Mun naisystävällä on kyseinen sairaus, lievänä tosin ja ei ole ollut mitään kaaottisensyviä masennusjaksoja, mutta maniaa kyllä. Hän lakaisee aina maniajaksojen aikana minut maton alle, vaikka huomioin ja yritän auttaa häntä kaikin keinoin... puhun ja kuuntelen. Mutta hänen on vaan mentävä kuin duracelpupu baareihin , ystävien kanssa juhlimaan, ja sitä kautta vieraisiin suhteisiin. Olen hänelle täysin merkityksetön kun hänellä omasta mielestään elämä on niin sanotusti " hyvin", vaikka todellisuudessa elämänsä on ihan päälaillaan, hän ei vaan sitä itse näe, tai ei halua nähdä koska nauttii kai euforisesta olostaan. Alussa olin hänelle melkein puolijumala, ja sitten kun kaikki arkeentui uralleen, ( eli n. 2-3 vuotta seurusteltuamme), huomasin että merkitsin vähemmän ja vähemmän.
Mutta sitten kun hän palaa sieltä taivaastaan, ja laskeutuu lähellä masennusta, silloin olenkin sitten tärkeä. Kaikki kotiaskareet kaatuu minun niskaan, hän hyvä kun saa vaatteitaan päälle, en voi mennä juuri minnekään, omat työt jää hoitamatta ja aika minun ystävien kanssa on enemmän kuin kortilla. En voi harrastaa mitään, pitää olla vain liki häntä. Lähellä.
Mietin usein kuinka helppoa olisi elämä mieleltään terveemmän kanssa, ja uskon että en jaksa enää kauaa, ja hänellä on jonkin asteen itsetuhoisuttakin , ja pelkään että tämä astuu mukaan kuvioon aikanaan :(((
T; mies 35 v
Mutta sitten kun hän palaa sieltä taivaastaan, ja laskeutuu lähellä masennusta, silloin olenkin sitten tärkeä. Kaikki kotiaskareet kaatuu minun niskaan, hän hyvä kun saa vaatteitaan päälle, en voi mennä juuri minnekään, omat työt jää hoitamatta ja aika minun ystävien kanssa on enemmän kuin kortilla. En voi harrastaa mitään, pitää olla vain liki häntä. Lähellä.
Mietin usein kuinka helppoa olisi elämä mieleltään terveemmän kanssa, ja uskon että en jaksa enää kauaa, ja hänellä on jonkin asteen itsetuhoisuttakin , ja pelkään että tämä astuu mukaan kuvioon aikanaan :(((
T; mies 35 v
Vastaukset 9
Vanhimmat
et luovuta, jos et ole. Luovuta.
tilannettaan tuon vakavammin, niin harkitse tarkkaan haluatko elää tuolla tavalla. Tuohon sairauteen on nimittäin tehokkaat lääkkeet ja vastuuntuntoinen ihminen myös käyttää niitä lääkkeitä. Tyttöystäväsi on vastuussa omista tekemisistään, kuten muutkin aikuiset. Pettämistä ei tarvitse sietää kenenkään. Siinä ei ole kysymys mielialahäiriöstä tai sen seurauksista, vaan moraalista ja siitä kunnioittaako tarpeeksi kumppaniaan ollakseen pettämättä. Ei vaikuta siltä, että hän kauheasti sinua kunnioittaisi. Älä vaaranna omaa mielenterveyttäsi, vaan hoida myös itseäsi päätitpä sitten jäädä tai lähteä.
...että lääkkeet jäää ottamatta tyttöystävälläsi,tuo sairaus kyllä pysyy aika hyvin kurissa jos osaa kontrolloida itseään elikkä syö lääkkeet säännöllisesti.........
mielenterveystoimistossa naisystäväsi tilanteesta. Josko sieltä saisi hänelle apua. Saisit jatkaa rauhassa omaa elämääsi ehkä uuden kumppanin kanssa. Mutta ehkä olisi viisasta olla hiukan aikaa yksin ja selvitellä ajatuksiaan.
Terveisin nainen
olisit kertonut eräästä "ystävättärestäni". Joka siis on ystäväni, mutta enemmän ex sellainen. Tiedän tunteen, todellakin ja voin sanoa, että sinulle itsellesi voisi olla parempi lähteä suhteesta!
Olen seurannut vastaavaa tilannetta, diagnoosista on nyt viisi vuotta, eikä parannusta ole tapahtunut. Kuvioissa on alkoholi ja lääkitys, eikä tällä tapauksella ole halua luopua alkoholista. Nainen käyttäytyy vastuuttomasti ja on surullista seurata sivusta, miten sivullisetkin kärsivät. Tilanne koskettaa kaikkia heitä, joiden kanssa tämä nainen on tekemisissä. Yksi toisensa jälkeen nämä ihmiset kaikkoavat ja uusia tulee tilalle -kunnes todellisuus paljastuu.
Olen samaa mieltä siinä, että omalla tahdolla on paljon vaikutusta asioihin. Jokaisen meistä on itse pidettävä itsestään huolta, siihen ei muut pysty. Joskus on pakko olla itsekäs!
Tämä ihminen oli tallannut minua jalkoihinsa 15 vuoden ajan, kunnes sanoin pahasti. Mittani täyttyi. Jokaisella meistä raja tulee vastaan jossain! Olisi varmasti ihan eri asia, jos toinen edes yrittäisi... mutta ei! On vaan pakko todeta, että tällaiset ovat loistavia manipuloijia...!!
ymmärrän täysin sinun tunteesi ja jaksamisesi..
Minulla on ihan samoja ongelmia mieheni kanssa. Olen ollut 3vuotta naimisissa ja alussa kaikki oli loistavaa, mutta kun pappi sanoi aamenen mieheni muuttui täysin. Hänellä oli aina viikonloppusin palaveri palaverin jälkeen, jotka kestivät joskus koko viikonlopunkin. Oli palaveri risteilyjä ja ties mitä milloinkin. Hänellä on tällähetkellä 5v. poika joka on asunut meillä 2v. ja arvaatte että kenen hoidossa ja huollettavana se on ollut. Itse hän ei jaksa keskittyä tai tehdä poikansa kanssa mitään, jättää sen aina minun huolekseni. Jos hän on joskus(mitä nyt on harvoin) kotona vkon lopun, hän makaa sohvalla selällään ja katsoo televisiota koko sen ajan.kotona hän ei ole koskaan tehnyt rikkaa ristiin..jos valitan itse väsymystä, hän ärähtää että mikä rouvaa väsyttää ja aina sitä ollaan "turpa rullalla". Mieheni on väkivaltainen ja alistaa minut omaan tahtoonsa. Jos olen eri mieltä ja ilmaisen sen, nyrkki heilahtaa. Minulla ei saa olla kavereita, eikä omaa aikaa, saatika jos harrastaisin jotain tai edes kävisin kaupassa olemassa yksin pari tuntia, siitä syntyy hirveä meteli. Hänen mielestään olen siellä esittelemassä itseäni vieraille miehille. Olen aivan loppu, ja väsynyt...keskustelijaksi hänestä ei ole..koska hän on aina oikeassa, ja hänen mielestään järki ei mene minun päähän kuin nyrkillä takoen. Olen miettinyt monta kuukautta tätä elämää ja olen tullut siihen tulokseen, että jos en lähde tästä suhteesta pian pois, minulla ei ole kohta mitään elämässä jäljellä.....
Onko naisystäväsi saanut diagnoosin kyseiseen sairauteen ja käykö/onko käynyt terapiassa? Tällainen sairaus vaatii pitkän terapian sekä tehokkaat lääkkeet. Siskollani on vastaavanlainen mielenhäiriö ja hän on nyt paranemaan päin sillä on käyttänyt lääkkeitä ja käynyt terapiassa jo vuoden. Hän ei aluksi välittänyt kenestäkään muusta kuin itsestään, tällaisilla ihmisillä on ihmeellinen taito manipuloida muita ja käyttäytyä todella narsistisesti ja olla välittämättä toisten tunteista. En sano, että tuollainen pettäminen on sairauden oire, mutta se voi olla hänelle jonkinlainen pakokeino tätä "tavallista elämää" vaikka vääränlainen keino olisikin. Siskoni oli aikaisemmin myös todella alkoholiin menevä ja jätti välillä lääkkeitä ottamatta jotta pääsi baareihin, sillä niiden pillereiden kanssa ei alkoholi sovi. Hänestä huomasi erittäin selvästi milloin oli lääkkeet käytössä ja milloin ei. Lääkityksen aikana hän oli kuin toinen ihminen, sellainen kenestä voisi jopa pitää. Siskoni alkoi myös liikkua huonoissa porukoissa ja yritti aloitella huumeiden myyntiäkin..pienimuotoisesti...mutta kuitenkin. Sekin oli jokin tapa ilmaista itseään ja purkaa pahaa oloaan. Hän oli myös hyvin agressiivinen, väkivaltainen, alkoholisoitunut ja epämiellyttävä ihminen. Kyllä hänestä vieläkin silloin tällöin huomaa, että "raivo" on pinnassa ja saattaa sanoa toisille ihmisille erittäin pahasti. Toisaalta hän on taas "yliherkkä" erilaisille tilanteille ja saattaa itkeä pienimmistäkin asioista. Toisinaan hän on myös todella "euforinen" arkipäivän pienistä asioista kuten uuden auton ostamisesta joka saattaa olla sillä hetkellä koko hänen olemassaolonsa ainoa tavoite. Ja jos hän ei nyt esimerkiksi saa tätä autoa ostettua, niin epätoivon alho on TODELLA syvä ja ympärillä olevat läheiset kärsivät. Olen kuitenkin onnellinen että hän on päässyt ainakin huonoista "kavereista" eroon ja yrittää aloitella normaalia elämää meidän muiden ihmisten keskuudessa. Kuitenkin siskollani on vankka tukijoukko eli perhe joka ei ole hylännyt häntä epätoivoisimmallakaan hetkellä.
Ehkä voisit ehdotella varovaisesti naisystävällesi vierailua mielenterveystoimistossa. Helppoa hänen saamisensa ei sinne varmasti tule olemaan, kuten siskoni kohdalla...kuukausia yritimme sanoa hänelle että kaikki ei ole hyvin hänen elämässään ja hän kiukutteli ja huusi ja kirosi koko perheensä helvettiin. Kaikki hän haukkui nartuiksi ja varajeesuksiksi. Hän uhkaili itsemurhalla ja vaikka millä mutta kaikella huonolla käyttäytymisellään siskoni huusi vain apua. Olen varma että jos et nyt hylkää naisystävääsi vaan autat häntä selvittämään elämänsä, niin suhteenne tulee olemaan todella vankka.
Tällainen kertomus minulla, mutta toivottavasti saat siitä jotain apua... :) jaksamista sinulle ja naisystävällesi.
..että olen oikealla tiellä, ja että ei pidä antaa periksi. Välillä tuntuu että olen hänelle vain tukea antava ystävä ja muut ne kiinnostavat miehet ovat sitten muualla, varsinkin mania aikaan, ja se kyllä sattuu niin vietävästi. Tuntuu että hän haluaisi koko ajan uutta ja uutta kun on kierrokset päällä. Mikään ei riitä, vaikka kaikki ympärillään pitäisi olla kunnossa. Siis koti, läheisiä, ihminen joka rakastaa, talous kunnossa jne. Vaikka olen kyllä mies, siis vahavaluonne, ja miehekäs, roteva. Mutta se millä tavalla hän aina satuttaa, niin mieluummin ottaisin joka pahasta sanasta ja pettämisestä vaikka ruoskaniskun, huono vertaus , mutta paikkansa pitävä.
Minun ystävät ovat sanoneet, että unohda hänet , ei häntä voi kukaan auttaa ellei hän itse. Hän on kyllä käynyt lääkärissä, ja hänelle on tarjottu lääkkeitä, mutta hän ei ota niitä, koska nauttii suuresti maniajaksojen seksuaalisesta ylikierrostilasta, ja siksi hän kai sitten vieraisiin meneekin. Masennusjaksolla sitten hän syö lääkkeitä kyllä kiltisti. Ne lääkkeet kuulemma syö hänen omanitsensä ja seksuaalisuuden ja ei jää mitää enää mistä sitten nauttia? Tätä minä en ymmärrä, siis jos seksi on kaiken A ja O. Pitäisihän kai elämässä olla muitakin nautintoja kuin viina, seksi ja hauskanpito.
Tämä kyllä syö aika vahvasti itsetuntoa, ja pelkään oman itseni murtumista. Mutta kai sitä on sitten vain yritettävä eteenpäin :(
En valita, mutta kiitos kuuntelemisesta.
ja kyse ei ole lievästä sairaudesta vaan ihan täydestä sellaisesta. Mutta hän ei ole koskaan käyttäytynyt vastaavasti vaan on aina kantanut vastuun parisuhteestaan ja yleensäkin arjesta. Toki välillä on ollut todellisia masennuskausia, jolloin huushollin siivoaminen on jäänyt vähemmälle ja kiloja tullut lisää. Mutta silloin on saatettu tarkistaa lääkistystä tai hän on lähtenyt ystävien mökille lepäämään.
Kertomasi käytöstä ei voi mielestäni laittaa sairauden piikkiin vaan kyse on nyt siitä, että hän ei halua ottaa vastuuta elämästä vaan laittaa nuo asiat sairauden syyksi.. Sillä tavalla on helppo paeta totuutta ja valehdella itselleen ja muille. Äitini keetoi, että hän tuntee muita samaa oiretta potevia ihmisiä, jotka toimivat samoin. Se on luonteen piirre, ei niinkään sairauden kuva.