Nyt on saatu sitten Yhdysvalloissakin aikaiseksi ilmaston muutoksen "torjumiseksi" tähtäävä politiikka:
"Bushin mukaan Yhdysvallat haluaa kattavan sopimuksen, joka voisi hidastaa, pysäyttää ja lopulta kääntää laskuun kasvihuonekaasupäästöjen kasvun."
Siis huomatkaa, siinä luvataan pitkää prosessia, jonka tarkoituksena on hidastaa, pysäyttää ja kääntää laskuun päästöjen KASVU. Miinusmerkkisestä kasvusta, eli saastutuksen vähentämisestä ei tietenkään sanota mitään. Meillä täällä Euroopassa on sentään onneksi tavoitteena ihan oikeasti päästöjen MÄÄRÄN (eikä niiden kasvun määrän) vähentäminen. Vähäpäästöisemmällä tekniikalla ja energiatehokkaammalla yhteiskunnalla EU:lla tulee olemaan selkeä etulyöntiasema USA:ta vastaan tulevaisuudessa.
Melkein toivoisi, että Pasi Toiviaisen kirjassa esitetty arvio Pohjois-Amerikan keskiosien jyrkästi vaihtelevasta ilmastosta pitäisi paikkansa. Aavikko opettaisi sitkeimpiäkin öljymiehiä tavoille.
YLE:n juttu Bushin suunnitelmista:
http://www.yle.fi/uutiset/ymparisto/oikea/id81189.html

Vastaukset 9
Vanhimmat
''Saksassa on suunnitteilla kaikkiaan noin 40 ruskohiililaitoksen rakentaminen tai laajennus.''
http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article29193.ece
Pitänee toivoa, että hiilidioksidin talteenottotekniikkaan satsataan oikeasti eikä asia jää vain voimayhtiöiden kaunopuheisuudeksi. Tekniikalla olisi biopolttoaineita käytettäessä mahdollista jopa vähentää ilmakehän CO2 -pitoisuutta.
Tämä on nyt taas sitä vääränlaista otsikointia.
Jos lukisit ensin jutun ja siten kirjoitat kannanoton.
Saksassa satsataan nimenoman CO2:n poiston savukaasusta vähintäinkin SIINÄ yhteidessä kun uusia rakennetaan. Ei kai kuka järkevä ihminen voi median kirjoittelusta tehdä sen johtopäätöksen että nimenoman ja erikoisesti ympäristösuojeluun motivoituneet saksalaiset rakentaisivat saastuttavia voimalaistoksia kun juuri yritetään päästää eroon epämääräistä tulevaisuutta odottavista ydinvoimalaitoksista ja niiden jätteistä. Se viimeksimainittu on ainakin monen kertaan vaativampi ja tehtävä kuin savukaasujen puhdistus CO2:sta, mutta sitä ei haluta myöntää, ei varsinkaan Suomessa.
Miksi poistaa co2 savukaasuista ? Eihän näin edistetä ilmastonmuutosta, jos co2 poistetaan.
Miksi saksalaiset eivät täytä moraalista velvollisuuttaan auttaa meitä täällä kylmässä, ja lämmittää hiukan palloa ?
sitä oon miettinyt et jos noita päästöjä vähennetään ja sitä rataa mitä nyt jokainen puhuu, niin mites se
mitä ON jo tuolla taivaalla miten se saadaan korjattua vai katoaako se sit mystisesti kun ilmasto taas "normalisoituu".
koska me ollaan täysin ruokatuotannossakin , öljyn ja muun vastaavan energian varassa, ja pahinta on, että on pojat käymässä vähiin, katsokaa mitä tahansa energiavarantojen graafi käyrästöö, vaikka ihan exxonmobilin sivuilta oil peak kuvahaulla googlettamalla.. aika synkältä näyttää.
Viimeisten energiavarojen haltuunotosta on jo alkanut katkera taistelu, jollette maailmanmenosta jo huomaa. Vasta nyt alkaa useammat ja useammat havahtumaan tähän karuun todellisuuteen, mikä on nopeasti kääriytymässä maailmalla :))
On kovin tuulista, niin tuulista..
selvällä SUOMEN KIELELLÄ!!
"UUSIUTUVAT ENERGIAMUODOT EIVÄT KEHITY RIITTÄVÄN NOPEASTI, ja viimeinen ydinvoimalaitos poistuu käytöstä vuonna 2023 – ainakin hallituksen virallisen kannan mukaan."
http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article29193.ece
Miettikää siitä. Me olemme täydellisen kusessa, jahka nuo energiat loppuvat, ne eivät riitä pitkään, varsinkin kun öljy tuosta käy vähiin, koska intia ja kiinakin ovat omaa osaansa ottamassa, entiset laskelmat eivät pidäkään enää paikkaansa, kun kiina ja intiakin tulivat markkinoille tuottamaan ja elintasoaan nostamaan..
Nykyiset laskelmat eivät kovin ruusuista kuvaa lupaa.. jos vain viitsii tutkia.
öljyhiekka. Googleta, jos haluat lisää tietoja.
Vai on Bush:kin lähtenyt mukaan moiseen. Surullista.
Olisi nyt vain ollut järkevä, ja todennut että moiseen kasvihuonekaasujenpäästön rajoittamiseen ei ole pienintäkään syytä.