Sattui silmiini viestiketju, missä huua mainitsi lapsuuden kokemuksien aiheuttamista traumoista. Pistin uuden aloituksen aiheesta kun jäin sitä oikein miettimään...
Siis, voisiko olla niin, että, jos joku olisi kokenut
lapsuudessaan esim. vahvan hylkäämiskokemuksen tai seksuaalista hyväksikäyttöä, kohtaisi nämä samat kokemukset aina uudelleen nyt aikuisena? Se voisi ilmetä esim. jonkinlaisena toista ahdistavana takertumisena; kun pelkää taas tulevansa hyljätyksi ja hyväksikäytetyksi. Tämä kaikkihan tietysti tapahtuu vain tämän traumaattisen ihmisen päässä, mutta jokin laukaiseen sen trauman aina uudelleen.
Pienikin kriisitilanne nostaa nämä tunteet pintaan ja valo pakenee vinttikammarista. Ei uskalla esim. kohdata toista ihmistä sellaisena kuin hän on vaan ikään kuin näkee/kokee tässä toisessa sen kaiken kokemansa vanhan pahan.
Tämä on vain minun ajatuskuvioni, mutta pitänee aika pitkälle paikkansa??? En tiedä onko näin, mutta tuntuisi loogiselta. Tuli vain mieleeni... sen kummemmin omia traumojani erittelemättä, tuon traumaattisen ihmisen paikalle voisin kai asettaa ihan hyvin vaikka itseni.
Olisin kiitollinen kommenteista.
traumoista
16
1676
Vastaukset
- varmaankin
ihan oikeilla jäljillä.
Olen samaa mieltä kanssasi, että trauma saa kokemaan samat tuntemukset aina uudelleen ja uudelleen eri tilanteissa. Sitä kun jatkuu tarpeeksi pitkään ja jos trauma on "käsittelemättä", niin tulee tunne että valo pakenee vinttikamarista.
Mutta asian voi kyllä käydä läpi ja auttamiskeinoja ammatti-ihmisillä on olemassa. Jos vaan sitä on valmis hakemaan.
No, tämä oli vain minun ajatukseni, toivottavastisaat muitakin vastauksia : ) - ade90
Muhun ei päde. Mutta johtunee varmaan siitä, etten ole tiedostanut sitä kokonaan että näin on mulle tapahtunut...
- Catsy_666
Minä olen kuitenkin käynyt läpi pitkän ja sitkeän masennuksen ja minulla on voimakkaita itsetuhoajatuksia.
Olen jotakuinkin terve, pyörremyrskyn tyyni keskus, enkä oikein tiedä miksi. Pieni Silkkinen II sanoo, että kun on rehellinen itselleen ja toissijaisesti kaikille muille, niin ei tule hulluksi.
Lapsena minut alistettiin, nöyryytettiin ja minusta tehtiin koira ja opin asenteen, jota käytin ollessani prostituoitu. Kuuluin niihin, joilla oli "kiiltävä, kova ulkokuori" ja jotka menestyivät.
Itse asiassa pidän psykologiaa roskatieteenä. Ei ole mitään virtahepoa olohuoneessa. Psykologit vain käyttävät valtaa niin että kun sinulla on jokin "traumaattinen lapsuuskokemus", niin se tarkoittaa sitä että istut loppuikäsi tikittävän aikapommin päällä uskaltamatta hievahtaa kunnes sydämesi tilttaa ikuisesta odottamisen luomasta stressistä!
Sen sijaan he pelkäävät alitajuisesti sitä että joku meistä lapsuuden traumatisoituneista sanoisi, että kuulkaas, psykologiksi rupeavat sellaiset jotka eivät muuta osaa!- ......
...ettei psykologia ole tiedettä ollenkaan. Ja minäkin sanon, että suuri osa siitä on roskaa. Neuropsyka on tiedettä - mutta se onkin oikeastaan lääketiedettä.
T. Se sivuaineopiskelija. (Jos kerron mitä luen pääkkärinä, pidät minua oikeasti hulluna!) - Unreachable
...... kirjoitti:
...ettei psykologia ole tiedettä ollenkaan. Ja minäkin sanon, että suuri osa siitä on roskaa. Neuropsyka on tiedettä - mutta se onkin oikeastaan lääketiedettä.
T. Se sivuaineopiskelija. (Jos kerron mitä luen pääkkärinä, pidät minua oikeasti hulluna!)...jos ei lääketiedettä?
Itsemurhaa hautova henkilö kysyy apua psykologilta: tämän täytyy tietää esim. mitä lääkkeitä määrätä potilaalle. Itseasiassa psykologin täytyy osata hyvin paksu kirja ulkoa, joka sisältää pelkästään lääkkeitä.
Ilman psykologeja luultavasti puolet maailman väkiluvusta olisi tehnyt itsemurhan, ja kolmasosa lopuista viillellyt nahkasta riekaleiksi.
Lisäksi psykologin koulutus vaatii erityisen osaavia ihmisiä, eikä siihen kykene kuka tahansa: täytyy myös itse olla henkisesti, psyykkisesti ja fyysisesti terve henkilö. - ......
Unreachable kirjoitti:
...jos ei lääketiedettä?
Itsemurhaa hautova henkilö kysyy apua psykologilta: tämän täytyy tietää esim. mitä lääkkeitä määrätä potilaalle. Itseasiassa psykologin täytyy osata hyvin paksu kirja ulkoa, joka sisältää pelkästään lääkkeitä.
Ilman psykologeja luultavasti puolet maailman väkiluvusta olisi tehnyt itsemurhan, ja kolmasosa lopuista viillellyt nahkasta riekaleiksi.
Lisäksi psykologin koulutus vaatii erityisen osaavia ihmisiä, eikä siihen kykene kuka tahansa: täytyy myös itse olla henkisesti, psyykkisesti ja fyysisesti terve henkilö.Englanninkielessä yksi termi voi sisältää sekä psykologin että psykiatrin, mutta "kallonkutistajien" toimenkuvissa ja koulutuksessa on eroa. Kiireessä lyhyesti: Psykiatri on erikoislääkäri, ja vain hän voi määrätä lääkkeitä (toki yleislääkärikin voi määrätä psyykenlääkkeitä, mutta psykologi ei siis voi tätä tehdä). Psykiatri on opiskellut lääketiedettä, psykologi psykologiaa! Ja kuten jo sanoin, myös psykologian jotkin osa-alueet ovat puhtaasti lääketiedettä, biokemiaa(!), ainakin osa kliinisestä psykasta tuon neuropsykan lisäksi. Psykologian alueella on paljon keskenään kilpailevia teorioita ja kiistakysymyksä, joita ei välttämättä voi empiirisesti tutkia. Siksi voi väittää, ettei se ole kokonaan tiedettä, vaikkakin monelta osin hyvin tarpeellista.
Minä halusin joskus psykologiksi, mutta omasta mielestäni olen liian hullu siihen hommaan ;-) Tosin aika erikoisia tyyppejä tuolla kentällä näkee - - Catsy_666
...... kirjoitti:
Englanninkielessä yksi termi voi sisältää sekä psykologin että psykiatrin, mutta "kallonkutistajien" toimenkuvissa ja koulutuksessa on eroa. Kiireessä lyhyesti: Psykiatri on erikoislääkäri, ja vain hän voi määrätä lääkkeitä (toki yleislääkärikin voi määrätä psyykenlääkkeitä, mutta psykologi ei siis voi tätä tehdä). Psykiatri on opiskellut lääketiedettä, psykologi psykologiaa! Ja kuten jo sanoin, myös psykologian jotkin osa-alueet ovat puhtaasti lääketiedettä, biokemiaa(!), ainakin osa kliinisestä psykasta tuon neuropsykan lisäksi. Psykologian alueella on paljon keskenään kilpailevia teorioita ja kiistakysymyksä, joita ei välttämättä voi empiirisesti tutkia. Siksi voi väittää, ettei se ole kokonaan tiedettä, vaikkakin monelta osin hyvin tarpeellista.
Minä halusin joskus psykologiksi, mutta omasta mielestäni olen liian hullu siihen hommaan ;-) Tosin aika erikoisia tyyppejä tuolla kentällä näkee -Tuntuu siltä, että ne hullut osaavatkin jotain, mutta oman hulluutensa tai häirintyneisyytensä takia eivät pysty neuvojaan kommunikoimaan potilaalleen.
Sen sijaan kaveripiirissä on sellaisia, jotka ymmärtävät, että kun minut potkaistiin kirkosta kadulle, ensimmäiseksi en halua kertoa suhteestani isään, vaan Isään.
Minun ex-appeni oli Yhdysvalloista ja hänen suvullaan oli tyypillisiä teollisuusmaiden ihmisten ongelmia, avioeroja, uskottomuutta, lasten hylkäämistä, juopottelua ja väkivaltaa ja ne olivat kaikki ihan kajahtaneita ja puhki.
Sitten hänellä oli puoliso Nicaraguasta. Hänellä oli historiassaan tyypillisiä kehitysmaiden ongelmia. Sissit raiskasivat suvun naiset ja tappoivat miehet, hänet pistettiin pikkutyttönä katselemaan tätä toimitusta. Hän liittyi sitten sandinisteihin ja haavoittui. Hänen kotinsa näytti työkaluvajalta. SAitten siellä oli käärmeitä ja maanjäristyksiä. Hän lähti pakolaiseksi yhdysvaltoihin. Minuä tunsin hänet läheisesti. Hän oli varmasti tervein ihminen psyykkisesti, mitä olen ikinä tavannut. Hymyilikin aurinkoisesti. Hänen säteilevä olemuksensa paransi varmasti muutkin ihmiset ympärillä.
Kerran sattui sitten sellainen psykologi joka tuntuikin tietävän jotain (K. Stark) ja minä sitten kysyin, että miten voi olla, että hirveistä olosuhteista lähtenyt nainen on noin terve, mutta teollisuusmaan huomattavasti vähemmän kärsineet ihmiset ovat sitten kajahtaneita.
Tämä sanoi: "Sosiaalisuus".
Venäjällä huomasin saman asian. Sortavalan Olga sanoi, ettei mistään hinnasta muuttaisi Suomeen. Suomalaiset istuvat junissakin ihan hiljaa, hän sanoi, että Venäjällä melkeein unohtuu jäädä asemalla pois, kun jää suustaan kiinni.
Olen tavannut juutalaismiehen, joka on sanonut niin kanssa. Hänen äitinsä oli ollut leirillä ja siellä kestettiin yhteen hiileen puhaltamalla.
Jos joku haluaa testata mielenterveytensä kuntoa, kannattaa ruveta erakoksi.
Erinäisistä syistä useat eri mielenterveysaiheiset foorumit yhdistettiin ja jouduin samaan omine huolineni kuin sosiaalisista fobioista kärsivät. Minä luulin, että minulla oli asiat huonosti tai ettei lesbotreffit johda tuloksiin.
Tämä on tuhon yhteiskunta, kapitalistinen voitontavoittelu ja riisto ajavat identiteetittömät ihmiset erilleen kuin akanat tullessa.
Aivan niin, sanoin identiteetittömät. Olen sanonut, että täytyy tietää mistä on tullut ja missä on nyt, niin osaa arvioida sen, minne on menossa.
Mitään muuta identiteetiä ei ole ihmisillä kuin kuluttaminen ja sitten syyllisyys siitä, että on kulutettu liikaa ympäristöä, mikä taas ratkaistaan kuluttamalla.
Kuluttamis-addiktio ajaa ihmisen laukkaamaan kapitalismin oravanpyörässä, haaskaamaan voimavaransa siihen. Jos oikein pahaksi menee, lapsetkin viedään.
Kun halutaan kuu taivaalta. Mutta kun on kuitenkin sitä samaa kuin muutkin suvun naiset ovat aina olleet. Metla on niille riittänyt aikojen saatossa, sivutoimisesti hyräiltiin Kalevalaa lapsille, tosin ei Salmissa osattu, elämä oli sen verta kiireistä ettei runoja keritty muistella. Miksi olisi nykyään yhtään eri. Vessassa käydään, syödään ja kuollaan niin kuin ennenkin. - ade90
Unreachable kirjoitti:
...jos ei lääketiedettä?
Itsemurhaa hautova henkilö kysyy apua psykologilta: tämän täytyy tietää esim. mitä lääkkeitä määrätä potilaalle. Itseasiassa psykologin täytyy osata hyvin paksu kirja ulkoa, joka sisältää pelkästään lääkkeitä.
Ilman psykologeja luultavasti puolet maailman väkiluvusta olisi tehnyt itsemurhan, ja kolmasosa lopuista viillellyt nahkasta riekaleiksi.
Lisäksi psykologin koulutus vaatii erityisen osaavia ihmisiä, eikä siihen kykene kuka tahansa: täytyy myös itse olla henkisesti, psyykkisesti ja fyysisesti terve henkilö.kokemuksen pohjalt voin sanoo, ettei ne osaa sitä lääkekirjaa ulkoo...
- ade90
oppinu sen että, ei saa yhtää pitää tunteit sisällä tai patoo niitä, muuten käy niin kuin ennenkin on käyny KAIKKI RÄJÄHTÄÄ, eli täytyy näyttää tunteet, ja kyllä sekin iha riittää vaik olis yksin, itkee sitten tai huutaa tjm.
- ......
ade90 kirjoitti:
oppinu sen että, ei saa yhtää pitää tunteit sisällä tai patoo niitä, muuten käy niin kuin ennenkin on käyny KAIKKI RÄJÄHTÄÄ, eli täytyy näyttää tunteet, ja kyllä sekin iha riittää vaik olis yksin, itkee sitten tai huutaa tjm.
Toivottavasti sinä, Pikku-Ade, pääset kokonaan eroon traumoistasi jos semmoisia on matkaan mukaan tarttunut. Hyvissä ajoin olet niitä ainakin hoitamassa.
- ade90
...... kirjoitti:
Toivottavasti sinä, Pikku-Ade, pääset kokonaan eroon traumoistasi jos semmoisia on matkaan mukaan tarttunut. Hyvissä ajoin olet niitä ainakin hoitamassa.
voi kiitos noista sanoistas :)
- olet kyllä
Catsy_666 kirjoitti:
Tuntuu siltä, että ne hullut osaavatkin jotain, mutta oman hulluutensa tai häirintyneisyytensä takia eivät pysty neuvojaan kommunikoimaan potilaalleen.
Sen sijaan kaveripiirissä on sellaisia, jotka ymmärtävät, että kun minut potkaistiin kirkosta kadulle, ensimmäiseksi en halua kertoa suhteestani isään, vaan Isään.
Minun ex-appeni oli Yhdysvalloista ja hänen suvullaan oli tyypillisiä teollisuusmaiden ihmisten ongelmia, avioeroja, uskottomuutta, lasten hylkäämistä, juopottelua ja väkivaltaa ja ne olivat kaikki ihan kajahtaneita ja puhki.
Sitten hänellä oli puoliso Nicaraguasta. Hänellä oli historiassaan tyypillisiä kehitysmaiden ongelmia. Sissit raiskasivat suvun naiset ja tappoivat miehet, hänet pistettiin pikkutyttönä katselemaan tätä toimitusta. Hän liittyi sitten sandinisteihin ja haavoittui. Hänen kotinsa näytti työkaluvajalta. SAitten siellä oli käärmeitä ja maanjäristyksiä. Hän lähti pakolaiseksi yhdysvaltoihin. Minuä tunsin hänet läheisesti. Hän oli varmasti tervein ihminen psyykkisesti, mitä olen ikinä tavannut. Hymyilikin aurinkoisesti. Hänen säteilevä olemuksensa paransi varmasti muutkin ihmiset ympärillä.
Kerran sattui sitten sellainen psykologi joka tuntuikin tietävän jotain (K. Stark) ja minä sitten kysyin, että miten voi olla, että hirveistä olosuhteista lähtenyt nainen on noin terve, mutta teollisuusmaan huomattavasti vähemmän kärsineet ihmiset ovat sitten kajahtaneita.
Tämä sanoi: "Sosiaalisuus".
Venäjällä huomasin saman asian. Sortavalan Olga sanoi, ettei mistään hinnasta muuttaisi Suomeen. Suomalaiset istuvat junissakin ihan hiljaa, hän sanoi, että Venäjällä melkeein unohtuu jäädä asemalla pois, kun jää suustaan kiinni.
Olen tavannut juutalaismiehen, joka on sanonut niin kanssa. Hänen äitinsä oli ollut leirillä ja siellä kestettiin yhteen hiileen puhaltamalla.
Jos joku haluaa testata mielenterveytensä kuntoa, kannattaa ruveta erakoksi.
Erinäisistä syistä useat eri mielenterveysaiheiset foorumit yhdistettiin ja jouduin samaan omine huolineni kuin sosiaalisista fobioista kärsivät. Minä luulin, että minulla oli asiat huonosti tai ettei lesbotreffit johda tuloksiin.
Tämä on tuhon yhteiskunta, kapitalistinen voitontavoittelu ja riisto ajavat identiteetittömät ihmiset erilleen kuin akanat tullessa.
Aivan niin, sanoin identiteetittömät. Olen sanonut, että täytyy tietää mistä on tullut ja missä on nyt, niin osaa arvioida sen, minne on menossa.
Mitään muuta identiteetiä ei ole ihmisillä kuin kuluttaminen ja sitten syyllisyys siitä, että on kulutettu liikaa ympäristöä, mikä taas ratkaistaan kuluttamalla.
Kuluttamis-addiktio ajaa ihmisen laukkaamaan kapitalismin oravanpyörässä, haaskaamaan voimavaransa siihen. Jos oikein pahaksi menee, lapsetkin viedään.
Kun halutaan kuu taivaalta. Mutta kun on kuitenkin sitä samaa kuin muutkin suvun naiset ovat aina olleet. Metla on niille riittänyt aikojen saatossa, sivutoimisesti hyräiltiin Kalevalaa lapsille, tosin ei Salmissa osattu, elämä oli sen verta kiireistä ettei runoja keritty muistella. Miksi olisi nykyään yhtään eri. Vessassa käydään, syödään ja kuollaan niin kuin ennenkin.ihan uskomaton!
Luen aina ahmien sinun tekstiäsi.
Ilman sinua tämä palsta olisi tosi tylsä...
- hihihiiiiiiwom
Kyllä se noin valitettavasti menee.
- Minä vaan..
Mitäs jos ei kongreettisesti tiedä, mistä nuo esim. takertumis-reaktiot tulevat...? :(
- taikatalvi-03
Itse mietin tätä aikoinaan kovasti, kun parisuhteeni kaatuivat aina siihen että takerruin liikaa ja olin erittäin hankala, "testasin" toista, kumppanin piti todistaa jollain tapaa että hän rakastaa minua eikä koskaan jätä. Sinänsä huvittavaa, koska itse en välttämättä rakastanut. Se ei merkinnyt mitään, olin niin epätoivoinen ja rikki, että ei edes tullut mieleen miettiä omia tunteita, tarvitsin vaan sitä että joku vannoo rakastavansa mua. Joskus tuntui että siitä oli koko elämä kiinni ja suunnilleen kuolisin ellen saanut "kohdetta" rakastamaan minua. Naurettavaa.
En tiedä mistä johtuu, mutta nykyisen kumppanin kanssa ei koskaan ollut mitään sen kummempia säätämisiä tämän asian kanssa. Olisinko sitten tullut aikuiseksi, kasvanut traumastani ulos, en tiedä.. Vai vaikuttiko siihen se, että nykyinen oli ensimmäinen vakava suhde naisen kanssa, edelliset olleet miehiä. Minulla on jonkinlainen isätrauma, etsinkö miehistä sitten aina isähahmoa, uutta tilaisuutta ratkaista trauma?
Tai sitten vaan nykyisessä suhteessa ensimmäisen kerran elämässäni aidosti rakastuin, ja se tunne ehkä meni trauman ylitse- halusin aidosti hyvää rakkaalleni ja olla hänelle oikea kumppani eikä tarrautuja. Ei se ollut edes vaikeaa. Tämän suhteen kautta olen oppinut itsestäni todella paljon, mikä johti mm. siihen että jopa isäänkin on tänä päivänä ihan ok välit! :) - Tarjatuulikki
Hei!
Omaa elämää ja läheisiä seuranneena on helppo uskoa mainitsemaasi malliin. Jos huomaa, että ihmisssuhteissa käyttäytyy jatkuvasti samalla tavalla - ei uskalla tutustua ja luottaa uusiin ihmisiin, valitsee aina sen samalla tavalla haitallisen ihmisen, lopettaa suhteen aina itse kuin varmuuden vuoksi, käyttäytyy niin, että saa varmasti riidan aikaiseksi, jne. - kannattanee hakea apua. Kukapa ei haluaisi olla onnellinen? Nämä sisäiset "demonit" voivat estää tasapainon ja elämän ilon.
Oletko jo lukenut itsehoito-oppaita tai muita artikkeleita? Arvelen, että esim. Traumaterapiakeskuksen sivuilta löytyy tukea pohdinnoille. www.traumaterapiakeskus.com, siellä on mm. itsehoito-ohjeita. Artikkeli "Lapsuuden kompleksisen traumatoitumisen seuraukset aikuisuudessa" kannattanee myös lukea.
Olen oppinut arvostamaan sitä, että elämän varrella tulee vaiheita, jolloin on erityisen otollinen aika tehdä korjausliikkeitä omaan psyykeen ja persoonaan. Sellaisia aikoja voivat olla mm. murrosikä ja keski-ikä, kenties vanhuuskin, aikuisuuden ensimmäinen itsenäistymisaika tai pitkän suhteen loppumisen aika tai muu iso suru tai onnettomuus. Ehkä myös pitkä yksinäisyyden aika voi toimia tällaisena.
Olen myös tuntenut sen, kuinka traumaattinen kokemus nykyhetkessä tuo pintaan kaikki eletyn elämän aiemmat tuskat, vihat, häpeät, syyllisyydet,... Se tuntuu epäreilulta: yrittäessä toipua nykyisessä tilanteessa, taakkaa kasvattavat vanhat asiat.
Voiton tunne on mahtava! Siksi kannattaa opetella rakastamaan ja arvostamaan itseään ja luottamaan muihin ihmisiin ja omaan kykyyn kohdata kipua ja vastoinkäymisiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315736- 363781
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833313- 122728
- 292202
- 122147
- 1621906
- 161484
- 1051362
- 1371174