Kiihottaa

Kuuntelin radiosta edesmenneen arkkiatri Arvo Ylpön haastattelun uusinnan 80-luvun alusta, jolloin hän oli 95-vuotias. Ohjelma oli mielenkiintoinen ja haastattelu mukavasti tehty. Emeritus arkkiatri käytti puheessaan useampaan kertaan verbiä kiihottaa. Hän käytti sanaa kuvaamaan jonkin positiivisen toiminnan käynnistymistä ihmisissä tai jonkin positiivisen asian ajamisessa eteenpäin. Nyt en muista aivan tarkkoja esimerkkejä.

Siis termi "kiihottaa" psykologiselta kannalta kiinnostaa. Onko kiihko tunnetilana lähellä ahdistusta? Mielenkiintoista oli kyseiselle termille annettu positiivinen merkitys. Minusta tuntuu, että nykyisin jonkin asian kiihottamista pidettäisiin negatiivissävytteisenä ennemminkin kuin positiivisena ilmaisuna. Onko tämä vain minun näkemykseni vai onko kielenkäyttömme ja sanojen merkitys muuttunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Kyse voi tietysti olla myös emeritus arkkiatrin omasta persoonallisesta tavastaan käyttää kieltä.
2353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Luin jo poistetut vastaukset ja mietin tätä asiaa. Itseasiassa avaus tuli juuri täydellisesti, sillä olin miettinyt juuri tuota ahdistuksen ja innostuksen yhteyttä.
Aloituksesi perusteella sain vastauksen mietiskelyyni, eli ahdistus on estynyttä innostusta. Eräänlaista pettymystä.

Äänestä
  • -
    Hyvä huomio: kiihottaa
    Kirjoittanut: Psykopatologia 21.1.2008 klo 10.49
    Tuolloin ei toki vielä ollut emeritus!
    Esim. englannin anxious on myös 'innokas'. Merkitykset ovat siis lähempänä toisiaan kuin äkkinäinen arvaisi!
    ______________

    Emeritukset
    Kirjoittanut: Nainen ilman digiboxia 21.1.2008 klo 12.31
    Erehdyin. Oletin hänen olleen emeritus, koska jo iäkäs ja professori haastattelun aikoihin, mutta ei tietysti emeritus arkkiatrin arvonimestä vielä tuolloin.
    _____________

    Exitus
    Kirjoittanut: Psykopatologia 21.1.2008 klo 12.38
    Arkkiatrin arvo on elinikäinen. Mm. proffat ovat emerituksia ja emeritoja eläkkeellä.
    ____________

    Pahoittelen poistoja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Nainen ilman digiboxia kirjoitti:

Kuuntelin radiosta edesmenneen arkkiatri Arvo Ylpön haastattelun uusinnan 80-luvun alusta, jolloin hän oli 95-vuotias. Ohjelma oli mielenkiintoinen ja haastattelu mukavasti tehty. Emeritus arkkiatri käytti puheessaan useampaan kertaan verbiä kiihottaa. Hän käytti sanaa kuvaamaan jonkin positiivisen toiminnan käynnistymistä ihmisissä tai jonkin positiivisen asian ajamisessa eteenpäin. Nyt en muista aivan tarkkoja esimerkkejä.

Siis termi "kiihottaa" psykologiselta kannalta kiinnostaa. Onko kiihko tunnetilana lähellä ahdistusta? Mielenkiintoista oli kyseiselle termille annettu positiivinen merkitys. Minusta tuntuu, että nykyisin jonkin asian kiihottamista pidettäisiin negatiivissävytteisenä ennemminkin kuin positiivisena ilmaisuna. Onko tämä vain minun näkemykseni vai onko kielenkäyttömme ja sanojen merkitys muuttunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Kyse voi tietysti olla myös emeritus arkkiatrin omasta persoonallisesta tavastaan käyttää kieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu