Vapaus... mahdollisuus valita oma kohtalonsa. Näin siis valinnoilla otamme kohtalon omiin käsiimme ja väitämme jälleen olevamme vaipaita, koska meillä on ns. valinnan vapaus.
Tosin, en sanoisi itseäni aivan vapaaksi. Tietysti näen asian suht mustavalkoisena, joko olen vapaa tai en, nimittäin ei ole vähemmän vapaata on vain enemmän kahlittua. Tämä tulee siitä yksinkertaisesta asiasta, että meillä ei ole vapautta olla valitsematta.
Jos kuvattaisiin kaksiulotteiseksi näkemykseksi sitä, että voimme suorittaa valinnan kahden toimenpiteen väliltä, olkoon nämä vaikka hyvä ja paha, emme voi olla kuitenkaan tekemättä sellaista valintaa, joka ei olisi luokiteltavissa näissä kategorioissa.
-Kategoriat, jotka sijoittuvat tähän väliin, ovat vain ihmisten keksimiä oman tuskansa helpottamiseksi-
Kolmannen ulottuvuuden vapauteen saisi sillä, että voisimme valita olla valitsematta. Veikkaan, että meillä ei siis ole vapautta olla valitsematta.
Tässä se ironinen puoli:
Meidän täytyy olla olemassa, ennen kuin voimme tajuta sen, että olevaisuus onkin itseasiassa se todellisuus, joka kahlitsee pois meidät tästä valinnasta ja se pakottaa meidät käyttäytymään kuin ohjatut nuket. Todellinen vapaus on siis se, että meillä on mahdollisuus olla valitsematta mitää ilman että sitä luokitellaan, tiettyihin ryhmiin. Tosin, jos emme ole olemassa emme voi suorittaa valintaa, joka kahlitsisi meidät olevaisuuden rajoihin ja täten rajoittaisi vapauttamme.
Tämän aivottoman kehäpäätelmän jälkeen tulen siis siihen tulokseen, ettei todellista vapautta esiinny muuten kuin sellaisena ihanteena, jota kukaan ei perin pohjin edes ymmärrä.
Tosin, en sanoisi itseäni aivan vapaaksi. Tietysti näen asian suht mustavalkoisena, joko olen vapaa tai en, nimittäin ei ole vähemmän vapaata on vain enemmän kahlittua. Tämä tulee siitä yksinkertaisesta asiasta, että meillä ei ole vapautta olla valitsematta.
Jos kuvattaisiin kaksiulotteiseksi näkemykseksi sitä, että voimme suorittaa valinnan kahden toimenpiteen väliltä, olkoon nämä vaikka hyvä ja paha, emme voi olla kuitenkaan tekemättä sellaista valintaa, joka ei olisi luokiteltavissa näissä kategorioissa.
-Kategoriat, jotka sijoittuvat tähän väliin, ovat vain ihmisten keksimiä oman tuskansa helpottamiseksi-
Kolmannen ulottuvuuden vapauteen saisi sillä, että voisimme valita olla valitsematta. Veikkaan, että meillä ei siis ole vapautta olla valitsematta.
Tässä se ironinen puoli:
Meidän täytyy olla olemassa, ennen kuin voimme tajuta sen, että olevaisuus onkin itseasiassa se todellisuus, joka kahlitsee pois meidät tästä valinnasta ja se pakottaa meidät käyttäytymään kuin ohjatut nuket. Todellinen vapaus on siis se, että meillä on mahdollisuus olla valitsematta mitää ilman että sitä luokitellaan, tiettyihin ryhmiin. Tosin, jos emme ole olemassa emme voi suorittaa valintaa, joka kahlitsisi meidät olevaisuuden rajoihin ja täten rajoittaisi vapauttamme.
Tämän aivottoman kehäpäätelmän jälkeen tulen siis siihen tulokseen, ettei todellista vapautta esiinny muuten kuin sellaisena ihanteena, jota kukaan ei perin pohjin edes ymmärrä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei vapautta ole. Se on vain erään filosofian ja siitä muodostuneen länsimaisen kulttuurin sinulle syöttämä myyti.
Yleisesti ne muistetaan parin filosofi-kuninkaan typerästä paperista, joka alkaa: "We hold these truths self evident..."
Joo, tottakai niiden piti pitää niitä itsestään selvinä. Jos ne olisivat yrittäneet todistaa yhtään niistä 'totuuksista', olisi Yhdysvallat jäänyt kovin lyhytaikaiseksi kokeeksi.
Ensinäkin jos olisit vapaa, voisit valita mitä tahansa vailla seurauksia. Näin ei ole. Kulttuurillisesti ja lainvoimaisesti on aina olemassa seurauksia, jotka johtuvat ihmisen perusluonteesta itsestään. Tämä ilmiselvä 'salaisuus' on tietenkin se, että ihminen on laumaeläin, yhteisönsä jäsen ja yhteisö määrittelee mikä ihminen on. Tai raaemmin: Valehtelee tälle, mitä yhteisö uskoo todeksi.
Jos yhteisö uskoo, että ihminen on vapaa, ihminen uskoo olevansa vapaa. Jos yhteisö uskoo, että ihminen kuuluu johonkin luokkaan, ihminen uskoo kuuluvansa johonkin luokkaan.
Tämä menee niin pitkälle, että ihminen uskoo kaikkien uskomustensa olevan yleismaailmallisia. Vapauden ideologian yhteiskunnassa syntynyt ihminen esimerkiksi uskoo, että kaikki ihmiset uskovat jossakin syvällä samoin kuin hän ja ei esimerkiksi voi ymmärtää keskiaikaista ihmistä, joka uskoi kuuluvansa sille paikalle, missä hän oli yhtä kovasti, kuin länsimainen nykyihminen uskoo, että häntä 'sorrettiin' ja että 'oikeasti' hän olisi halunnut olla vapaa. Mistä ei ole todisteita.
Jopa sen ajan kapinoitsijat vaativat, ei vapautta vaan sitä, että epäreilu ja perinteistä poikeava aatelinen olisi vaihedettu, jotta talonpojat saisivat olla luokassaan, kuten heidän kuului, eikä heitä painettaisi alemmaksi.
Tietenkin on aina poikeuksia, kuten Thomas Moore, tai minä, jotka kummatkin puhumme valtavirtaa vastaan. Tom-poju väittelee sosialismia (no anarkiaa, mutta käytännössä sama asia hänen esittämänään) luokkayhteiskunta aikaan ja minä väitän, ettei vapautta ole olemassakaan, vaikka sen olemassaolo on meille painettu päähän jo kehdossa.
Jos tätä vasten ajattelee vapauden 'asteita', joita puuhapanda etsi, niin silloin kysymys on sama, kuin tuolla yllä mainitsin: Vapaus, Tasa-Arvo ja muut valistuksen ajan väitteet ovat täysin todistamattomia empiirisesti. Niihin voi vain uskoa, jolloin vastausta vapauden määrästä on yhtä mahdotonta löytää, kuin enkelien määrää tanssimassa neulanpäässä.
Niin no en väittänytkään vaupautta tosiasiaksi...
Yhteiskuntaa ei tarvita sille, että vapautta rajoitettaisiin. Jos olisit vain sinä olemassa eikä muita ihmisiä, niin sinulla olisi silti vaikutusta ympäristöön halusit tai et. Näin siis emme tarvitse ulkopuolista tulkitsemaan toimiamme, jotta ne voitaisiin todeta vapaiksi tai ei. Muita ihmisiä tarvitsemme vain silloin, jos haluamme luokitella laadullisesti tekomme kategorioihin esim. hyvä, paha tai kaunis, ruma. Tuskin kategorointi tekee teoista vapaampia tai suljetuimpia...
Lähinnä yritin sitä ajatella, että olevaisuus on kahlitsemista, koska oleminen sitoo tiettyyn ulottuvuuteen ja sen kanssa väistämättömään vuorovaikutukseen. Ehkä rivien välistä oli luettavissa, tai sitten ei, kysymys: "Olisiko mahdollista ihmisen saavuttaa olemisen taso, jolla pystyisimme olemaan vapaita?" Tai "Onko olemattomuus ainoa vapaus?"
Jos elämämme on vapauden suhteen rajoitettua, kuka meitä voi pitää vastuussa mistään, voimmehan vedota vapauden puutteeseen ja sen vuoksi puutteellisiin päätöksiin?
Sinä olen kyllä samaa mieltä, että vapaus on meille syötettyä köyttä. Köysi, jonka toisessa päässä on ankkuri, vetämässä meitä pois pinnastapäin.
Pinnalta voisimme ehkä nähdä pelastavan laivan, taikka poijun, mutta nyt viimeiset valonsäteet puhuvat paikasta, jota emme muista...
Niin... ihmiset, ja minä myös, eivät aina muista, että monet asiat ovat vain olemassa sen takia, että emme näkisi toisia asioita...
"Ensinäkin jos olisit vapaa, voisit valita mitä tahansa vailla seurauksia."
Eikö valinnan, josta on seurauksia, pitäisi kuulua joukkoon?
"Tietenkin on aina poikeuksia, kuten Thomas Moore, tai minä, jotka kummatkin puhumme valtavirtaa vastaan. Tom-poju väittelee sosialismia (no anarkiaa, mutta käytännössä sama asia hänen esittämänään) luokkayhteiskunta aikaan ja minä väitän, ettei vapautta ole olemassakaan, vaikka sen olemassaolo on meille painettu päähän jo kehdossa."
Kapina, oli se hyödytöntä tai merkityksellistä, tuo aina merkitystä ja päämäärää kapinoivan elämään. Ei kapinointi tarkoita, että on oikeassa. Asioiden oikea järjestys voi olla jotain sellaista, mitä kukaan ei ole koskaan kuvitellut.
"Jos tätä vasten ajattelee vapauden 'asteita', joita puuhapanda etsi, niin silloin kysymys on sama, kuin tuolla yllä mainitsin: Vapaus, Tasa-Arvo ja muut valistuksen ajan väitteet ovat täysin todistamattomia empiirisesti."
Aaa... en etsinyt vapauden asteita. Sanoinhan, ettei ole sellaista kuin vähemmän vapaa. Joko on vapaa tai ei ole...
kirjoittelet
>>Niin... ihmiset, ja minä myös, eivät aina muista, että monet asiat ovat vain olemassa sen takia, että emme näkisi toisia asioita...
Mutta eikö pinnalla ole vain toisia valintoja? Eli jos ihminen on laumaeläin biologisesta pakosta (ei kykenevä selviämään itsenäisesti sen enempää psykologisesti, kuin fyysisestikään), niin silloinhan laumalla olisi aina säännöt, olisivat ne millaiset tahansa, ja siten vapaus olisi aina rajoitettua sääntöjen puitteisiin.
>>Eikö valinnan, josta on seurauksia, pitäisi kuulua joukkoon?
Ehkä, mutta teetkö sen seurausten tähden, vai niistä piittaamatta?
Kuten itse sanot: "Kapina, oli se hyödytöntä tai merkityksellistä, tuo aina merkitystä ja päämäärää kapinoivan elämään.". Olet muuten varmaan oikeassa, minun pitää miettiä tuota, mutta yhdistettynä edelliseen kysymykseen, eli seuraamuksellinen valinta, niin mielestäni päädymme jälleen vapauden puutteeseen.
Otetaan vaikka sosiaalinormi pitää päällä vaatteita.
Voidaan sanoa, että voit valita, pidätkö niitä vai et, mutta koska vaatteiden pitäminen (esimerkiksi kaupungilla kävellessä) on niin syvälle istutettu sosiaalinormi, että sen rikkominen ilman itsetietoisuutta on melkein mahdotonta (eli et voi kävellä kaupungilla alasti tajuamatta, että kävelet kaupungilla alasti), ovat valinnan mahdollisuudet itseasiassa välillä kapina - konservatiivisuus.
Eli valinnan vapaus olisi ennalta määriteltyjen valintojen välillä ja se ei voi mielestäni olla vapautta. Tiettyjä valintoja me olemme itsesasiassa kykenemättömiä tekemään, jos pois jätetään tuo mielestäni mielenkiintoinen päämäärähakuinen kapina tai psyykkiset tilat.
Lisäksi, onko kukaan kapinallinen yksin? Ilman kenenkään muun esimerkkiä? Voiko kukaan olla kapinallinen yksin, vai onko kyseessä vain hulluus? Jos kukaan ei voi olla kapinallinen yksin, niin silloin kapinalliset ovat itseasiassa joukko, eli ala-yhteiskunta ja siten omien yhteiskuntasääntöjensä alaisia. Jälleen vapaus on poissa.
>>Sanoinhan, ettei ole sellaista kuin vähemmän vapaa. Joko on vapaa tai ei ole...
Noilla alkuarvoilla sanoisin, että se on mahdotonta. Asimov kirjoitti kirjaan Foundation and Earth tarinaa Solariaaneita, ihmisistä jotka etsivät täydellistä vapautta. he asuivat yksin isoilla maatiloillaan, koska toisten solariaanien läsnäolo olisi häirinnyt heidän vapauttaan tehdä niinkuin lystäävät ja olivat jopa järjestäneet lisääntymisensä suvuttomasti, jotta eivät tapaisi toisiaan. Silti heilläkin oli pakosta tiettyjä sosiaalinormeja, joita he eivät saaneet rikkoa tai heidät tuhottiin. Näen asian sellaisena, että on mahdotonta keksiä järjestystä, jossa täydellinen vapaus olisi mahdollinen.
>>Pinnalta voisimme ehkä nähdä pelastavan laivan, taikka poijun, mutta nyt viimeiset valonsäteet puhuvat paikasta, jota emme muista...
Mielestäni tuo pinta on raja ja sen toisella puolen ei ole vapautta, vaan jotain paljon arvokkaampaa. Sinne päästäkseen on kuitenkin luovuttava aika paljosta painolastista...
"Otetaan vaikka sosiaalinormi pitää päällä vaatteita."
Tuo taitaa olla juuri sellaista tiedostamatonta tabua, joka vasta tiedostettuna murtuu, mutta ei välttämättä tee sen rikkomisesta sen helpompaa. Tabu pitää tiedostaa ensin, että voi tajuta sen olevan vain epätodellinen raja tai rajoite, mutta muut ihmiset tekevät tabun rikkomisesta vaikeampaa tiedostettunakin. Voisiko jopa sanoa, että tabun tunteminen tuo enemmän tuskaa, koska tietää voivansa milloin vain rikkoa sen ja olla vapaa siitä, mutta hinta on kova. En uskalla kuvitellakaan todellisen vapauden hintaa, jos on olemassa...
"Lisäksi, onko kukaan kapinallinen yksin? Ilman kenenkään muun esimerkkiä? Voiko kukaan olla kapinallinen yksin, vai onko kyseessä vain hulluus? Jos kukaan ei voi olla kapinallinen yksin, niin silloin kapinalliset ovat itseasiassa joukko, eli ala-yhteiskunta ja siten omien yhteiskuntasääntöjensä alaisia. Jälleen vapaus on poissa."
Totta.
"Noilla alkuarvoilla sanoisin, että se on mahdotonta. Asimov kirjoitti kirjaan Foundation and Earth tarinaa..."
Yritin lukea Asimovin säätiö-sarjaa, mutta lopetin toisen osan jälkeen, kun otti se muuli siinä niin kovin päähän. Ehkä Asimovilla oli rivien välissä jotain salattua viisautta, mutta minulta meni täysin ohi.
Tuollainen vapauden harjoitus, josta Asimov kirjoitti tuskin on sen vapaampaa, kuin sen joka joutuisi siihen pakosta, koska lopultahan se on asiaan suhtautumisesta kyse.
Toisen onni, toisen helvetti.
Eli varsinaista vapautta olisi jopa turha harjoittaa, koska toinenkin ihminen voisi päätyä samanlaiseen tilanteeseen, tässä maailmassa, haluamattaan ja silloinhan olisi kyse pelkästään siitä asenteesta, jolla suhtautuu jokaiseen hetkeen. Tällöin me emme pysty valitsemaan sitä mitä haluamme vaan valitsemme sen, minkä pystymme. Meillä on jo meidän fyysistä rakennetta kiittaminen siitä, että 99% asioista on saavuttamattomissa. Tuosta 0.1% 99% jää toteuttamatta mielikuvituksen puutteen vuoksi. Lista sen kuin jatkuu. Joten tällaisessa ympäristössä kaikki valinnat ovat laadultaan "Valitaan, mitä voidaan."
Niin aivan. En oikeastaan voi sanoa, että olisi vähemmän vapaata, koska eihän 5-,6-, 290- tai 19570-kulmiota sanota ympyräksi. Asiat ovat mustavalkoisia, mutta harmaan sävyillä on ainoastaan käyttöä, jostain kumman syystä.
Miete:
Jospa valinta ja vapaus, eivät olekaan niin läheisiä sukulaisia kuin olen kuvitellutkaan. Missä sanotaan, että vapauteen on liityttävä valinta... hmm... täytyy miettiä.
Se taitaa olla pointtini ydin.
Vapaus, kuten sitä nykykielessä käytetään, on illuusio. Ihminen on aina yhteisönsä jäsen, yhtä kelvoton toimimaan omillaan, kuin vaikkapa yksittäinen muurahainen tai mehiläinen. Eli hänen vapauttaan rajoittaa luonnollinen tila, biologia.
Ehkä sen tilanteen hyväksyntä on avain onneen? Tarkoitan, että yritykset vapautua jostakin niin erottamasti ihmiseen kuuluvasta, kuin hänen biologiansa ovat tuomittu epäonnistumaan siinä kuin lentäminen ilman apuvälineitä (joka sekin on kai oikeastaan biologinen este).
Kummankin harmitteleminen ja yritykset rajoituksen ylittämiseksi ovat vain luotuja turhauttamaan ihmistä, joka niitä yrittää. En näe onnea hyödyttömässä ja ennenkaikkea typerässä yrityksessä, joka ei koskaan pääty mihinkään mielekkääseen.
>>Voisiko jopa sanoa, että tabun tunteminen tuo enemmän tuskaa, koska tietää voivansa milloin vain rikkoa sen ja olla vapaa siitä...
Jos ihminen hyväksyy, että hän on kykenemätön selviämään yksin ja siten ryhmän on oltava olemassa ja koska ryhmällä on oltava aina säännöt (miten kävisi esimerkiksi kommunikaation, eli kielen, jos sääntöjä ei olisi?), niin eikö tilanteen tajuaminen itsessään ole tietyllä tasolla onnellisuutta lisäävä? Eräänlaista alyllistä masturbaatiota eli sanoen itselleen; "minä tiedän että sääntö on itseasiassa mielivaltainen, mutta noudatan sitä, koska tiedän miksi sitä kannattaa noudattaa..."
Itseasiassa voiko koko:"...tabun tunteminen tuo enemmän tuskaa, koska tietää voivansa milloin vain rikkoa sen..." saattaa olla itsessään yhteiskunnan asettama sääntö?
Meille on opetettu, että mitä vapaampi ihminen on, sitä onnellisempi hän on, mutta miksi niin pitäisi olla?
Otetaan vaikka sellainen sääntö musliminaisten hunnuista. Länsimaisissa yhteiskunnissa tätä pidetään naisen vapautta rajoittavana, joten edellisen perusteella musliminaisten pitäisi olla onnettomia? Mutta eihän niin ole! Musliminaiset, jotka pitävät joko maan- tai kulttuurin sääntöjen mukaista huntua ovat kokolailla yhtä onnellisia/onnettomia, kuin länsimaiset vastineensa.
Toisaalta, jos hän olisi onneton hänen vapaudensa rajoittamisesta, niin silloin myös länsimaisten naisten pitäisi olla onnettomia. Vaikka kuinka sanomme, että naisten pukeutumisen sääteleminen erilaiseksi, kuin miesten on ihmisoikeuksien ja naistenoikeuksien vastaista, niin teemme itse samaa. Uimarannoilla. Bikinien yläosilla, joiden poistamisella voi saada syytteen säädyttömästä esiintymisestä... Eli Suomen lain (ja useimpien länsimaisten lakien) mukaan nainen ei saa pukeutua, kuten mies, tai hän joutuu oikeuteen. Mikä on ihan sama sääntö, kuin sharia-laissa!
Tietenkin voidaan puhua aste-eroista, mutta kuten totesit, ei vapudella ole asteita.
Mutta takaisin pointtiin, joka oli, että vapautta ei ole olemassa ja että sen tavoittelun yhdistäminen onneen on itseasiassa vain yhteiskunnan asettama ideologinen uskomus (siinä kuin uskomus vaatteiden pitämisestäkin), niin silloin TÄMÄN rajan havaitseminen ei lisääkkään tuskaa, vaan vähentää sitä. Rajoja on olemassa, mutta niiden olemassa olo ei ole yhteydessä ihmisen onnellisuuteen, vaan se on myytti!