E=mgh

Otapa puolen kilometrin paksuinen siivu Grönlannin jäätikköpintaa ja laske kuutiokilometri alas tätä tavaraa, siis jäätä. Saat terawattitunteina hävikit poislukien 10 x 10 000 x 10 000 x 10 000 x 2500 ws eli joulea ja hävikit 20 - 30%, eli terawattitunteina 5-6, siis 5,5 TWh. Koko maailman sähköntuotanto oli v. 2007 18 000 TWh, joten tarvitset vain 3300 km3 jäätä per vuosi korvaamaan kaiken maailman sähköenergian, eli noin 20 000 km3 koko energiaan.

Grönlannissa jäätä 3 miljoonaa km3, yli kilometrin korkeudella 2 miljoonaa km3. Tietysti ylimmät jääalueet ovat tuottoisammat, ja niistähän aloitetaan, energiaksi jää silti maailman kokonaisenergiantarve helposti yli puoleksi vuosisadaksi.
4297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ajattelit jäitä poltella?

Kokeiles ensin omassa pannuhuoneessasi, lapioit pesän vaikka lunta täyteen ja raapaiset tikun päälle.

Muista ottaa ISO puntti tikkuja mukaan!

Äänestä
  • Vai sellainen vaikeus siellä. Jäästä tulee yleensä vettä, kun se sulaa lämmössä, ja etelän kuivuvilla alueilla vesi vasta onkin arvossaan.

    Oletko koskaan kuullut tankkereista? Ne ovat aluksia, joilla kuljetetaan tavaraa, nykyään öljyäkin.

    Ei tarvi kauan enää kuljettaa öljyä, kun jää korvaa sen ja jäästä syntyy vettä. Onko lisää ongelmia?

    Vinkiksi, että Suomessakin, maailman vesivaraisimmassa maassa vesikuutio maksaa kuluttajalle 3 euroa. Paljonko maksaa tällä hinnalla Saudi-Arabiassa tai Miamissa miljoona kuutiota raikasta jäävettä? Kerron, että 3 miljoonaa euroa. Tämä jäävesi on bisnes sinänsä, tlee päälle pienenä bonuksena.

    Äänestä

  • aloittaja aikoo kirjoitta termodynamiikan pääsäännöt uudelleen.

    Äänestä

  • kiitti kirjoitti:

    aloittaja aikoo kirjoitta termodynamiikan pääsäännöt uudelleen.

    Kaikki aine = energiaa. Nyt vain tuumitaan kuinka käytetään se hyväksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unohtakaa kasvihuonekaasut kirjoitti:

Otapa puolen kilometrin paksuinen siivu Grönlannin jäätikköpintaa ja laske kuutiokilometri alas tätä tavaraa, siis jäätä. Saat terawattitunteina hävikit poislukien 10 x 10 000 x 10 000 x 10 000 x 2500 ws eli joulea ja hävikit 20 - 30%, eli terawattitunteina 5-6, siis 5,5 TWh. Koko maailman sähköntuotanto oli v. 2007 18 000 TWh, joten tarvitset vain 3300 km3 jäätä per vuosi korvaamaan kaiken maailman sähköenergian, eli noin 20 000 km3 koko energiaan.

Grönlannissa jäätä 3 miljoonaa km3, yli kilometrin korkeudella 2 miljoonaa km3. Tietysti ylimmät jääalueet ovat tuottoisammat, ja niistähän aloitetaan, energiaksi jää silti maailman kokonaisenergiantarve helposti yli puoleksi vuosisadaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu