meren jäällä voi olla muutaman viikon talvessa on näköjään tullut jäädäkseen. Ennen siellä kulkivat autotkin. Nurmikko vihertää, sienet kasvavat ja helmikuu alkaa ensiviikolla - eli lopettakaa jo se puhuminen normaalista vaihtelusta.

    Äänestä

  • Talvet meni kirjoitti:

    Ja saattaapa oll, että se tuo mukanaan hyytävän kylmyyden..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

talvi oli? kirjoitti:

olen syntynyt vuonna 2001. En ole kokenut talvea. Kertovat, että ennen talvi oli kylmä, maassa oli lunta ja järvet olivat jäässä. Kuulemma lumista aikaa saattoi kestää kuusikin kuukautta. Saattoi hiihtää, luistella, lasketella ja pilkkiä. Piti tehdä lumitöitä. Se oli kuulemma rankkaa, mutta toisaalta mukavaa puhdetta. Lämmitettiin takkaa kovimmilla keleillä. Kun tuli suojaa, tehtiin lumiukkoja ja lumilinnoja. Joskus saatiin isojakin lumilinnoja aikaiseksi. Oli kuulemma valoissa, valkoinen lumi heijasti valoa. Ihmiset eivät hukkuneet heikkoihin jäihin, koska jää oli vahvaa heti syntyessään.

Nämä tarinat kuulostavat jännittäviltä. Kertokaa lisää, millainen talvi oli ennen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu