Kadehditko toisten ulkonäköä?

näillä mennään

Naama riittää mulle ja jos tosi hehkeäksi haluan, niin ei muuta kuin meikit käyttöön. Niillä ne muutkin naamansa tekee :)

Vartalokin riittää mulle vaikka tietysti kiinteämpiä yms vois olla paljonkin muttei se mua haittaa yhtään mitenkään. Kyllä mäkin pienellä treenillä saisin sellaisen.

Eli siis en kahdehdi kenenkään ulkonäköä tai vartaloa, ei se ole multa pois. Aina löytyy kauniimpia/komeempia joten ei paljoa kannattaisi kenenkään tuhlata turhaan energiaa sellaiseen. Tietysti kannattaa myös aina muistaa, että jos itse on sohvaperuna, niin aivan turha kadehtia urheilevia, ei muuta kuin lenkille sitten itsekkin.

olen miljoona kertaa kateellisempi esim. Kimi Räikköselle, kuin viime vuoden mr.Finlandille.(kuka se edes on?) Sitapaitsi miten voit väittää, että äly olisi muka hankittu ominaisuus?. Jos tarkoitat kirjaviisautta niin se on aivan eriasia kuin syntymässä saatu äly. Ja kyllähän se on niin, että jos ruma lihava mies ajelee uudella Ferrarilla niin varmasti hän saa osakseen enemmän vihreitä naamoja, kun se komea mies, joka ajaa 10 vuotta vanhalla corollalla. Ja se Ferrarimies saa osakseen myös naisten kiinnostuksen.

kyllä.

En silti mitään typerää tehnyt asian takia. Omapahan on ongelmani.

T: mies.

Näillä mennään. Mitä tässä muutakaan voi :)

Ulkonäköä kadehditaan varmasti, mutta harvemmin sitä myönnetään. Luulen että lähes kaikki ovat jossain tilanteessa halunneet olla tummempia, vaaleampia, pidempiä, lyhempiä, laihempia...Mutta ulkonäköä on vaikea muuttaa. Se maksaa paljon.

Luulen että tuon tyyppinen kadehtiminen kuuluu lapsuuteen ja nuoruuteen. Aikuisuudessa ihminen, toivottavasti, hyväksyy sen että ihmisten on tarkoitus olla yksilöitä. Siksi meitä on monennäköisiä. Itsensä hyväksyminen tuntuu hyvältä. Tavoitteita voi olla tietysti, mutta toisten jäljitteleminen ei johda mihinkään. Parempi olla täydellisen hyvin oma itsensä kuin huono jäljitelmä jostain toisesta.

Mutta lähinnä kadehdin joidenkin ihmisten itsevarmuutta ja sosiaalisia taitoja.

Ulkonäköasioissa sorrun joskus kadehtimaan niitä, joilla on runsas ja ihana luonnonkihara tukka.

Mutta yleisesti ottaen mä en jaksa tuhlata energiaa kadehtimiseen, siitä kun ei saa mitään. Saman energian voi käyttää itseensä ja päästä siten ehkä vähän lähemmäksi sitä, mitä haluaa.

on sen verran hyvännäkönen, ettei ole tarvesta kadehtimiseen.

Rikas köyhtyy, rakas laihtuu, mutta komia on aina komia, se vaan komistuu.

http://www.youtube.com/watch?v=5MCWr2H0_iQ&feature=related


Ja sehä niitä rikkahia vituttaa, kun köyhän lapsi on kaunis.

http://www.youtube.com/watch?v=hLAP_ASVFXE&feature=related


Ja suoraan sanottuna. Kaikki sanoo, että karehtiminen on ihan inhimillinen tunne, mutta enpä tiiä mikä mun kasvatukses on mennyt pieleen, kun mä en sitä tunne. Jotta en karehdi toisten ulkonäköä.

Mä kadehdin enemmän rikkaita kuin kauniita. Mä olen kaunis ja sivistynyt..hehe. Mutta rahaa voisi olla enemmän. Ei tarvitsisi tehdä töitä, joista en tykkää. Tai ei tarvitsisi tehdä töitä, piste. Mutta ei se raha onnea tuo. Kaikkea voi sattua. Ja mä olen onnellinen nytkin.

Eihän tätä nyt kukaan usko, mutta mä en kyllä muista että milloin olisin viimeksi tavannut jätkän jonka seurassa olisin ajatellut, että "voi vitsi, tässähän jää ihan kakkoseksi"

Viimeksi eilen menin luennolle jolle en ollut etukäteen ilmoittautunut. Kysyin naispuoliselta luennoitsijalta, että mahtuuko vielä mukaan, johon hän vastasi, että "kyllähän noin komealle miehelle aina tilaa löytyy" =) Ja viikonloppuna juttelin erään mimmin kanssa leikkimielisesti perheen perustamisesta ja neito siihen tokaisi että "ainakin saataisiin hyvännäköisiä lapsia" =)

No aniharvoinhan naiset intoutuvat imartelemaan miehen ulkonäköä, mutta nyt tässä on parin päivän sisään ollut pari tällaista kehuvaa kommenttia. Ja mukavaltahan se tuntuu vaikka en sitä tietenkään mitenkään ulospäin näytä. Enkä muutenkaan tykkää puhua ihmisten ulkonäöstä livenä, varsinkaan omastani. Ulkonäöstä puhuminen harvemmin on kovin kiinnostavaa ja varsinkin omasta ulkonäöstään puhuminen tekee ihmisesta nopeasti melko epäviehättävän toisen henkilön silmissä.

Vaikka kyllä mä naisten ulkonäköä tykkään kehua ihan livenäkin =)

Oon mä joskus nuorempana varmaan kadehtinyt jotain naistenlehtien sivuilla keimailevia täydellisiä mallineitosia mutta kun ei musta sellasta saa kuitenkaan niin mitäs se kadehtiminen auttaa. En mä jaksa tuollaseen kovinkaan paljoa laittaa energiaa.

En kadehdi muutenkaan muiden omaisuutta tms. Ainoat kateuden tunteet viime aikoina on tulleet toisten ihmisten onnen kadehtimisesta. Jos sitä edes kateudeksi voi sanoa, enemmänkin se on ehkä haikeutta ja ikävää omaa menetettyä onnea kohtaan, jonka muiden onnen näkeminen saattaa nostaa pintaan.

Ihailin jo teininä Johnny Cashia. En ulkonäön, vaan lähinnä asenteen ja tyylin vuoksi.

"I'm thankful I'm not the ugliest man in the world, that I'm not all that ashamed to go on stage and face a crowd. I'm no picture, but if I were as ugly as some I've seen on stage, I wouldn't go. I'm not talking about physical appearances especially, but ugly souls."

lähinnä itsevarmaa olemusta.. useimmiten siihen liittyy ulkonäkö, mutta kateutta en tunne pätkääkään jos tyyppi on ylpeä tai muuten vain mulkku.

Onhan se ny hirveetä jeesustelua väittää, ettei ikinä kohtaa itseään komeampia ja kadehdi. Tumma Kauris voi olla poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Haluaisin olla tummempi, koska se kai tuo jotain karismaa. Silti mä mitään rupee tummentaan, joku latvaväri korkeintaan tai kaikki pois. Naama ylipäätään on kuin tilhellä, mut se mua ei haittaa.

Lihasta sais aina olla enemmän, mutta sekin on vain omasta viitseliäisyydestä ja nykyään ajanpuuttesta johtuvaa. Lähinnä ottaa päähän, että joskus niitäkin tuli hommattua ja nyt ne kuuluu historiaan.

Pituutta ei ole koskaan liikaa, kunhan jää alle kahden metrin. Ennemmin tietty sopusuhtainen kuin pitkä rimpula. Tästä pääsemme takaisin kappaleen kolme teemaan.

Höpötyksestä: lähes aina ja kaikkialla huomaan lätiseväni jostain jonkun kanssa, jos esim. seisoskelen samassa paikassa minuuttia pidempään jotakuta odottamassa. Kauniit naiset toki ymmärtävät kiertää minut kaukaa. En tietysti näytä varakkaaltakaan, mutta se on paitsi oma valintani, myös totuus.

Itse kadehdin joskus toisten miesten pituutta. Itse kun olen "vain" 172 cm.
Hyvää kuntoa tai lihaskuntoa en kadehdi, koska sen saa itselleen jos vain haluaa (toki se ei ole niin hirveän helppoa). Mutta pituus on sellainen jota ei oikein voi muuttaa.

Näkisin, että nyt olemme miehisen logiikan ytimessä. Miehethän kilpailevat verisesti vain kolmesta asiasta: varallisuudesta, vallasta ja naisista. Nämä kolme ovat tietysti kytköksissä toisiinsa: "First you make the money, power and women will follow."

Varallisuutta tai lihaksia on turha kadehtia, kun ei tiedä, mitä toinen on joutunut tekemään niiden eteen. Ne ovat myös asioita, joiden hankkiminen on vain itsestä kiinni. Jos omaisuus ei ole perittyä, ja harvemmin se on, toinen on joutunut luopumaan paljosta sen saadakseen. Sekä varallisuus ja lihakset yleensä kertovat itsekurista ja ahkeruudesta, mitkä tietysti ovat arvostettavia ja kadehdittavia ominaisuuksia.

Koska kuitenkin puhe oli ulkonäöstä, puhukaamme siitä. Ulkonäköä minun ei ole tarvis kadehtia, koska olen faijalta saanut syntymälahjaksi pitkän, sopusuhtaisen varren ja komeat kasvonpiirteet sekä mummilta hiukset, jollaiset jokainen pikkutyttö - ja vähän isompikin tyttö, kuten tästäkin ketjusta käy ilmi - haluaisi. Sama pätee älyyn; en voi viedä faijalle kuuluvaa kunniaa tässäkään asiassa, vaikka sivistys toki onkin itse hankittua.

Jokainen luultavasti kadehtii muissa niitä ominaisuuksia, jotka itseltä puuttuvat. Ainakin huomaan suuresti kadehtivani luontaisia myyntitykkejä ja naistennaurattajia, itse kun olen joutunut tekemään ankarasti hommia kehittyäkseni edes keskinkertaiseksi myyntimieheksi ja naistennaurattajaksi. Olen huomannut, että vanhan kansan suussa sana pelimies tarkoittaa kovaa kauppamiestä, ei suinkaan mitään naistenkaatajaa.

Miehen ulkonäön merkitystä liioitellaan suuresti. Toki on selkeä etu, jos iskettävä nainen on yritykselle myöntyväinen jo ennen kuin on sanonut sanaakaan, mutta valitsemalla väärät sanat onnistuu komeinkin mies nollaamaan mahdollisuutensa. Vastaavasti supliikkimiehelle riittää, ettei ulkonäkö ole luotaantyöntävä. Jos supliikkimies onnistuu pääsemään edes puhe-etäisyydelle, tie siitä eteenpäin on suora ja sileä.

Lisäksi haluaisin huomauttaa, että kaikkein kauneimmat naiset eivät ole millään tavalla aktiivisia edes kaikkein komeimpien miesten suhteen. Yleensä komeita miehiä lähestyvät naiset ovat ulkonäöltään hieman keskivertoa nätimpiä, jotka näin ohimennen sanoen yliarvioivat kauneutensa reippaasti. Valioyksilön iskeäkseen joutuu siis myös hyvännäköinen mies näkemään vaivaa, määrä kun ei laatua korvaa tässäkään asiassa.

"Toiset kadehtivat varallisuutta, toiset ulkonäköä ja toiset älyä. Sanoisin kuitenkin, että ulkonäköä kadehditaan eniten, koska sitä ei teeskentelyllä ja valehtelulla voi muuksi muuttaa."

Ja esimerkiksi älyäkö sitten muka voi muuttaa teeskentelyllä ja valehtelulla?

"Ihmiset haluaisivat, että älyä ja varallisuutta kadehditaan, koska nehän ovat ansaittuja ominaisuuksia. Mutta kun joku ei-kiva ihminen onkin saanut hyvän ulkonäön lahjaksi, ei sitä oikein kukaan jaksa sulattaa."

Toi riippuu aivan kunkin henkilökohtaisesta luonteesta ja henkilökohtaisista arvostuksen kohteista, että mitä kukin nyt sitten "kadehtiikin". Mä kyllä väittäisin, että esimerkiksi älyllisten & urasaavutusten kadehtiminen menee suvereenisti ulkonäön kadehtimisen edelle (ainakin niissä piireissä, missä itse olen liikkunut). Ja eniten (yleisesti ottaen) uskon ihmisten kadehtivan aina varallisuutta. Raha mahdollistaa niin paljon asioita ja tuo muassaan mm. vaikutusvaltaa.

Itse en katso kadehtivani yhtään ketään yhtään mistään. Joskus tietysti saattaa tulla hetkittäinen kateudenpistos, jos kuulee, että joku tosta vaan ex-tempore varas seuraavalle viikolle Balin reissun, kun "sattui tympimään", mutta en mä osaa pysyväisluontoisesti kadehtia ihmisiä.

Etenkään ulkonäön en kadehdi toisia naisia. Mulla on kyllä joitakin ystäviä ( esim. yksikin on tasan vähintään Miss Suomen tasoa ulkonäöltään, lisäksi dr. opiskelija & kivasti ylipäätään elämässä asiat mallillaan.. ), joita vois varmaan kyllä kadehtiakin, jos olisin kateellinen ihminen. En kuitenkaan osaa kadehtia ainakaan ulkonäöstä: sen verran hyvin on vientiä miesten keskuudessa aina riittäny itselläkin ja omastakin ulkonäöstä saanut kohteliaisuuksia.

Kaikkein vähiten vois kahdehtia kaunista, mutta tyhmää naista. Takavuosilta kouluajoilta muistan yhdenkin tytön, joka oli mielestäni aivan jumalattoman kaunis, mutta voi poloista miten tyhmä...Jätkät tunki kättään naisrassun jalkoväliin julkisellakin paikalla ja tyttö vaan kikatti. Ei sitä ihmistä kohtaan voinu tuntea mitään muuta kuin sääliä.

mutta eilen näin yhden uuber hyvännäköisen timmin naisen (näkee harvoin). En kadehdi mutta tulipahan lisäpotkua treenata vielä enemmän.=))

Ei voi kadehtia toiselta mitään hankittua niin kauan kun ei viitsi itse laittaa tikkua ristiin saman asian suhteen. Eri asia jos tekisi ihan hirveästi töitä jonkun asian eteen eikä silti ikinä, siis vuosikymmeniin onni potkisi asian tiimoilta millään tavoin. Silloin voisi ruveta ottamaan pattiin, luulen.

Ei voi kadehtia myöskään mitään perittyä. Sehän on silkkaa tuuria mitä kukanenkin on lahjaksi sattunut saamaan.

Ainoat viiltävät kateuden pistokset tulevat sellaisita asioista kuin että ihmiset tulevat hyväksytyiksi, ymmärretyiksi ja arvostetuiksi sellaisena kuin ovat. Kukaan ei ole jyräämässä ja neuvomassa.

Kadehdin myös ihmisten kykyä olla kyseenalaistamatta ja kyselemättä yhtään mitään. Uskon että ovat onnellisempia ja kaikki on aina niin kovin selvää ja yksinkertaista kun on joka asiassa aina vain yksi selvä totuus.