Miehiltä puuttuu se turvahakuisuusgeeni. Kyllähän mä sen tiedän, mutta ei voi kuin ihmetellä.
Mites sulla? Turvallisuuhakuinen vai "aina sattuu ja tapahtuu"?
"Pelastaja ampui krokotiilin kitaan joutunutta kaveriaan"
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1479624
Mites sulla? Turvallisuuhakuinen vai "aina sattuu ja tapahtuu"?
"Pelastaja ampui krokotiilin kitaan joutunutta kaveriaan"
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1479624
Vastaukset 4
Vanhimmat
mutta aina tahtoo vähä kaikenlaista sattua ja tapahtua. Naurulla siitä yleensä on kuitenkin selvinny.
Niin, saahan sitä Suomessakin lukea, että metsästysretkellä on pari kaveriakin (?) ammuttu.
No mä olen paraskin sanomaan tietysti, olen omasta kädestäni jänteen poikkaissut, ja se ei toimi kunnolla enää. Jouluna sain (taas, toinen kerta jo) miltei tulipalon aikaan kämpillä. Unohtui taas levy päälle. Nyt tuli VAIN savuvaurioita, mutta onpa sitten leiritunnelmat, kun haisee savulta.
Systeri vain aina sanoo, että miehiltä puutuu turvahakuisuusgeeni, joka meillä naisilla on toisinaan vähän ylikorostunut, tai meillä on 2.
>miehiltä puutuu turvahakuisuusgeeni, joka meillä naisilla on toisinaan vähän ylikorostunut
Emmäkään naista oikestaan muuhunku jarruks tarttisi.
se turvallisuushakuisuusgeeni kyllä kokonaan. Toisaalta oon alkanut tiedostamaan sen puutetta nyt enemmän ja sen takia oon alkanut olemaan varovaisempi.
Mutta muuten aina oon ollut semmonen utelias, et kaikkee pitää kokeilla, et mitä mistäkin tapahtuu ja miltä mikäkin tuntuu ja mihin kaikkeen rahkeet riittää. Usein oon siis aina yliarvioinut omat kykyni ja osaamiseni ja sit kaikki onkin mennyt vituilleen. Mielikuvissa ja ajatustasolla asiat aina sujuu leikiten, mutta tosipaikan tullen ei enää ole sujunutkaan.