Salsa-reseptit

Onko joku mahdollisesti keksinyt tai kokeillut jotakin erityistä salsakastikkeen reseptiä ja havainnut varsin toimivaksi? Olisi hauska jos voisitte jakaa tiedon!

Itse kokkaan paljon tex-mex tyylistä ruokaa mutta salsa tulee monesti ostettuna valmiina purkissa, sillä se on varsin hyvää ja edullistakin. Olisi kuitenkin hauska kokeilla itsekin tehdä vastaavaa onnistuneesti, sillä tähänastiset kokeilut eivät ole yltäneet edes valmiin kastikkeen tasolle. Kiitos avusta.
24305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tässä yksi salsamainen soossi - ja aivan jotain muuta kuin purkissasi oleva:

Asadon kanssa nautittava chimichurri-kastike sopii erinomaisesti muidenkin punaisten liharuokien kastikkeeksi.

Ainekset:

1 dl vettä
½ dl oliiviöljyä
2 dl viinietikkaa
½ dl pikkuriikkiseksi leikeltyä sipulia
5 hienonnettua valkosipulinkynttä
¼ dl hienonnettua tuoretta persiljaa
pari teelusikallista oreganoa
teelusikallinen mustapippuria
ruokalusikallinen suolaa

Mukaan voi halutessaan lisätä myös laakerinlehtiä, jauhettua chilipippuria ja paprikajauhetta. Erityisesti valkosipuli on murskattava mahdollisimman hienoksi. Ainekset sekoitetaan pulloon tai muuhun astiaan, jota ravistellaan, kunnes ainekset ovat täysin sekoittuneet. Kastike jätetään päiväksi jääkaappiin, minkä jälkeen se on valmis käytettäväksi.

Tästä voi tehdä vähän paksummankin version lisäämällä persiljan määrää ja lisäämällä mukaan myös tuoretta korianteria, jos siitä pitää. Myös kaltattu ja hienoksi pilkottu tomaatti sopii mainiosti. Käytä vain tomaatin hedelmäliha - älä sitä litisevää lillua, mitä on sisällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


texmex kirjoitti:

Onko joku mahdollisesti keksinyt tai kokeillut jotakin erityistä salsakastikkeen reseptiä ja havainnut varsin toimivaksi? Olisi hauska jos voisitte jakaa tiedon!

Itse kokkaan paljon tex-mex tyylistä ruokaa mutta salsa tulee monesti ostettuna valmiina purkissa, sillä se on varsin hyvää ja edullistakin. Olisi kuitenkin hauska kokeilla itsekin tehdä vastaavaa onnistuneesti, sillä tähänastiset kokeilut eivät ole yltäneet edes valmiin kastikkeen tasolle. Kiitos avusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu