Raiskaus?

Vähän outo kysymys mut jos joku pystyisi vastaamaan tähän biologian kannalta. Millainen ilmiö raiskaus on biologian näkökulmasta? Onko se normaalia muilla nisäkäslajeilla esimerkiksi? Mikä aiheuttaa raikauksen biologisesti?
182194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Biologisesti ajatellen raiskausta voi tarkastella geenien levittämisen maksimoinnin kannalta. Parittelemalla mahdollisimman monen naaraan kanssa uros moninkertaistaa mahdollisuutensa jättää lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, kun taas yhden naaraan kanssa saatava maksimaalinen jälkeläismäärä on huomattavan paljon pienempi. Raiskaaja on usein ei-toivottu kumppaniehdokas, joka ei pääsisi parittelemaan ilman väkivallantekoa, eli parittelua ei tapahtuisi lainkaan, jos se olisi vain uhrista kiinni. Voi myös sanoa, että raiskaaja säästää aikaa ja energiaa, kun ei pyri saamaan parittelutilannetta aikaan erilaisilla kosiomenoilla.

Täytyy kuitenkin muistaa että ihminen ei ole sen tyyppinen eläin, jolla seksi olisi pelkkää lisääntymiseen tähtäävää parittelua. Ihmisraiskaajilla on siis enemmän ja monisempia motiiveja kuin väkisinparittelevalla eläimellä (eräät kädelliset ja delfiinit kenties poislukien).

Äänestä
  • kondomeja - ellei, niiden voisi ajatella haluavan levittää itsensä kaltaisia ihmisiä tähän maailmaan, vaikka aika epätodennäköistä,

    koska jos nyt olisi olemassa naisia, jotka eivät ehkäisisi, tällainen nainen, jos nyt sattuisi tulemaan raskaaksi, ei varmaankaan tekisi muuta kuin abortoisi sikiön

    Äänestä

Eläimet eivät raiskaa - me voivat paritella pakolla.

Pakkoparittelu on nisäkkäillä harvinainen ilmiö,mutta sitä esiintyy. Ainakin joidenkin hedelmälepakoiden on havaittu paritelleen vaikka naaras pisti hanttiin. Useimmilla nisäkkäillä parittelu on sen verran hankalaa, että jos naaras ei ole yhteistyöhaluinen, hommasta ei tule mitään.

Idea tällaisessa on, että saadaan omia geenejä eteenpäin - viimeinen epätoivoinen konsti, kun muu ei toimi. Kilpailu naaraista on kovaa ja ne haluavat jälkeläisilleen vain parhaita geenejä - väistämättä ei-yksiavioisilla lajeilla käy niin, että muutama koiras hedelmöittää monta naarasta ja muut koiraat jäävät lehdelle soittelemaan.

Ihmisellä kyse voi olla tästäkin, mutta enemmän ihmisten harjoittama raiskaus on meidän oman lajimme erikoispiirre - psykologinen ilmiö. Kuuluu samaan sarjaan, kuin toinen meille yksinoikeudella kuuluva ilmiö: kidutus. Eläimet voivat jättää uhrejaan kitumaan, mutta eivät tee sitä, koska nauttivat tai koska siitä voisi olla niille hyötyä. Vain ihminen kiusaa toisia eläviä TIETÄEN sen tuottavan tuskaa. Raiskaus ilmiönä on ennenkaikkea vallankäyttöä, kidutusta ja pelon herättämistä. Se ei ole seksuaalinen eikä lisääntymisbiologinen ilmiö.

Äänestä
  • Voihan sitä tarjoutua raiskattavaksi - alistumisen eleenä, hyväksyy toisen ylemmän aseman lauman hierarkiassa. Eikös joillain apinoilla ole näin. Myös uros urokselle.

    Äänestä

  • Viime aikoina on osoittautunut, että väite raiskauksesta pelkästään agressiivisena dominoinnin muotona ja itsetarkoituksellisena väkivaltna on vähintäänkin vääristynyt. Tosiasiat eivät sitä nimittäin tue. Vaikka ns. valta- tai kidutusraiskauksia epäilemättä joskus tapahtuu, ne ovat pikemminkin vähemmistössä raiskaajista ja raiskaustapauksista puhuttaessa. Yleensä motivaattorina raiskaukseen todella on seksuaalinen halu. Raiskaajat eivät myöskään tunne normista poikkeavaa kiinnostusta tällaiseen väkivaltaiseen seksiin, vaan suosivat selkeästi molemminpuoliseen halukkuuteen perustuvaa yhdyntää.

    Äänestä

  • ...joka ei kestä tarkastelua kirjoitti:

    Viime aikoina on osoittautunut, että väite raiskauksesta pelkästään agressiivisena dominoinnin muotona ja itsetarkoituksellisena väkivaltna on vähintäänkin vääristynyt. Tosiasiat eivät sitä nimittäin tue. Vaikka ns. valta- tai kidutusraiskauksia epäilemättä joskus tapahtuu, ne ovat pikemminkin vähemmistössä raiskaajista ja raiskaustapauksista puhuttaessa. Yleensä motivaattorina raiskaukseen todella on seksuaalinen halu. Raiskaajat eivät myöskään tunne normista poikkeavaa kiinnostusta tällaiseen väkivaltaiseen seksiin, vaan suosivat selkeästi molemminpuoliseen halukkuuteen perustuvaa yhdyntää.

    Voisiko saada noita viimeaikaisia tutkimuksia sitten ihan nimeltä mainiten?

    Miksi ihan "kunnon perheenisät" raiskaavat, vaikka kotonakin on seksiä tarjolla? Miksi sodan aikana raiskaukset yleistyvät ja kohdistuvat nimenomaan vastapuolen naisiin? Miksi raiskaajia on, vaikka seksiä saa rahalla ja käteenveto keksitty? Miten ikinä voi olla tyydyttävämpää edes ajatuksena tunkeutua väkisin vastaan pyristelevään tai kauhusta jähmettyneeseen naiseen kuin onanoida? Vaikka ajatus vielä menisikin, niin kun sitten pääsee asiaan, kellä voi seisoa siinä tilanteessa muulla kuin sairaalla ihmisellä, joka nauttii kun toinen pelkää?

    Puhut höpöjä - sinun väitteesi on vaan kehitelty oikeuttamaan raiskaus, ikäänkuin sillä olisi jokin lisääntymisbiologinen perusta ja se siten olisi jotenkin "ymmärrettävämpää".Voi nyyh pieniä miespoloisia, jotka eivät vaan MITENKÄÄN pysty hillitsemään himojaan.

    Seksi ei ole ihmiselle välttämätöntä eikä seksin puute aja ketään raiskaamaan. Raiskaaminen johtuu jostain muusta.

    Äänestä

  • rekisteröitymätön*** kirjoitti:

    Ei raiskaus muutu mitenkään sen oikeutettavammaksi jos sen motiivi on seksuaalinen, mistä ihmeestä sellaista olet saanut päähäsi? Vähän kuin sanoisi että seksuaalisista syistä tehty murha on lievempi kuin aggression motivoima. Taidat syyllistyä itse naturalistiseen virhepäätelmään.

    Luepa täältä:
    http://findarticles.com/p/articles/mi_m1571/is_n36_v10/ai_15794136

    Äänestä

  • hanttiin laitto kuulu paritteluseremoniaan... yksi porras

    Äänestä

  • ...joka ei kestä tarkastelua kirjoitti:

    Viime aikoina on osoittautunut, että väite raiskauksesta pelkästään agressiivisena dominoinnin muotona ja itsetarkoituksellisena väkivaltna on vähintäänkin vääristynyt. Tosiasiat eivät sitä nimittäin tue. Vaikka ns. valta- tai kidutusraiskauksia epäilemättä joskus tapahtuu, ne ovat pikemminkin vähemmistössä raiskaajista ja raiskaustapauksista puhuttaessa. Yleensä motivaattorina raiskaukseen todella on seksuaalinen halu. Raiskaajat eivät myöskään tunne normista poikkeavaa kiinnostusta tällaiseen väkivaltaiseen seksiin, vaan suosivat selkeästi molemminpuoliseen halukkuuteen perustuvaa yhdyntää.

    selitys kuulostaisi luontevimmalta, ihmisellä: seksuaalivietti

    ja siihen perustuen kai sitten on esitetty hoitokeinona sen hoitoa lääkkeillä, jotenkin karmaiseva ajatus sekin; kuka voi määritellä, että jonkun tarve on liian suuri

    Äänestä

  • rekisteröitymätön*** kirjoitti:

    Voisiko saada noita viimeaikaisia tutkimuksia sitten ihan nimeltä mainiten?

    Miksi ihan "kunnon perheenisät" raiskaavat, vaikka kotonakin on seksiä tarjolla? Miksi sodan aikana raiskaukset yleistyvät ja kohdistuvat nimenomaan vastapuolen naisiin? Miksi raiskaajia on, vaikka seksiä saa rahalla ja käteenveto keksitty? Miten ikinä voi olla tyydyttävämpää edes ajatuksena tunkeutua väkisin vastaan pyristelevään tai kauhusta jähmettyneeseen naiseen kuin onanoida? Vaikka ajatus vielä menisikin, niin kun sitten pääsee asiaan, kellä voi seisoa siinä tilanteessa muulla kuin sairaalla ihmisellä, joka nauttii kun toinen pelkää?

    Puhut höpöjä - sinun väitteesi on vaan kehitelty oikeuttamaan raiskaus, ikäänkuin sillä olisi jokin lisääntymisbiologinen perusta ja se siten olisi jotenkin "ymmärrettävämpää".Voi nyyh pieniä miespoloisia, jotka eivät vaan MITENKÄÄN pysty hillitsemään himojaan.

    Seksi ei ole ihmiselle välttämätöntä eikä seksin puute aja ketään raiskaamaan. Raiskaaminen johtuu jostain muusta.

    hakevan muualta toisen, vapaaehtoisen naisen, ellei kotona saa

    voisi tietysti viitata jotenkin vääristyneeseen hormonitasapainoon

    eikö tätä asiaa ole kyetty selvittämään, miksi ihmisraiskaajat raiskaavat?

    Äänestä

  • rekisteröitymätön*** kirjoitti:

    Voisiko saada noita viimeaikaisia tutkimuksia sitten ihan nimeltä mainiten?

    Miksi ihan "kunnon perheenisät" raiskaavat, vaikka kotonakin on seksiä tarjolla? Miksi sodan aikana raiskaukset yleistyvät ja kohdistuvat nimenomaan vastapuolen naisiin? Miksi raiskaajia on, vaikka seksiä saa rahalla ja käteenveto keksitty? Miten ikinä voi olla tyydyttävämpää edes ajatuksena tunkeutua väkisin vastaan pyristelevään tai kauhusta jähmettyneeseen naiseen kuin onanoida? Vaikka ajatus vielä menisikin, niin kun sitten pääsee asiaan, kellä voi seisoa siinä tilanteessa muulla kuin sairaalla ihmisellä, joka nauttii kun toinen pelkää?

    Puhut höpöjä - sinun väitteesi on vaan kehitelty oikeuttamaan raiskaus, ikäänkuin sillä olisi jokin lisääntymisbiologinen perusta ja se siten olisi jotenkin "ymmärrettävämpää".Voi nyyh pieniä miespoloisia, jotka eivät vaan MITENKÄÄN pysty hillitsemään himojaan.

    Seksi ei ole ihmiselle välttämätöntä eikä seksin puute aja ketään raiskaamaan. Raiskaaminen johtuu jostain muusta.

    käteenvetoa yhtenä luonnollisena mahdollisuutena...

    Äänestä

Tieteen kuvalehden kysymyspalstalla kysyttiin, että raiskaavatko eläimet, ja siihen vastattiin,että kyllä, harvinaisesti, silti. jutussa oli kuva, jossa
Uroskarhu (tunnetusti syö myös karhunpentuja, saadakseen paritella?), Raiskasi lehmää (TOTTA), joten pistän väitteen Tieteen Kuvalehden arvovallan taakse.

Äänestä
  • Nappase kuva artikkelista ja laita tänne ihmeteltäväksi. =)

    Äänestä

  • Monilla lajeilla tavataan ns. hyperseksuaalisuutta, johon itsekin voit törmätä joskus, kun sammakot yrittävät paritella saappaittesi kanssa. Kyse on vain siitä, että kiima-aikaan vietti on niin voimakas, että se ei tarkkaan katso kohdetta, tai ehkä myös niin, että eläimellä ei ole niin tarkkaa erottelevaa mekanismia kehittynyt kohdentamaan viettiä.

    Tästä myös esimerkkinä tapaus, jossa Hollywoodissa oli mainoskuvaus, jossa urosleijonan ja valokuvamallin piti esiintyä yhdessä. Valokuvamallille oli erityisesti painotettu sitä, että hänellä ei saa olla kuukautisia kuvauksen aikana, mutta siitä huolimatta tyttö tuli kuvauksiin, vaikka hänellä oli menkat. Tästä seurauksena leijona otti tytön syliotteeseen alleen, eikä päästänyt tyttöä pois. Eläintenohjaajan ei auttanut muuta, kuin neuvoa tyttöä tarttumaan kädellään leijonan elimeen, ja tyydyttää se tällä tavalla.

    Tästä tuli vain se mieleen, että jos sama valokuvamalli meni myöhemmin elämässään psykoanalyysiin, ja siellä sitten alkoi kertoa tästä traumaattisesta kokemuksesta psykoanalyytikolle, niin mahtoiko terapeutti uskoa tyttöä vai pitää kertomusta fantasiamaailman ja todellisuuden psykoottisena sekaantumisena.

    Äänestä

  • S_guru kirjoitti:

    Monilla lajeilla tavataan ns. hyperseksuaalisuutta, johon itsekin voit törmätä joskus, kun sammakot yrittävät paritella saappaittesi kanssa. Kyse on vain siitä, että kiima-aikaan vietti on niin voimakas, että se ei tarkkaan katso kohdetta, tai ehkä myös niin, että eläimellä ei ole niin tarkkaa erottelevaa mekanismia kehittynyt kohdentamaan viettiä.

    Tästä myös esimerkkinä tapaus, jossa Hollywoodissa oli mainoskuvaus, jossa urosleijonan ja valokuvamallin piti esiintyä yhdessä. Valokuvamallille oli erityisesti painotettu sitä, että hänellä ei saa olla kuukautisia kuvauksen aikana, mutta siitä huolimatta tyttö tuli kuvauksiin, vaikka hänellä oli menkat. Tästä seurauksena leijona otti tytön syliotteeseen alleen, eikä päästänyt tyttöä pois. Eläintenohjaajan ei auttanut muuta, kuin neuvoa tyttöä tarttumaan kädellään leijonan elimeen, ja tyydyttää se tällä tavalla.

    Tästä tuli vain se mieleen, että jos sama valokuvamalli meni myöhemmin elämässään psykoanalyysiin, ja siellä sitten alkoi kertoa tästä traumaattisesta kokemuksesta psykoanalyytikolle, niin mahtoiko terapeutti uskoa tyttöä vai pitää kertomusta fantasiamaailman ja todellisuuden psykoottisena sekaantumisena.

    http://www.youtube.com/watch?v=eY9fR3Wwtos&feature=related

    noin 1:05

    Äänestä

Eläimellisestä näkökulmasta kyse on yhdynnästä. Elämä on kovin brutaalia, se ei eroittele soidinmenojen puuttumista niiden erinomaisuudesta. (todennäköisyys saada tietty partneri kasvaa mutta myös raiskauksessa.)
Himot ohjaavat eläimen käytöstä, ja käytöstämme.
Epätoivo jolla ihmiset yhtyvät tai hakevat partneria todistaa himojen mahdin - niitä on erittäin vaikea hallita.
Ja, hillintä on lähes mahdotonta koska niillä on elämän kannalta keskeisin asema. Ne ovat avainasemassa.
(vaan ihmisen on nähty elävän selibaatissa tahdostaan..)
Ihmisnäkökulmasta ei pidä kuitenkaan vetää vääriä johtopäätöksiä vaikka näin voi todeta.

Äänestä

tässä tapauksessa muihin eläimiin rinnastettavissa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

biologisesti? kirjoitti:

Vähän outo kysymys mut jos joku pystyisi vastaamaan tähän biologian kannalta. Millainen ilmiö raiskaus on biologian näkökulmasta? Onko se normaalia muilla nisäkäslajeilla esimerkiksi? Mikä aiheuttaa raikauksen biologisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu