henkilöstövuokraus firmassa töissä?

Minkälaisia kokemuksia teillä on työntekijänä?
Olen hakemassa töitä ja ilmoittanut itseni muutamaan henkilöstövuokrausfirmaan..
ja nyt haastatteluun menossa.
En ole ennemmin ollut tälläisen kautta töissä.

Olis mukava kuulla kokemuksia! hyviä että huonoja!
65127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hyviä kokemuksia on ollut. Töitä on tullut vähintään kahden viikon sisällä siitä, kun olen jäänyt työttömäksi. Työjaksot ovat kestäneet aina vähintään kolme kuukautta, palkka tullut aina ajallaan ja se on ollut ihan hyväkin.

Vuokratyö on todellakin hyvä vaihtoehto sille, että makaa kotona ilman tuloja. Myös vuokratyöstä kertyy työkokemusta, jota työnantajat arvostavat tänä päivänä jopa enemmän kuin pohjakoulutusta.

Suosittelen! Aina pääsee pois vaikka syytä ilmoittamatta, jos ei pärjää!

Äänestä

Kokemukset ovat olleet hyvin vaihtelevia. Olen ollut lukemattomissa lyhyissä työsuhteissa päivästä kuukauteen, joten voin sanoa kokeneeni "koko kirjon". Parhaimpia ovat olleet varasto- ja kauppahommat, huonoimpia ehdottomasti kaikenlainen myyntiin ja markkinointiin liittyvä duuni; varastopalkkaus on kuitenkin aika heikko ilman kaikenlaisia lisiä, joten KTA voi hyvin olla alle 10egee/h.

Henkilöstöfirmat ottaa melkein kenet tahansa duuniin, mutta haaaaarvoin soittelevat ellet osaa itse olla tarpeeksi aktiivinen hommien suhteen.

Äänestä

Huonoja kokemuksia. Maksavat huonompaa palkkaa kuin jos menisit suoraan itse töihin firmaan (totta kai kate pitää jostain saada eli työntekijän palkasta!). Kieroilua, palkka olikin muutettu pienemmäksi työsopimukseen kuin mistä sovimme puhelimessa jne

Juoksutetaan työhaastatteluissa ja minulle selvisi, että ne eivät ole sama asia kuin normaalit työhaastattelut, koska mitään sopimusta vuokratyön ostamisesta ei ole vielä allekirjoitettu ostavan firman kanssa! Kävi 2 krt niin, että asiakas perui koko jutun eikä allekirjoittanutkaan henkilöstövuokrausyrityksen kanssa vuokraussopimusta ollenkaan.

Pitäisin henkilöstövuokraus-firmaa viimeisenä hätävara-vaihtoehtona.

Äänestä

Joo, itekki makoilin kotona kunnes sitten tarjottiin harjottelua MML-Resources nimisestä firmasta Turusta. Palkatonta oli mutta kuukauden ehdin olla siellä niin sitten löyty töitä toisessa firmassa ja vakipaikalla.

Kyl kotonamakaamisen voittaa henkilöstövuokrauksen kauttakin tehdyt työt!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia? kirjoitti:

Minkälaisia kokemuksia teillä on työntekijänä?
Olen hakemassa töitä ja ilmoittanut itseni muutamaan henkilöstövuokrausfirmaan..
ja nyt haastatteluun menossa.
En ole ennemmin ollut tälläisen kautta töissä.

Olis mukava kuulla kokemuksia! hyviä että huonoja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu