Tuntuuko sinusta joskus, ettei elämälläsi ole merkitystä etkä ole kenellekään tärkeä? Että elämästä on kadonnut ilo eikä kenelläkään sinulle tärkeällä ihmisellä ole aikaa sinulle? Että elämäsi on sarja ikäviä velvollisuuksia? Että ihmiset ovat valmiita ottamaan vastaan, mutta eivät ole valmiita antamaan sinulle mitään?
Että kukaan ei oikeasti arvosta sinua, etkä kelpaa mihinkään?
Mikä antaa voimaa ja auttaa jaksamaan, kun olet masentunut? Mikä saa jatkamaan seuraavaan päivään ja sitä seuraavaan?
Mistä saat elämänvoimaa?
11
622
Vastaukset
ne on nuo lapset.Ilman heitä olis joskus saattanu jo heittää pyyhkeen kehään..
Luulisin, että tällähetkellä elämänlaatuuni eniten positiivisesti vaikuttava tekijä on työpaikka. Kun saan oikeaa rahallista korvausta tekemästäni työstä tunnen olevani arvostettu ihminen.
Itse olen kokenut työttömyysjaksot ja fyysisen työkyvyn alenemisen hyvin nöyryyttävänä ja häpeällisenä, koska häikäilemättömät työnantajat ovat yrittäneet päästä hyötymään taloudellisesti tilanteestani.
Siis työ, mistä saan normaalin rahallisen korvauksen antaa minulle tunteen, että olen vielä edelleen ihminen.- mies-v57
Huomenta kaikille.
Minulle liikunta ja liikkuminen raikkaassa
ulkoilmassa on vireyden,positiivisuuden lähde.
Toki aikuis opiskelu ja sitä kautta matalan prodiilin itsensä kehittäminen koko ajan,antaa
tunteen,että pysyy pää pinnalla koko ajan.
Elämä ja arki on kokonaisuudessaan ketju.Sitä
pitää päivittäin hoitaa ja pitää kunnossa joka
osaltaan.Kukaan muu sitä ei tee kuin jokainen
itse.
Eli,kun on sisällä tunne,että olet koko ajan liikkeellä ja oikeaan suuntaan,se antaa sen elämisen voiman. - Pirre*
ainakin..
- Kaivanto
koko lista. Mutta onneksi vain ehkö voin kerran vuodessa yhden päivän jaksoissa.
Elämä on ihanaa, eläke juoksee, uni tulee silmään melkein liiankin helposti, ei isompia murheita mistään. Kun vaan terveyttä riittää.
Muiden murheet täytyy asettaa oikeaan mittakaavaan, eikä sälyttää omille harteilleen niitä vaikeuksia ja ongelmia, joille itse ihan aikuisten oikeasti EI VOI mitään.- suvituuli55
Hyvää iltaPäivää aloin iltapäivän ratoksi lukemaan näitä palstoja , on monenlaisia aloituksia kiltteydestä lenkkeilyyn,kyllä elämä ihanaa on, kun on terveyttä onneksi vielä, täytyy lähteä tästä ulkoilemaan.
Esso on se paikka, jossa kaikki essolaiset käyvät lataamassa itseensä lisää elämänvoimaa. Mukavat kaverit ja Einari Essosen järjestämät viihtyisät puitteet takaavat sen, että Essolla vietetty turinatuokio on kultaakin kalliimpi. Kyllä sitä sen jälkeen jaksaa taas kotona hetken vaimon käskyjä totella.
- plääh,
kirjoitukses oli kuin suora kopio jostain naistenlehdestä tms:sta surkuttelujutusta. Mut sehän onkin niiden myyntivaltti.
Mä en ole ikäpäivänä nähnyt ketää ketä kulkis lappu rinnas: olen arvostettu/en ole arvostettu.
Syökää kunnolla niin jaksatte. Aamulla ens maha täytee puuroo ja pari hedelmää ja kaffet kans. Mä jaksan näillä eväillä, ei siin mittään taikatemppui tarvi päivän rupinoihin ja täpinöihin. Toisin sanoen, mun oma asenne omiin asioihini yleensä.
Jaska Jokunen kysäse vaikka siltä Tellulta. - RosaLiiin
...on kuin onkin "lapsenmielinen" elämänasenne.
Välillä iloa välillä surua joka päivä jotakin murua,
kun omalla sateenkaarella nököttää niin ei tarvitse koskaan mököttää.
heh, heh - sitten jaksat
massapostittaa.
- saa paljon voimaa
mutta maha myös kasvaa!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 61920
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111833Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla263785- 55722
- 50638
- 57580
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai45566Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k93566- 22546
- 77544