Littoistenjärvi varsinaissuomessa on taas jäässä. 20 metrin päästä rannasta pääsee luistelemaan länsirannan uimarannalta 400m kumpaankin suuntaan, sitten alkoi varsinkin pohjoispäässä rutista. Aivan rannassa on sulia kohtia, keskeltä uimarantaa pääsi jäälle.
Verkatehtaan puolella suoraan uimarannasta vastarannalle katsotuna näkyi pari leijapurjehtijaa luistimilla.
Järven keskikohta oli kuullemma vielä viimevikolla auki, ketään ei siellä näkynyt.
Olisi kivaa, jos joku paikallinen asukas päivittelisi järven jäätilannetta.
littoistenjärvi jää
7
3736
Vastaukset 7
- vesiturvamies
Jäässä taitaa olla sinun aivosi! Pienet pakkaset yöllä ei saa jäätä kovin vahvaksi vielä, kun päivät on plussalla.
Kuka vähänkin järkevä menee tällaisen talven vallitessa millekään jäälle etelä/länsi-Suomessa?? Ei ihme, että nyt jo on hukkunut enemmän ihmisiä kuin viime vuonna samaan aikaan. Kumma kun sinne lähes sulaan on vaan päästävä, oman henkensäkin kaupalla...- olisitpa tuon
valitusvirren sijaan kertonut onko ko. järvellä näkynyt esim. pilkkijöitä. Lunta sataa ja tuultakin on, voisi mennä leijapurjehtimaan lumilaudalla. Nyt täytyy ajaa 10km sinne katsomaan ja kokeilemaan.
Mulla leijapurjehdus- ja luisteluvarusteisiin kuuluu terve järki ja jäänaskalit. Siitä missä joku muukin on varsinkin samana päivänä mennyt, uskaltaa huoletta itsekin kulkea.
Suomessa kuolee liikenteessä 500 ihmistä vuosittain, jäihin hukkuvia muutama tyyppi.
Mikset saarnaa liikenteen vaaroista ja kehoita jäämään kotiin peittojen väliin tupakka suussa ja kossupullo yöpöydällä.
Kotihan on maailman turvallisin paikka, mitä tulee tapaturmiin, noin niinkuin tilastollisesti. - edelleen
kantava, sohjolunta 5cm ja lumilaudalla pystyi leijapurjehtimaan. Mahtaa vesiturpamiestä harmittaa, etten pulannut:-)
- Retu2000
edelleen kirjoitti:
kantava, sohjolunta 5cm ja lumilaudalla pystyi leijapurjehtimaan. Mahtaa vesiturpamiestä harmittaa, etten pulannut:-)
Niin mä haluaisin tietää että onko järvi jo täysin sula kun kalaan tekis mieli mennä?
Ei sillä suunnalla oikein muuten tule ajettua joten ei turhaankaan sinne viittis lähteä.
Kiitokset tiedoista!
- los littois
mahvavassa luistelukunnosa!!
- Onko tosiaan jo kantava jää...
Upea luistelupaikka silloin harvoin kun pääsee ilman lumipeitettä kurvailemaan.
- leijalautailija
Mikä nyt on Littoistenjärven jäätilanne?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95893
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80658- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34594Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45590- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33523
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66499- 25492
- 35483
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132450- 44444
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi6421