Pelko on aseeni

"Pelko voittaa aina ahneuden" on eräs keskeinen fakta sijoitusten ohjauksessa.

"Pelko on aseeni" tietää jokainen poliitikko (ja eräs agentti 70-luvulla). Vain kauhukuvilla saa julkisuutta ja siis paikkansa vallan kahvassa uusittua.

Pelottelemalla tätä maailmaa on aina ohjattu ja ohjataan edelleen.

- ilmastonmuutos 2004-2015
- väestön ikääntyminen 1990-2010
- energian loppuminen 1960-2020
- lintuinfulenssa vuosi 2002-2006.
- maan liikkeet (kalifornia, sisilia, thaimaa,) 1900-5000
- suu- ja sorkkautauti 1995-2000
- lama 1990-1998
- kylmäsota ja atomipommi 1970-1980
- jääkausi pohjolaan 1960-1970
- vedenpaisumusta eri kulttuureissa ennustettu tuhansia kertoja.

Esim energia-asiassa ei todellakaan ole mitään syytä huoleen. Puhdasta energiaa on rajattomasti. Ihan niin halpaa se ei ole kuin fossiiliset ennergialähteet.

- vesivoima 2-3 c/kvh
- ydinvoima (fissio) 3 c/ kvh
- tuuli ja aurinkovoima 20 c/kvh
- biooljy-voima 20 c/kvh
- metsäbiovoima 15 c/ kvh
- leväbiovoima 10 c/kvh.
- aurinkoenergia vetytalous 15 c/kvh
- fuusio-ydinvoima vetytalous 10-20 c/kvh

On myös turha kuvitella, että pelot syntyvät tyhjästä. Aina näiden takana on raha ja valta. Joku voittaa ja toinen häviää.

Pelottelu ei ehkä ole poliitikkojen ja julkkisten keksintö, mutta vain tyhmä poliitikko jättää ratsastamatta pelolla.

Ilmastonmuutospelko on ensisijaisesti tarkoitettu ohjaamaan Usan presidenttivaalia, mutta kyllä se täälläkin monen suosiota nostaa.

Kun hyvä kauhuaalto on tulossa niin nouse sen selkään ja ratsasta !
Ja jos tälle aallolle et ehtinyt nousta, niin heti perään on tulossa vähintään yhtä upea pelkopyörre.

Mutta ... eikä kukaan todellakaan ole enää huolissaan atomipommista, vaikka ydinasevaltioita on 2 kertaa enemmän....
.. ei, ei nyt ...
Sen aika tulee taas, kun joku huomaa että siitäkin pelosta voi hyötyä uudelleen.
12460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vaikka ilmastonmuutoskin olisi ties mitä humpuukia niin miktä helvettiä väliä. Pääasia on se, että ihmiset tajuaisivat ruveta säästämään ja ettei joka kerta osteta sitä uutta muovipussia!!!

Mene katsomaan kaatopaikalle kuinka hemaisevaksi nämä muovipussit siellä ovat muuttuneet.

Vaikka nykyinen polttojärjestelmä polttaakin ne, mutta silti on paljon mitä ei polteta ja mieti kuinka paskaista ilmaa me hengitämme täällä?!?! mene vaikka kiinaan jos et usko että autojen käyttörajoitteista on hyötyä. Ym erilaisista energiatuottoista.

Ainoa syy ei ole pelkästään ilmastonmuutos! vaan siinä on monia. esim. biodiversiteetin väheneminen!!

Onko sitten kivaa kun tulevaisuudessa maailmassa asustelee vain ihmiset koirineen ja kissoineen. Kaikki mitä tehdäään on teollista!

Ja kaien lisäksi ilma tulee olemaan niin saasteista, että mutaatiot kaksinkertaistuu - aivan kuin kiinassa.

Se on varmaan kivaa synnyttää semmonen 4 jalkanen lapsi. Semmosiahan on jo tullut!

Täytyy olla päässä vikaa jos yrittää saada ihmiset lisää kuluttamaan kun antaa heille luvan siihen!

Äänestä

Mitähän tuo listasi on oikein osoittavinaan? Väestön ikääntyminen on tosiasia, joka vaikuttaa suuresti monissa Euroopan maissa. En ole kuullut että joku pelkäisi vanhuksia, mutta varmasti ikääntymiseen on syytä varautua. Ilmastonmuutos on tosiasia, joka pahimmillaan saattaa nyky-yhteiskunnan tosi pulmiin. Ilmaston muutokset ovat hävittäneet sivilisaatioita, joten ihmiskunnalla on asiasta kokemusta. Aiemmin emme vain itse kyenneet niitä aiheuttamaan. En tiedä kenenkään pelotelleen energian loppumisella, auringossahan sitä on enemmän kuin kyllin, olisimmepa vain tehneet enemmän sen saamiseksi käyttöömme sen sijaan että olemme polttaneet öljyä ja hiiltä ja aiheuttaneet niillä nykyiset sotkut. Lintuinfluenssa ja suu- ja sorkkatauti meillä on edelleen uhkana, jota torjutaan onneksi valppaasti. Joku pandemia todennäköisesti kuitenkin ennenpitkää onnistuu pääsemään valloilleen, niitäkin kun on aina ollut, vai etkö ehkä usko viruksiin? Maan liikkeitä on aina tapahtunut ja tapahtuu, vai epäiletkö että joku on keksinyt maanjäristykset poliittisista syistä? Kylmä sota oli aidosti pelottavaa aikaa, eikö sinusta? Ydinaseet samoin, pelotellahan niillä haluttiinkin ja onneksi järki on estänyt käyttämästä sen jälkeen kun tajuttiin millä oikein leikitään. Paikallisia vedenpaisumuksia on ollut ihmisen historian aikana varmaan useita, eiköhän raamatun kertomuksetkin ole jostakin tsunamista saaneet alkunsa. Ai niin, mutta mielestäsi tsunamitkin on varmaan vain keksitty ihmisten pelottelemiseksi!

On ikävää jos sinusta tuntuu että sinua pelotellaan. Koeta opiskella ja hankkia lisää tietoa. Se tosin lisää tuskaa, mutta ehkä muuten laajentaa käsityksiä.

Äänestä
  • Ihan hyviä pointteja !

    Jos kuitenkin vielä hieman keskustellaan ..

    Vaikka lintuinfulenssasta.
    Siihen kuolee vuosittain noin 200 ihmistä. Normaaliin infulenssaan kuolee vuosittain 150000 ihmistä.
    On tietysti mahdollista, että tämä virus muuttuu ihmisestä toiseen leviäväksi ja silloin myös tähän flunssaan voikuolla 150000 ihmistä.
    Tai voi olla että jokin muu virus muuttuu ihmisestä toiseen leviäväksi.
    Voi tietysti olla, että ulkoavaruudesta tulee virus jota emme voi vastustaa ja silloin voi kuolla esim 150 miljoonaa ihmistä.
    Hyvää tässä on se, että organisaatiot voivat harjoitella epidemian hallintaa.
    (Ihan yhtä tärkeää on sotilasmahdeille, että jossain on pieni sota, missä voi harjoitella)

    Pointtina koko kirjoituksessa on se, että aloitettua aaltoa ei voi pysäyttää. Esimerkiksi virkamiehen oli 'pakko' ostaa 20 miljoonalla eurolla lääkkeitä, jotka ovat jo vanhentuneet.
    Jos olisi itse eläintautivastaava, niin sinäkin ostaisit, sillä yksikin suomalainen kuolisi, niin sinä juotuisit syytetyksi ja menettäisit virkasi.
    Huolimatta siitä, että ammattilaisena tiedät, että tämän mahdollisuus on tuhannesosa loton päävoitoon mahdollisuudesta.

    Jos taas olisi lintuinfulenssalääke-tehtailija ... eikö mieleesi tulisi, että eläinlääkäriseminaareissa, luennoitsijasi kertoisi kauhukuvia mahdollisuudesta, että jos virus leviäisikin ihmisestä toiseen.
    Eläinlääkärit ovat aluksi varmoja että tässä on kyse vain fiktiivisistä uhista. Mutta samalla he pohtivat, että jospa en tiedäkään tästä asiasta riittävästi. Jospa se voisikin olla oikea uhka ja pysyvät hiljaa.
    Tehtailijalle on tärkeintä, että pelko leviää.

    Tässä tapauksessa tämä tehtailija sai ihan oikeasti 300 000 000 000 euroa, voittoa !
    Ja kaikki teki ihan oikein !!

    No, olisiko joku poliitikko voinut sitten estää rahan heittämistä kaivoon.
    Ei. Poliitikko on samalla tavalla uudelleenvalintansa vanki. Poliitikko jos kuka on
    täysin yleisönsä vanki.

    Joka asialla pitäisi olla vastavoima.
    Virkamieskunta eikä poliitikot eivät voi olla mikään vastavoima.
    Siksi tulee aina olemaan uusia 'lintuinfulenssoja'

    Äänestä

ennen kuin tajusin mikä oli aloittajan pointti.
En sitä ääneen sano mutta se selvinnee alla olevasta lainauksesta.

Aloittajan kirjoittamaa:

>Esim energia-asiassa ei todellakaan ole mitään >syytä huoleen. Puhdasta energiaa on rajattomasti. >Ihan niin halpaa se ei ole kuin fossiiliset >ennergialähteet.

>- vesivoima 2-3 c/kvh
>- ydinvoima (fissio) 3 c/ kvh
>- tuuli ja aurinkovoima 20 c/kvh
>- biooljy-voima 20 c/kvh
>- metsäbiovoima 15 c/ kvh
>- leväbiovoima 10 c/kvh.
>- aurinkoenergia vetytalous 15 c/kvh
>- fuusio-ydinvoima vetytalous 10-20 c/kvh

Äänestä
  • hän näyttää hinnoittelussaan suosia ns. perinteistä ydinvoimaa. Vaan eipä ole hinnoittelussa kohdallan muutkaan numerot.

    Joskus aiemmin esitin omat arvioni eri sähkölajen omakustannushinnoiksi. En löytänyt niitä tähän liitteeksi.

    Tuo nimimerkki "meni" ei maininnutkaan, että ovat hänen arvionsa myyntisuositushintoja vai omakustannushintoja.

    Äänestä

  • Tarx kirjoitti:

    hän näyttää hinnoittelussaan suosia ns. perinteistä ydinvoimaa. Vaan eipä ole hinnoittelussa kohdallan muutkaan numerot.

    vastaa kuikkana.

    No kun mainitsemani hinnat eivät olleet omiani vaan aloittajan arvioita ja niistä päättelin mikä on aloittaja henkilöitään. Sen myöskin mainitsin viestissäni.

    Äänestä

  • Tarx kirjoitti:

    hän näyttää hinnoittelussaan suosia ns. perinteistä ydinvoimaa. Vaan eipä ole hinnoittelussa kohdallan muutkaan numerot.

    Joskus aiemmin esitin omat arvioni eri sähkölajen omakustannushinnoiksi. En löytänyt niitä tähän liitteeksi.

    Tuo nimimerkki "meni" ei maininnutkaan, että ovat hänen arvionsa myyntisuositushintoja vai omakustannushintoja.

    Mitkä ovat oikeat hinnat. Siis suuruusluokat.

    Minun sähkölaskussa
    - päiväsähkö on 4,75 c
    - yösähkö on 3,95 c
    - verkkomaksu päivä on 2,39 c
    - verkkomaksu yö on 1,20 c

    Sähkö maksaa minulle siis reilu 4 c/kvh

    Suomessa yli 60% sähköstä tuotetaan ydinvoimalla, joten ydinvoiman hinta lieneen jossain 3 c/kvh, sillä kyllä sähkön tuottajakin jotain voittoa ottaa.
    Vesivoima on jonkinverran halvempaa, siis esim 2 c/kvh

    Ydinsähkön hinnasta minulla on vain vanhaa tietoa. Silloin sähköä myytiin verkkoon 9,5 p/ kvh (noin 1,5 c/kvh) ja vararahastoon tästä meni 1,5 p/kvh.
    Jos hinnat olisi tästä esim tuplaantuneet niin silloin ydinsähköä myytäisiin verkkoon 3 c/kvh.

    Samaan aikaan saksan tuulimylly-sähkön hinta oli 59 p/kvh, eli 10 c/kvh.

    Bioenergian hinta on useiden lausuntojen mukaan tällä hetkellä 20 c/kvh. Leväbionergia-tekniikka saattaisi olla aika tehokasta, joten hinta voisi puoliintua.

    Lukisin mielelläni tarkempia faktoja hinnoista.

    Tärkeintä tässä keskustelussa on kuintenkin se, paljonko me lopulta joudumme maksamaan energiasta täällä Suomessa. Sähkölaskuni oli vuosi sitten 2400 €/vuosi, nyt 3000 €/vuosi ja vuoden päästä 3600 €/vuosi. Ihan jo nyt tehtyjen päätösten takia

    Selvää on että 10 vuoden päästä minä joudun maksamaan energiasta 6000 €/vuosi.
    Yksityisyrittäjänä minä kestän sen, pidentämällä työpäivää edelleen.
    Voi olla, että myös suomalainen teollisuus sopeutuu.
    Onhan meillä aika hyvä koulutuspohja, joka on tuottanut osaavia ihmisiä. (Tosin niin alkaa olla myös brasialiassa, kiinassa, intiassa ...)

    Kysymys on siitä, pysytytkö sinä maksamaan sen ja mistä sinä joudut luopumaan.

    Jo nyt suomalaisilla on vähiten rahaa käytettävissään kaikista vanhoista EU-maista.
    Käykö niin, että 20 vuoden päästä espanjalainen lentää Austraaliaan ja Lappiin ja samaan aikaan sinä kävelet lähibaariin ... katkerana yhteiskunnalle.

    Tänään sinä teet oman tulevaisuutesi !

    Äänestä

  • Viininmaistaja kirjoitti:

    eli vahvistit sen mitä ajattelinkin.

    Tällä nyt ei välttämättä ole mitään tekemistä ilmastonmuutoksen kanssa mutta siltikin.

    Siis eikun halpaa energiaa jotta voidaan tuottaa lisää turhia tuotteita. Ja millä sitä halpaa energiaa voidaan tuottaa, vesi atoomi.

    Äänestä

  • Kuikka24 kirjoitti:

    Onko ydinenergian hintaan laskettu jätteen loppusijoituksesta ja ydinvoimalan purkamisesta aiheutuvat kulut? Maallikkona kun tulee mieleen, että ei sitä vanhaa voimalaa ihan noin vaan voi maan tasalle jyrätä.

    Äänestä

  • -?- kirjoitti:

    Suomessa käytettiin sähköenergiaa 63000 Gwh = 63 000 000 000 kvh vuonna 2006.
    (kuluttajahinnoin (4 c/kvh), se olisi 25 miljadia euroa)
    Tästä 14000 gwh tulee pääasiassa Norjan vesivoimaloista ja Venäjän ydinvoimaloista.

    Suomalaisen ydinvoiman osuus on 26 % kaikesta energiasta, eli noin 16 Gwh.

    Vuodessa ydinvoimayhtiöt keräävät tämän mukaan
    0,2 c/kvh vararahastoon eli 32 miljoonaa euroa vuodessa. Kukahan tietäisi oikean summan ?

    Joka tapauksessa se tuntuu aika vähältä.
    (Samanverran yksi arka, vedätetty, virkamies panee vuosittain lintuinfulenssarokotteisiin.)

    Toivoisin todellakin, että joku joka oikeasti tietää, kertoisi oikeampia lukuja.

    Muuten .. onko norppasähkö käytännössä vain Norjan ja Suomen vesivoimaa ?

    Eipä silti ... ei kukaan meistä keskustelijoista muuta kantaansa, vaikka mitä toiset esittää ...

    Kantaa muutetaan vasta sitten, kun raha tulee konsultiksi. Kun itse joutuu maksumieheksi, tavalla tai toisella.

    Äänestä

  • viininmaistaja kirjoitti:

    Philadelphian vai Connectikutin yliopisto kun tohtori laski, että ydinsähkön todellinen omakustannushinta on 60-90 UScent per kWh. Voi olla että muistan väärin. Kaivan Vestaksen ajan arkistoja joku päivä ja palaan asiaan. Olin Vestaksella töissä vuosina 1995-1996 ja ne paperit on jossain kasoissa.

    Äänestä

  • Viininmaistaja kirjoitti:

    Mitkä ovat oikeat hinnat. Siis suuruusluokat.

    Minun sähkölaskussa
    - päiväsähkö on 4,75 c
    - yösähkö on 3,95 c
    - verkkomaksu päivä on 2,39 c
    - verkkomaksu yö on 1,20 c

    Sähkö maksaa minulle siis reilu 4 c/kvh

    Suomessa yli 60% sähköstä tuotetaan ydinvoimalla, joten ydinvoiman hinta lieneen jossain 3 c/kvh, sillä kyllä sähkön tuottajakin jotain voittoa ottaa.
    Vesivoima on jonkinverran halvempaa, siis esim 2 c/kvh

    Ydinsähkön hinnasta minulla on vain vanhaa tietoa. Silloin sähköä myytiin verkkoon 9,5 p/ kvh (noin 1,5 c/kvh) ja vararahastoon tästä meni 1,5 p/kvh.
    Jos hinnat olisi tästä esim tuplaantuneet niin silloin ydinsähköä myytäisiin verkkoon 3 c/kvh.

    Samaan aikaan saksan tuulimylly-sähkön hinta oli 59 p/kvh, eli 10 c/kvh.

    Bioenergian hinta on useiden lausuntojen mukaan tällä hetkellä 20 c/kvh. Leväbionergia-tekniikka saattaisi olla aika tehokasta, joten hinta voisi puoliintua.

    Lukisin mielelläni tarkempia faktoja hinnoista.

    Tärkeintä tässä keskustelussa on kuintenkin se, paljonko me lopulta joudumme maksamaan energiasta täällä Suomessa. Sähkölaskuni oli vuosi sitten 2400 €/vuosi, nyt 3000 €/vuosi ja vuoden päästä 3600 €/vuosi. Ihan jo nyt tehtyjen päätösten takia

    Selvää on että 10 vuoden päästä minä joudun maksamaan energiasta 6000 €/vuosi.
    Yksityisyrittäjänä minä kestän sen, pidentämällä työpäivää edelleen.
    Voi olla, että myös suomalainen teollisuus sopeutuu.
    Onhan meillä aika hyvä koulutuspohja, joka on tuottanut osaavia ihmisiä. (Tosin niin alkaa olla myös brasialiassa, kiinassa, intiassa ...)

    Kysymys on siitä, pysytytkö sinä maksamaan sen ja mistä sinä joudut luopumaan.

    Jo nyt suomalaisilla on vähiten rahaa käytettävissään kaikista vanhoista EU-maista.
    Käykö niin, että 20 vuoden päästä espanjalainen lentää Austraaliaan ja Lappiin ja samaan aikaan sinä kävelet lähibaariin ... katkerana yhteiskunnalle.

    Tänään sinä teet oman tulevaisuutesi !

    Sain vähän sapiskaa kun puhun energiasta ja sen hinnasta ilmastomuutos-otsikon alla.

    Itselleni on selvää, että energian tuotantotapa on kasvihuonekaasujen ohella keskeisin ilmastomuutokseen vaikuttava asia. Ja energianlajien valintaan vaikuttaa ratkaisevasti sen tuotantohinta.

    Energian hintavertailuja en vielä löytänyt, mutta eri energian tuotantotapojen tuotantomäärät on nätisti esitetty sivulla:

    http://www.finbioenergy.fi/default.asp?init=true&InitID=456;0

    Näillä sivuilla on muitakin hyviä tilastoja.
    Kannattaa huomioida, että sähkön tuotantojakauma on aika lailla erilainen kuin koko energian tuotantojakauma. Puun ja turpeen osuus on tässä tilastossa erittäin merkittävä, 19%.

    Aika moni tölli siis lämpiää puuhake- ja turvevoimaloiden lämmöllä ja kai joku merkitys on myös klapi-lämmityksellä.
    No ... nämä kaikki lämmitystavat ovat tietysti kiellettyjä ... ilmastomuutoksen ehkäisyn nimissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Viininmaistaja kirjoitti:

"Pelko voittaa aina ahneuden" on eräs keskeinen fakta sijoitusten ohjauksessa.

"Pelko on aseeni" tietää jokainen poliitikko (ja eräs agentti 70-luvulla). Vain kauhukuvilla saa julkisuutta ja siis paikkansa vallan kahvassa uusittua.

Pelottelemalla tätä maailmaa on aina ohjattu ja ohjataan edelleen.

- ilmastonmuutos 2004-2015
- väestön ikääntyminen 1990-2010
- energian loppuminen 1960-2020
- lintuinfulenssa vuosi 2002-2006.
- maan liikkeet (kalifornia, sisilia, thaimaa,) 1900-5000
- suu- ja sorkkautauti 1995-2000
- lama 1990-1998
- kylmäsota ja atomipommi 1970-1980
- jääkausi pohjolaan 1960-1970
- vedenpaisumusta eri kulttuureissa ennustettu tuhansia kertoja.

Esim energia-asiassa ei todellakaan ole mitään syytä huoleen. Puhdasta energiaa on rajattomasti. Ihan niin halpaa se ei ole kuin fossiiliset ennergialähteet.

- vesivoima 2-3 c/kvh
- ydinvoima (fissio) 3 c/ kvh
- tuuli ja aurinkovoima 20 c/kvh
- biooljy-voima 20 c/kvh
- metsäbiovoima 15 c/ kvh
- leväbiovoima 10 c/kvh.
- aurinkoenergia vetytalous 15 c/kvh
- fuusio-ydinvoima vetytalous 10-20 c/kvh

On myös turha kuvitella, että pelot syntyvät tyhjästä. Aina näiden takana on raha ja valta. Joku voittaa ja toinen häviää.

Pelottelu ei ehkä ole poliitikkojen ja julkkisten keksintö, mutta vain tyhmä poliitikko jättää ratsastamatta pelolla.

Ilmastonmuutospelko on ensisijaisesti tarkoitettu ohjaamaan Usan presidenttivaalia, mutta kyllä se täälläkin monen suosiota nostaa.

Kun hyvä kauhuaalto on tulossa niin nouse sen selkään ja ratsasta !
Ja jos tälle aallolle et ehtinyt nousta, niin heti perään on tulossa vähintään yhtä upea pelkopyörre.

Mutta ... eikä kukaan todellakaan ole enää huolissaan atomipommista, vaikka ydinasevaltioita on 2 kertaa enemmän....
.. ei, ei nyt ...
Sen aika tulee taas, kun joku huomaa että siitäkin pelosta voi hyötyä uudelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu