JOHDATUS EKSISTENTIALOGIAAN
Pohdittuani eksistentialismin antamaa filosofista ihmiskuvaa olen tullut siihen tulokseen, että yksilön olemassaolo (existentia) on ensisijaisempi kuin hänen järkensä (logos). Järki on yksilön olemassaololle ylhäältä annettu ominaisuus eikä sillä ole mitään pysyvää ulkoista luonnetta.
Olemassaolo on ensin ja se on perustavanlaatuisempaa kuin mikään järki, mikä yksilön elämälle voidaan osoittaa: yksilö määrittää itse oman todellisuutensa ja elämänsä tarkoituksensa ja on todellisuuteensa suuntautunut (intentionaalisuus).
Olemassaolossaan yksilö on pakotettu maailmaan, mutta hän on täysin vapaa valitsemaan
ainutlaatuisen olemisen tapansa. Yksilö tekee valintoja sen mukaan mikä hänelle on
merkityksellistä, ei sen mukaan, mikä on järkevää. Yksilö tunnistaa itsessään lopulta vain sen totuuden, jonka perusteella hän päättää toimia. Kun yksilö kohtaa itsessään tämän
radikaalin vapauden hänessä saattaa syntyä huoli ja levottomuus (angst). Sen seurauksena hän
voi nähdä nimittäin oman olemassaolonsa subjektina monitulkintaisessa ja välinpitämättömässä
maailmankaikkeudessa, jossa merkitystä ei tarjoakaan mikään luonnollinen järjestys ja
järki; järki ja järjestys luodaan ainoastaan tilapäisesti ja epävakaasti yksilöiden toiminnalla
ja tulkinnoilla. Tällöin yksilön maailma voi näyttäytyä järjenvastaisena (absurdi).
Yksilön olemassaolo ei lakkaa vaikka hän menettäisi järkensä. Olemassaolo ilman järkeäkin
on subjektiivinen tila, jota ei voi monistaa toisten yksilöiden aivoihin. Näin ollen yksilön
on itse etsittävä olemassaolonsa tarkoitusta kaikkialta maailmankaikkeudesta. Tämä etsintä on
loputonta ja aiheuttaa siis levottomuutta, kuolemanpelkoa ja muita psykologisia, tai jopa
psykiatrisia mielentiloja – joskus, kuka tietää, myös onnellisuutta.
Integroituneen järjen rakenne: 1. Perimä
2. Aivot
3. Emootio
4. Kognitio
5. Temperamentti
6. Motivaatio
7. Sosialisaatio ja sen orientaatiot
Perimä:
Yksilön vanhemmiltaan perimien kaikkien geenimuotojen kokonaisuus on genotyyppi. Sen
sisältämä koodi vaikuttaa yksilön fenotyyppiin ratkaisevasti, mutta vaikutuksen aste vaihtelee
suuresti ominaisuudesta riippuen.
Yksilön fenotyyppi eli ilmiasu on puolestaan kehittyvän tai kehittyneen yksilön kaikkien havaittavien ominaisuuksien kokonaisuus. Jo 1880-luvulla tutkijat huomasivat että perimä
ja eliön ruumis ovat eri asia. Ilmiasu on geenien ja ympäristön vuorovaikutuksen tulos. Jos
ympäristössä ei tapahdu suuria muutoksia on ilmiasukin todennäköisesti hyvin samankaltainen
kuin aikaisemmissa sukupolvissa ja yksi laji voi kukoistaa miljoonia vuosia. Jotkut fenotyypit
voivat kehittyä nopeammin kuin toiset, yksilö ei kuitenkaan kehity yhtenä yksikkönä.
Genotyypissä tapahtuvat muutokset periytyvät, mutta ilmiasussa tapahtuvat muutokset eivät
periydy.
Kaikilla lajeilla, joilla tavataan seksuaalivalintaa, voi toinen sukupuoli suosia parittelukumppaninsa ilmiasua. Seksuaalisesti lisääntyvien lajien jälkeläiset saavat vanhempiensa geenit uudenlaisissa
yhdistelmissä. Luonnon valinnalle eivät geenit tai genotyyppi merkitse mitään, vaan pelkästään ilmiasu.
Perittyjä ovat myös vaistot ja vietit. Vaistotoimintoja ovat muun muassa nälän ja janon tyydyttäminen sekä kivun välttäminen. Viettitoimintoja ovat suvun jatkaminen ja jälkeläisistä huolehtiminen. Kaiken kaikkiaan eliö pyrkii koko ajan sisäiseen tasapainoon eli homeostaasiin ympäristönsä kanssa.
Aivot:
Aivot on keskushermoston hallitseva elin, jonka päätehtävä on käsitellä aistien välityksellä saatua tietoa siten, että eliön toimintakyky ympäristössä säilyy.
Tietoisuuden ja aivojen välinen suhde on länsimaisen filosofian historian eräs suuri kysymys.
Tiedetään että aivojen ja mielen suhde on läheinen, ja nykyajan aivotutkijoilla onkin aivojen ja
mielen teorian yhdistäminen suurena haasteena.
Aivot ovat monimutkainen järjestelmä, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ihmisyksilö kykenee
pohtimaan elämän tarkoitusta sekä hän on tietoinen omasta olemassaolostaan. Yksilö on psyko-
fyysinen kokonaisuus, jossa psyykkinen tila vaikuttaa fyysisesti, ja päinvastoin. Aivojen toiminta
perustuu neuronien väliseen noin 15000 kytkentään. Aivoissa on siis noin 1500 biljoonaa kytkentää.
Oppimisessa aivojen neuronien välille muodostuu yhteyksiä, täten aiheutuu se, että eliö kykenee päättelemään saamiensa havaintojen perusteella asioita ympäristöstään.
Peilisolut ovat neuroneita, jotka reagoivat liikkeisiin, ääniin, ilmeisiin ja eleisiin. Niiden tehtävänä on simuloida mitä toinen yksilö tekee, ja miltä se tuntuu. Peilisoluja kutsutaankin myös empatianeuroneiksi.
Peilisolut imitoivat tunteen kun olento koskettaa tai sitä kosketetaan: toisen tunnetilan analysointi
tapahtuu peilisolujen ansiosta. Kipu ei kuitenkaan ole täysin tarkasti imitoitu toiselta – toisen
kivun katsominen aktivoi eri alueita aivoissa kuin sen kokeminen itse. Peilisolut kykenevät tunnistamaan myös aikomuksia ja päämääriä. Osa soluista reagoi suoraan ärsykkeeseen, kun taas
osa pystyy päättelemään miksi joku tekee jotain.
Emootio:
Laajan määritelmän mukaan emootio eli tunne on aivojen tapa vastata ärsykkeeseen. Kun ärsyke saapuu aisteista aivoihin, se prosessoidaan ja sitä koskevat tiedot, esimerkiksi aikaisemmat kokemukset, sekä synnynnäisten vaistojen sanoma, kaivetaan esiin, jonka jälkeen kokemustilanne arvioidaan. Tämä nopea kokonaistilanteen arvio toimii pitkälti alitajuisesti. Arvio annetaan tietoiseen mieleen, jossa koemme sen tunteena, ja samanaikaisesti alitajunta muuttaa elimistön tilaa asiaan kuuluvalla tavalla sopivammaksi tilanteen ratkaisuun. Tunteen voikin kuvailla eräänlaiseksi
alitajunnan tajuntaan antamaksi tiedotteeksi kehon ja aivojen tilan muutoksesta.
Tunteiden kokeminen on yksilöllistä. Sama tilanne laukaisee erilaisia tunteita yksilöissä, riippuen
samankaltaisten tilanteiden muistoista sekä yleisestä tunnetilasta.
Yksilön tunteet ovat osittain ajattelun hallittavissa. Tunteita voidaan estää tai hillitä. Tunteita voi
estää vain niiden laukaisevien muistojen muutosta ajattelemalla; tunteita voi koittaa hillitä tyrkkimällä niitä pois mielestä tai kiihottamalla vastakkaista tunnetta tietoisesti. Tunteeseen liittyy
oleellisena se, että yksilö on tietoinen tunteesta.
Tunteiden tasapaino tarkoittaa tunteiden keskinäistä voimasuhdetta. Joillakin yksilöillä tunneskaala voi olla painottunut yhteen tunteeseen, jolloin yksilö on taipuvainen kokemaan asiat tunnetta vastaavalla tavalla. Masentunut yksilö on painottuneesta tunneskaalasta hyvä esimerkki; hänen tunteidensa skaala on painottunut enemmän suruun kuin iloon.
Kognitio:
Yksilön toiminnan säätelyssä niin kutsuttujen kognitiivisten toimintojen merkitys on suuri. Niillä tarkoitetaan tiedonkäsittelyyn kuuluvia valmiuksia, kuten havaitsemista, oppimista, muistia, ajattelua ja kieltä. Kognitiiviset toiminnot perustuvat sisäisiin malleihin eli skeemoihin. Yksilön muistiin varastoituu kokemusten myötä tietoja asioista ja tilanteista. Niistä muodostuu skeemoja, jotka ovat erilaisia yleiskäsityksiä. Skeemat helpottavat yksilön ympäristöön sopeutumista.
Temperamentti:
Temperamentilla tarkoitetaan yksilölle tyypillistä reagoimis- tai käyttäytymistyyliä, joka erottaa hänet muista yksilöistä. Temperamentti on persoonallisuuden biologinen perusta. Vasta kasvatus ja
ympäristö muovaavat synnynnäisestä temperamentista persoonallisuuden. Käsitettä temperamentti ei tule sekoittaa käsitteeseen luonne tai persoonallisuus.
Temperamentin vaikutus näkyy erityisesti lapsuudessa koska ympäristö ei ole vielä ehtinyt muovaamaan persoonallisuutta. Temperamentti näkyy myös äkillisissä tilanteissa joissa yksilö ei ehdi ajatella miten tulisi toimia tai menetellä. Jopa 60 prosenttia joistain temperamenttipiirteistä on voitu osoittaa periytyviksi.
Motivaatio:
Motivaatio on käyttövoima, eli halu, joka on kaikkien eliöiden toiminnan syynä. Näitä syitä ovat selvät fyysiset tarpeet, kuten nälkä, jano ja kivun välttäminen. Näihin tarpeisiin liittyvät hormonaaliset muutokset ja aivoprosessit ovat samantyyppisiä ainakin kaikilla nisäkkäillä.
Ihmisyksilöillä nämä perustavaa laatua olevat motivaatiot muuntuvat ja välittyvät sosiaalisten ja kulttuuristen vaikutteiden läpi.
Seuraavalla tasolla ovat motivaatiot, joilla on selvä biologinen perusta, mutta joita ei tarvita yksilön
välittömään eloonjäämiseen. Näitä ovat muun muassa seksi, jälkeläisistä huolehtiminen ja aggressio.
Biologiset tarpeet luovat yleensä voimakkaampia tunteita ja ovat siten vahvempia kuin toissijaiset tarpeet. Suorassa motivaatiossa toiminta tyydyttää tarpeen, kun taas epäsuorassa motivaatiossa toiminta tyydyttää välivaiheen tavoitteen, joka puolestaan johtaa tarpeen tyydyttämiseen. Työympäristössä raha käsitetään tyypillisenä epäsuorana motivaation keinona, kun taas työtyytyväisyys ja miellyttävä sosiaalinen ympäristö ovat suorempia motivaattoreita.
Motivaation tietoinen itsekontrolli ymmärretään yhä enemmän tunneälykkyyden osaksi. Yksilö voi olla erittäin älykäs perinteisen määritelmän mukaan, mutta epämotivoitunut käyttämään tätä
älykkyyttään tiettyyn tehtävään.
Avainsana on ohjelmointi. Tunteiden ohjelmointi määräytyy suurimmaksi osaksi lapsuudessa. Lasten aivot ovat paljon kyvykkäämpiä käsittelemään tunteisiin liittyvää tietoa kuin aikuisten.
Aivoaktiviteetti aivokuoren alueilla on lapsilla noin kaksi kertaa niin korkea kuin aikuisilla kolmannesta yhdeksänteen elinvuoteen asti. Tämän jälkeen kyky laskee jatkuvasti aikuisuuden alhaisemmille tasoille.
Sosialisaatio ja sen orientaatiot:
Sosialisaatiolla tarkoitetaan yksilön prosessinomaista kasvamista yhteiskunnan jäseneksi. Sosialisaation myötä yksilö oppii vallitsevan arvojärjestelmän ja hyväksytyt toimintamallit. Yksilö on sekä kohde että tekijä omassa sosialisaatiossaan: ympäröivä yhteisö sosiaalistaa häntä osaksi
itseään, mutta yksilö osallistuu tähän sosiaalistamisprosessiin aktiivisena ajattelijana.
Sosialisaation biologisena orientaationa voidaan pitää sitä, minkälaisia elintapoja ja käyttäytymismalleja yksilö on perinyt ja omaksunut.
Psykologinen orientaatio taas tarkoittaa sitä, mitä kokemusta ja inhimillisen toiminnan säännönmukaisuuksia, kuten ajattelua, havaitsemista, tunteita sekä yksilön suhdetta itseensä
ja toisiin yksilöihin yksilöllä on.
Sosiologinen orientaatio tarkoittaa sitä, miten yksilö hahmottaa ihmissuhdeverkostonsa ja toimii siinä normien ja lakien mukaisesti – siis osittain oman narsisminsa unohtaen.
Antropologinen orientaatio tarkoittaa yksilön koulutukseen tai työhön sijoittumista ja kulttuurin tarjoamiin edellytyksiin sopeutumista, ja näissä toimissaan selviytymistä ja menestymistä.
Ideologinen orientaatio on yksilön poliittinen näkökulma yhteisöön sen jäsenenä; usein myös rutiininomaiseksi muuttunut toimintamalli, joka heijastaa tietyn yksilön vallanhaluisia pyrkimyksiä
yhteisössä.
Teologinen orientaatio tarkoittaa puolestaan yksilön jumaluuteen ja siihen liityvien aiheiden tutkimista ja ajattelemista. Tutkittavia uskontoja voivat olla esimerkiksi islam, hindulaisuus, buddhalaisuus, juutalaisuus ja kristinusko.
Kosmologinen orientaatio tarkoittaa sellaista yksilön luonnontieteellistä maailmankatsomusta, jonka myötä hän tutkii ja pohtii maaailmankaikkeuden alkuperää ei-jumalallisesta näkökulmasta. Fysikaalinen kosmologia perustuu pitkälti yleiseen suhteellisuusteoriaan ja kvanttimekaniikkaan.
Eksistentialoginen orientaatio tarkoittaa yksilön subjektiivisen kokemuksen ainutlaatuisuutta ja sitä subjektiivisen olemassaolon piirrettä, että kukaan toinen yksilö ei voi tunnistaa tai kokea yksilöllisten ajatusten perimmäistä luonnetta. Yksilön oma ajatusmaailma on hänen ainoa tietonsa hänen olemassaolostaan ja se on hänen omaan tarkoitukseensa absoluuttisesti suuntautunut.
Pohdittuani eksistentialismin antamaa filosofista ihmiskuvaa olen tullut siihen tulokseen, että yksilön olemassaolo (existentia) on ensisijaisempi kuin hänen järkensä (logos). Järki on yksilön olemassaololle ylhäältä annettu ominaisuus eikä sillä ole mitään pysyvää ulkoista luonnetta.
Olemassaolo on ensin ja se on perustavanlaatuisempaa kuin mikään järki, mikä yksilön elämälle voidaan osoittaa: yksilö määrittää itse oman todellisuutensa ja elämänsä tarkoituksensa ja on todellisuuteensa suuntautunut (intentionaalisuus).
Olemassaolossaan yksilö on pakotettu maailmaan, mutta hän on täysin vapaa valitsemaan
ainutlaatuisen olemisen tapansa. Yksilö tekee valintoja sen mukaan mikä hänelle on
merkityksellistä, ei sen mukaan, mikä on järkevää. Yksilö tunnistaa itsessään lopulta vain sen totuuden, jonka perusteella hän päättää toimia. Kun yksilö kohtaa itsessään tämän
radikaalin vapauden hänessä saattaa syntyä huoli ja levottomuus (angst). Sen seurauksena hän
voi nähdä nimittäin oman olemassaolonsa subjektina monitulkintaisessa ja välinpitämättömässä
maailmankaikkeudessa, jossa merkitystä ei tarjoakaan mikään luonnollinen järjestys ja
järki; järki ja järjestys luodaan ainoastaan tilapäisesti ja epävakaasti yksilöiden toiminnalla
ja tulkinnoilla. Tällöin yksilön maailma voi näyttäytyä järjenvastaisena (absurdi).
Yksilön olemassaolo ei lakkaa vaikka hän menettäisi järkensä. Olemassaolo ilman järkeäkin
on subjektiivinen tila, jota ei voi monistaa toisten yksilöiden aivoihin. Näin ollen yksilön
on itse etsittävä olemassaolonsa tarkoitusta kaikkialta maailmankaikkeudesta. Tämä etsintä on
loputonta ja aiheuttaa siis levottomuutta, kuolemanpelkoa ja muita psykologisia, tai jopa
psykiatrisia mielentiloja – joskus, kuka tietää, myös onnellisuutta.
Integroituneen järjen rakenne: 1. Perimä
2. Aivot
3. Emootio
4. Kognitio
5. Temperamentti
6. Motivaatio
7. Sosialisaatio ja sen orientaatiot
Perimä:
Yksilön vanhemmiltaan perimien kaikkien geenimuotojen kokonaisuus on genotyyppi. Sen
sisältämä koodi vaikuttaa yksilön fenotyyppiin ratkaisevasti, mutta vaikutuksen aste vaihtelee
suuresti ominaisuudesta riippuen.
Yksilön fenotyyppi eli ilmiasu on puolestaan kehittyvän tai kehittyneen yksilön kaikkien havaittavien ominaisuuksien kokonaisuus. Jo 1880-luvulla tutkijat huomasivat että perimä
ja eliön ruumis ovat eri asia. Ilmiasu on geenien ja ympäristön vuorovaikutuksen tulos. Jos
ympäristössä ei tapahdu suuria muutoksia on ilmiasukin todennäköisesti hyvin samankaltainen
kuin aikaisemmissa sukupolvissa ja yksi laji voi kukoistaa miljoonia vuosia. Jotkut fenotyypit
voivat kehittyä nopeammin kuin toiset, yksilö ei kuitenkaan kehity yhtenä yksikkönä.
Genotyypissä tapahtuvat muutokset periytyvät, mutta ilmiasussa tapahtuvat muutokset eivät
periydy.
Kaikilla lajeilla, joilla tavataan seksuaalivalintaa, voi toinen sukupuoli suosia parittelukumppaninsa ilmiasua. Seksuaalisesti lisääntyvien lajien jälkeläiset saavat vanhempiensa geenit uudenlaisissa
yhdistelmissä. Luonnon valinnalle eivät geenit tai genotyyppi merkitse mitään, vaan pelkästään ilmiasu.
Perittyjä ovat myös vaistot ja vietit. Vaistotoimintoja ovat muun muassa nälän ja janon tyydyttäminen sekä kivun välttäminen. Viettitoimintoja ovat suvun jatkaminen ja jälkeläisistä huolehtiminen. Kaiken kaikkiaan eliö pyrkii koko ajan sisäiseen tasapainoon eli homeostaasiin ympäristönsä kanssa.
Aivot:
Aivot on keskushermoston hallitseva elin, jonka päätehtävä on käsitellä aistien välityksellä saatua tietoa siten, että eliön toimintakyky ympäristössä säilyy.
Tietoisuuden ja aivojen välinen suhde on länsimaisen filosofian historian eräs suuri kysymys.
Tiedetään että aivojen ja mielen suhde on läheinen, ja nykyajan aivotutkijoilla onkin aivojen ja
mielen teorian yhdistäminen suurena haasteena.
Aivot ovat monimutkainen järjestelmä, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ihmisyksilö kykenee
pohtimaan elämän tarkoitusta sekä hän on tietoinen omasta olemassaolostaan. Yksilö on psyko-
fyysinen kokonaisuus, jossa psyykkinen tila vaikuttaa fyysisesti, ja päinvastoin. Aivojen toiminta
perustuu neuronien väliseen noin 15000 kytkentään. Aivoissa on siis noin 1500 biljoonaa kytkentää.
Oppimisessa aivojen neuronien välille muodostuu yhteyksiä, täten aiheutuu se, että eliö kykenee päättelemään saamiensa havaintojen perusteella asioita ympäristöstään.
Peilisolut ovat neuroneita, jotka reagoivat liikkeisiin, ääniin, ilmeisiin ja eleisiin. Niiden tehtävänä on simuloida mitä toinen yksilö tekee, ja miltä se tuntuu. Peilisoluja kutsutaankin myös empatianeuroneiksi.
Peilisolut imitoivat tunteen kun olento koskettaa tai sitä kosketetaan: toisen tunnetilan analysointi
tapahtuu peilisolujen ansiosta. Kipu ei kuitenkaan ole täysin tarkasti imitoitu toiselta – toisen
kivun katsominen aktivoi eri alueita aivoissa kuin sen kokeminen itse. Peilisolut kykenevät tunnistamaan myös aikomuksia ja päämääriä. Osa soluista reagoi suoraan ärsykkeeseen, kun taas
osa pystyy päättelemään miksi joku tekee jotain.
Emootio:
Laajan määritelmän mukaan emootio eli tunne on aivojen tapa vastata ärsykkeeseen. Kun ärsyke saapuu aisteista aivoihin, se prosessoidaan ja sitä koskevat tiedot, esimerkiksi aikaisemmat kokemukset, sekä synnynnäisten vaistojen sanoma, kaivetaan esiin, jonka jälkeen kokemustilanne arvioidaan. Tämä nopea kokonaistilanteen arvio toimii pitkälti alitajuisesti. Arvio annetaan tietoiseen mieleen, jossa koemme sen tunteena, ja samanaikaisesti alitajunta muuttaa elimistön tilaa asiaan kuuluvalla tavalla sopivammaksi tilanteen ratkaisuun. Tunteen voikin kuvailla eräänlaiseksi
alitajunnan tajuntaan antamaksi tiedotteeksi kehon ja aivojen tilan muutoksesta.
Tunteiden kokeminen on yksilöllistä. Sama tilanne laukaisee erilaisia tunteita yksilöissä, riippuen
samankaltaisten tilanteiden muistoista sekä yleisestä tunnetilasta.
Yksilön tunteet ovat osittain ajattelun hallittavissa. Tunteita voidaan estää tai hillitä. Tunteita voi
estää vain niiden laukaisevien muistojen muutosta ajattelemalla; tunteita voi koittaa hillitä tyrkkimällä niitä pois mielestä tai kiihottamalla vastakkaista tunnetta tietoisesti. Tunteeseen liittyy
oleellisena se, että yksilö on tietoinen tunteesta.
Tunteiden tasapaino tarkoittaa tunteiden keskinäistä voimasuhdetta. Joillakin yksilöillä tunneskaala voi olla painottunut yhteen tunteeseen, jolloin yksilö on taipuvainen kokemaan asiat tunnetta vastaavalla tavalla. Masentunut yksilö on painottuneesta tunneskaalasta hyvä esimerkki; hänen tunteidensa skaala on painottunut enemmän suruun kuin iloon.
Kognitio:
Yksilön toiminnan säätelyssä niin kutsuttujen kognitiivisten toimintojen merkitys on suuri. Niillä tarkoitetaan tiedonkäsittelyyn kuuluvia valmiuksia, kuten havaitsemista, oppimista, muistia, ajattelua ja kieltä. Kognitiiviset toiminnot perustuvat sisäisiin malleihin eli skeemoihin. Yksilön muistiin varastoituu kokemusten myötä tietoja asioista ja tilanteista. Niistä muodostuu skeemoja, jotka ovat erilaisia yleiskäsityksiä. Skeemat helpottavat yksilön ympäristöön sopeutumista.
Temperamentti:
Temperamentilla tarkoitetaan yksilölle tyypillistä reagoimis- tai käyttäytymistyyliä, joka erottaa hänet muista yksilöistä. Temperamentti on persoonallisuuden biologinen perusta. Vasta kasvatus ja
ympäristö muovaavat synnynnäisestä temperamentista persoonallisuuden. Käsitettä temperamentti ei tule sekoittaa käsitteeseen luonne tai persoonallisuus.
Temperamentin vaikutus näkyy erityisesti lapsuudessa koska ympäristö ei ole vielä ehtinyt muovaamaan persoonallisuutta. Temperamentti näkyy myös äkillisissä tilanteissa joissa yksilö ei ehdi ajatella miten tulisi toimia tai menetellä. Jopa 60 prosenttia joistain temperamenttipiirteistä on voitu osoittaa periytyviksi.
Motivaatio:
Motivaatio on käyttövoima, eli halu, joka on kaikkien eliöiden toiminnan syynä. Näitä syitä ovat selvät fyysiset tarpeet, kuten nälkä, jano ja kivun välttäminen. Näihin tarpeisiin liittyvät hormonaaliset muutokset ja aivoprosessit ovat samantyyppisiä ainakin kaikilla nisäkkäillä.
Ihmisyksilöillä nämä perustavaa laatua olevat motivaatiot muuntuvat ja välittyvät sosiaalisten ja kulttuuristen vaikutteiden läpi.
Seuraavalla tasolla ovat motivaatiot, joilla on selvä biologinen perusta, mutta joita ei tarvita yksilön
välittömään eloonjäämiseen. Näitä ovat muun muassa seksi, jälkeläisistä huolehtiminen ja aggressio.
Biologiset tarpeet luovat yleensä voimakkaampia tunteita ja ovat siten vahvempia kuin toissijaiset tarpeet. Suorassa motivaatiossa toiminta tyydyttää tarpeen, kun taas epäsuorassa motivaatiossa toiminta tyydyttää välivaiheen tavoitteen, joka puolestaan johtaa tarpeen tyydyttämiseen. Työympäristössä raha käsitetään tyypillisenä epäsuorana motivaation keinona, kun taas työtyytyväisyys ja miellyttävä sosiaalinen ympäristö ovat suorempia motivaattoreita.
Motivaation tietoinen itsekontrolli ymmärretään yhä enemmän tunneälykkyyden osaksi. Yksilö voi olla erittäin älykäs perinteisen määritelmän mukaan, mutta epämotivoitunut käyttämään tätä
älykkyyttään tiettyyn tehtävään.
Avainsana on ohjelmointi. Tunteiden ohjelmointi määräytyy suurimmaksi osaksi lapsuudessa. Lasten aivot ovat paljon kyvykkäämpiä käsittelemään tunteisiin liittyvää tietoa kuin aikuisten.
Aivoaktiviteetti aivokuoren alueilla on lapsilla noin kaksi kertaa niin korkea kuin aikuisilla kolmannesta yhdeksänteen elinvuoteen asti. Tämän jälkeen kyky laskee jatkuvasti aikuisuuden alhaisemmille tasoille.
Sosialisaatio ja sen orientaatiot:
Sosialisaatiolla tarkoitetaan yksilön prosessinomaista kasvamista yhteiskunnan jäseneksi. Sosialisaation myötä yksilö oppii vallitsevan arvojärjestelmän ja hyväksytyt toimintamallit. Yksilö on sekä kohde että tekijä omassa sosialisaatiossaan: ympäröivä yhteisö sosiaalistaa häntä osaksi
itseään, mutta yksilö osallistuu tähän sosiaalistamisprosessiin aktiivisena ajattelijana.
Sosialisaation biologisena orientaationa voidaan pitää sitä, minkälaisia elintapoja ja käyttäytymismalleja yksilö on perinyt ja omaksunut.
Psykologinen orientaatio taas tarkoittaa sitä, mitä kokemusta ja inhimillisen toiminnan säännönmukaisuuksia, kuten ajattelua, havaitsemista, tunteita sekä yksilön suhdetta itseensä
ja toisiin yksilöihin yksilöllä on.
Sosiologinen orientaatio tarkoittaa sitä, miten yksilö hahmottaa ihmissuhdeverkostonsa ja toimii siinä normien ja lakien mukaisesti – siis osittain oman narsisminsa unohtaen.
Antropologinen orientaatio tarkoittaa yksilön koulutukseen tai työhön sijoittumista ja kulttuurin tarjoamiin edellytyksiin sopeutumista, ja näissä toimissaan selviytymistä ja menestymistä.
Ideologinen orientaatio on yksilön poliittinen näkökulma yhteisöön sen jäsenenä; usein myös rutiininomaiseksi muuttunut toimintamalli, joka heijastaa tietyn yksilön vallanhaluisia pyrkimyksiä
yhteisössä.
Teologinen orientaatio tarkoittaa puolestaan yksilön jumaluuteen ja siihen liityvien aiheiden tutkimista ja ajattelemista. Tutkittavia uskontoja voivat olla esimerkiksi islam, hindulaisuus, buddhalaisuus, juutalaisuus ja kristinusko.
Kosmologinen orientaatio tarkoittaa sellaista yksilön luonnontieteellistä maailmankatsomusta, jonka myötä hän tutkii ja pohtii maaailmankaikkeuden alkuperää ei-jumalallisesta näkökulmasta. Fysikaalinen kosmologia perustuu pitkälti yleiseen suhteellisuusteoriaan ja kvanttimekaniikkaan.
Eksistentialoginen orientaatio tarkoittaa yksilön subjektiivisen kokemuksen ainutlaatuisuutta ja sitä subjektiivisen olemassaolon piirrettä, että kukaan toinen yksilö ei voi tunnistaa tai kokea yksilöllisten ajatusten perimmäistä luonnetta. Yksilön oma ajatusmaailma on hänen ainoa tietonsa hänen olemassaolostaan ja se on hänen omaan tarkoitukseensa absoluuttisesti suuntautunut.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.