Yhteiskuntaamme ovat pesiytyneet elitistiset perinteet. Tämä näkyy eri aloilla, kuten tieteessä, joka ei kykene tuottamaan käyttökelpoisia eikä varsinkaan uutta tietoa tuottavia tuloksia elitistisen arvopohjansa vuoksi. Tässä voidaankin suorittaa katsaus henkilöihin jotka ovat saaneet aikaiseksi uutta ajattelutapaa: Albert Einstein toi esille, kuinka nerous ja vilpittömyys kuuluvat yhteen: Totuuden etsiminen on tärkeintä. Tällöin ollaan kiinnostutttu tosiaisioista ja päästään suoraan maaliin. Valehtelija ei koskaan pääse perille vaan kiertelee aina hitaasti todellista tarkasteltavan asian ydintä. Toisena esimerkkinä mainitsen Jeesus Nasaretilaisen, jota voidaan pitää ihmiskunnan historian suurimpana filosofina. Hänen ympärilleen luotiin kirkkoinstitutio, joka alkoi vääristelemään hänen esittämiään ajatuksia. Kolmas esimerkki ei-elitistisyyteen liittyvään luovan ajattelun kukoistukseen on modernin bassonsoiton kehittänyt Jaco Pastorius.
Elitismin johdosta vaikeassa tilanteessa olevia yritetään päästää päiviltä sen sijaan, että heitä autettaisiin. Tässä yhteydessä luterilainen kirkko sekä psykologia osoittavat vastuuttomuutta: Molemmat selittelevät asiaa, kumpikin taho omalla tavallaan. Yhteistä kuitenkin on, että tosiasiaa kierrellään ja asioita vääristellään.
Huono-osaisuus johtuu usein syrjäyttämisestä. Esimerkiksi todellisia osaajia yritetään ajaa järjestelmän voimin eläkkeelle tai vähintäänkin työttömiksi, mikäli ovat olleet kylliksi sisukkaita henkiin jäämiseen.
Syrjäyttävä maanpetturuus tuhlaa voimavaroja ja veroeuroja monella tapaa : Syrjäytetty osaaja ei pääse tuottamaan yhteiskunnalle verovaroja eikä innovaatioita. Tässä yhteydessä onkin hyvä kyseenalaistaa rekrytointi ulkomailta. Osaajia löytyy syrjäytetyistä runsaasti. Töitä ensin suomalaisille!
Syrjäyttävän maanpetturuuden välineenä ovat valheelliset juorut. Näitä levittelemään käytetään kritiikittömiä kansalaisparkoja, jotka eivät edes itse ymmärrä, mitä ovat tekemässä. Toisaalta kansa halutaan eliitin toimesta pitää tarkoituksellisesti kritiikittömänä ja tyhmänä, jotta sama elitistis-porvarillinen peli voisi jatkua. Luettakoon tässä yhteydessä myös SDP porvaripuolueiden joukkoon, koska sitähän se nykyisin on, ehkä Tuomiojaa lukunottamatta.
On hyvä luoda ensin suuria linjoja, ennen kun siirrytään detaljiikassa alemmille hierarkiatasoille: Kunnallisvaalit ovat tapa vaikuttaa äänestämällä siten, että syrjäytettyjä autetaan ja syrjäyttämiseen johtava yhteiskunnallinen toiminta nostetaan julkiseen keskusteluun. Kunnallisvaaleissa löytyy ehdokkaita, jotka uskaltavat ottaa kantaa ja ajaa universaaleihin eettisiin periaatteisiin nojaavia toimintatapoja. Tällöin huomio voidaan kiinnittää (usein paikallisten) julkkisehdokkaiden sijaan ehdokkaisiin, joilla on sanottavaa. Muutosta on mahdollista saada aikaan, mutta se vaatii personifioinnista luopumisen keskittymällä siis asioihin henkilön sijaan. Tämän ymmärsi Jeesus Nasaretilainen puhuessaan itsensä korottamisesta.
Miksi äänestää oletettua voittajaa? Laumasielun on helppo juhlia ”voittajan” mukana. Todellinen voitto saadaan äänestämällä asioita. Tähän tarjoutuu mahdollisuus, kunhan ajattelua ei turhaan kavenneta puoluerajoihin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.