Väittelen huomenna yhden yön juttujen puolesta

Tarvitsisin jotakin positiivista yhden yön jutuista. Omasta kokemuksesta tiedän, että ne lisäävät itseluottamusta. Kun molemmille vielä pelisäännöt ovat selvät ja molemmat käyttäytyvät toista kunnioittaen loppuun saakka, voi lopputulos olla vain hyvä. Saisinko muilta kokemuksia, joita voisin käyttää kantani puolustamiseen? :) Kiitos!
41235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

dieg0.. Silloin juuri ei kannattaisi harrastaa yhden yön juttuja, jos se parantaa itseluottamusta.. Eiköhän se itsensä hyväksymisen ja luottamus pitäisi lähtä aivan jostain muualta kuin tämmöisten tapauksien johdosta, ei siihen yhden yön juttuja tarvita..

Äänestä

Hyviä argumentteja, joita on vaikea kumota näin 2000-luvulla:

- Seksi ajatellaan nykyään perustarpeeksi, siinä kuin virikkeet, riittävä lepo (muu kuin nukkuminen, esim. lomat)

- Seksittömyys aiheuttaa jopa fyysisiä oireita. Hermostuneisuutta, keskittymiskyvyn hälvenemistä ja levottomuutta.

- Eettisesti yhdenillan seksisuhde on ns. "Uhriton rikos". Sitä ehkä halveksutaan jossain määrin, vaikka se ei todellisuudessa aiheuta mitään seurauksia kenellekään ulkopuoliselle. Vrt. Epilepsia, Homoseksuaalisuus, Masennus, Naisten seksuaalinen turhautuneisuus. Kaikki nämä ovat olleet tautiluokituksen alaisina.

- Mihin vedetään raja yhdenillan suhteen, vakipanosuhteen ja seurustelusuhteen ensimmäisten seksikertojen väliin. Kauanko pitää tuntea, että seksi on "oikein" tai "väärin". Miksi se kuuluu kenellekään alkujaankaan?

- Yhdenillan negatiiviset piirteet, eli sukupuolitaudit ja mahdolliset väkivaltaisuudet. Eivät sinänsä suoraan liity yhdenillan juttuihin vaan ovat muiden ilmiöiden, kuten kulttuurierojen, väkivaltaisuuden, välinpitämättömyyden, tietämättömyyden tai ihan perinteisen tyhmyyden oireilua. Jos ei tajua käyttää kondomia tai tajua vaatia sitä kumppanilta. Nythän oli tämä HIV tartuttaja Rovaniemeltä, eikä olisi onnistunut hänkään jos olisi vain naiset vaatineet mieheltä kumin käyttöä.

- Joillekin yhdenillansuhteet eivät sovi. Se ei tarkoita, etteivätkö ne aina sopisi. Jos jollekulle sopii, ei välttämättä aina sovi. Yhdenillansuhteita "oppii" harrastamaan tunnetasolla, jos se aluksi aiheuttaa ongelmia. Tällaiset ongelmat ovat ikävä kyllä naisten ongelmia miehiä enemmän.

Yhdenillan suhteista tupataan tuomitsemaan naisia. Täällä voit napsia esimerkiksi tuon Suuri Isä tyypin trolli kommentit. Nehän ovat ihan täyttä provoa, mutta niiden takana makoilevat asenteet ja arvot ovat ihan oikeasti olemassa. Vaikka ovat ehkä Sinkkuelämää sarjan myötä hieman hälvenneet.

Anymore?

Äänestä
  • lähtee baarista jonkun nussittavaksi ei omaa ihmisarvon häivääkään. Hän on alinta kasita oleva halpa lutka. Kunnollinen nainen ei voisi kuvitellakkaan alentuvansa sellaiseen vaikka mies olisi minkälainen adonis tahansa. Ja seksi on tarve vain miehelle, miehellä on kassit jotka vaativat ajoittaisen tyhjennyksensä. Naisella ei seksitarpeita ole ja jos onkin niin naisen kuuluu pitää ne visusti omana tietonaan, naisella ei ole siis oikeutta esiintyä seksuaalisena olentona toisin kuin miehellä jolla tekee koko ajan mieli pillua. Yhden illan suhteet siis sopivat miehille ja on myös miehelle saavutus saada nainen baarista mukaan ja vielä saada pillua tältä. Tosin sellaista naista ei varmaan kukaan parisuhteeseen halua. Nainen ei siis oikeastaan harrasta yhden yön juttuja vaan alentuu lähtemään baarista jonkun panopatjaksi.

    Tuo sinkkuelämää kommentti oli hauska. Ne sinkkueleämää-hahmot ovat saatuneita lutkia varsinkin se Kim Cattrallin näyttelemä kyrvänhimoinen lutka.

    Äänestä

- ns. tasarahaperiaate, en miehenä käyttäisi mitän scheissen puhumista, jos haluaa vaan seksiä, että ei lupaa muuta. Jos molemmat haluaa seksiä, se on tasaraha sitten.

- mulle jäi pahat morkkikset, kun odototin liikoja pitkän suhteen jälkeiseltä yhden yön jutulta, kun oli vapaa. kurjaa seksiä, känni vie tuntoa ja ei ollut ihminen jonka kanssa tulee juttuun. piti testata MILFFIA, olisi luullut että saa enempi irti, mutta not. MILF on oi vaan aika rok.

- seuraava kerta oli sitten jo parempi, kun oli nainen, jonka kanssa tuli juttuun ja nainen teki aloitteeen. eniten kaipais läheisyyttä, nukuttiin seuraavana päivänä yhdessä, se oli ihanaa.

- tuntuu että 10 vuodessa on muuttunut meininki, naiset jotka haluaa seksiä, eivät ole mun mielestä yhtään huonoja naisia, mutta kyllä niissä jutuissa voi särkeä itsensä. känniseksi on aina sohlaamista. yksi nainen sanoi, että tuleeko sulle morkkiksiä näistä, että se nyt vaan seksiä. mutta kyllähän se pätee molempiin sukupuoliin, että jos kerrot että harrastat paljon yhden yön juttuja, kyllä se vaikuttaa miten toisesta ajattalee, siis jos alkaisi seurustella jonkun kanssa, joka sekstailee eri ihmisten kanssa. että onko se luotetttava tai onko tautija. siis naiset ajattelee miehestä näin ja miehet naisesta.

ja mun mielestä nimimerkki suuri isä, voisi mennä kotiin katsomaan kun äiti riisuu, et ole varmaan muuta nähnyt alasti never. ahdasmielinen trolli oot.

- seksi olisi tunteella vaan paljon parempaa, mutta kyllä se perustarve on.

-

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dieg0 kirjoitti:

Tarvitsisin jotakin positiivista yhden yön jutuista. Omasta kokemuksesta tiedän, että ne lisäävät itseluottamusta. Kun molemmille vielä pelisäännöt ovat selvät ja molemmat käyttäytyvät toista kunnioittaen loppuun saakka, voi lopputulos olla vain hyvä. Saisinko muilta kokemuksia, joita voisin käyttää kantani puolustamiseen? :) Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu