Aikakysymys

pitänee esittää juuri fyysikoille,
vaikka kait ne muutkin numeronikkarit voivat osata ottaa aikaa, laskea lukua.

Olen monia vuosia miettinyt,
että milloin kello ja kalenteri käännetään kymmenjärjestelmään.

Voisiko se olla mahdollista?
41271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Siis kellon ajathan ovat jo 10-järjestelmässä:

esim 17:30

Mutta tarkoitat varmaankin koska vuorokauden pituudeksi sovitaan 10 tuntia ja tunnin pituudeksi 10 minuuttia jne.

... ei välttämättä koskaan, koska nykyiseen 24-60-60-jakoon on niin totuttu. Eihän vuoteenkaan saada sopimaan 10 päivää, vaikka kuinka koitettaisiin. Ajassa ei-kymmen-jakoisuus on jotenkin luonnollista.

Äänestä
  • Tuosta tuli mieleen, että miksi ihmeessä kellon tuntiviisarin pitää kiertää KAKSI kierrosta ympäri vuorokaudessa?

    Olisi paljon loogisempaa, jos alhaalla olisi keskiyö ja ylhäällä keskipäivä. Päinvastoinkin voisi ajatella varsinkin täällä pohjoisella pallonpuoliskolla. Joitakin ikivanhoja 24-järjestelmän kelloja olen nähnyt. Ei tuntimerkkien läheisyys minusta iso ongelma ole (ja vähän pienenisi, jos siirryttäisiin 20 tunnin pituisiin vuorokausiin).

    Yksi mahdollisuus olisi sekin, että kaikkialla maapaallolla olisi sama aika. Joillakin vain olisi keskipäivä klo 16. Eihän nyt muutoinkaan noudateta aurinkoaikaa esim. kesäajan vuoksi. Kiinassa on vain yksi aikavyöhyke vaikka maalla on mittaa leveyssuunnassa, mutta kyllä siellä osataan herätä ja mennä nukkumaan auringon rytmin mukaan.

    Kalenterijako on aivan perseestä eri mittaisine kuukausineen. Jos halutaan pysyä 7-päiväisessä viikossa, olisi tosi kätsyä, jos jokainen kuukausi olisi tasan neljän viikon mittainen. Silloin kuukauden seitsemästoista päivä osuisi aina samalle viikonpäivälle (esim. perjantai). Olisi helpompi muistaa päivämäärät.

    Kuukauden pituus olisi siis 28 vuorokautta, mikä vastaisi paremmin myös kuun (ja kuukautisten) rytmiä. Kuukausia olisi kolmetoista, mutta katsokaapa miten hyvin jako menisi: 13 x 28 = 364!

    Tarvittaisiin siis vain yksi tasauspäivä vuosittain (karkausvuonna kaksi), joka ei olisi ongelma. Sehän voisi olla jouluna. Vuosi voisi alkaa talvipäivän seisauksesta, johon joulun voisi siirtää, koska hyvin lähellähän se jo on. Lisäksi uutta vuotta ja joulua voisi juhlia samaan aikaan...

    Aiemminkin kalentereita on rukattu (lähinnä tosin niiden epätäsmällisyyden vuoksi). Eikös olisi aika pistää kalenteri uusiin puihin?

    Äänestä

  • uusiksi. kirjoitti:

    Tuosta tuli mieleen, että miksi ihmeessä kellon tuntiviisarin pitää kiertää KAKSI kierrosta ympäri vuorokaudessa?

    En ole niin taikauskoinen, etteikö kuukausia voisi olla kolmetoista, koska jako menisi silloion noin hyvin tasan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tietousko kirjoitti:

pitänee esittää juuri fyysikoille,
vaikka kait ne muutkin numeronikkarit voivat osata ottaa aikaa, laskea lukua.

Olen monia vuosia miettinyt,
että milloin kello ja kalenteri käännetään kymmenjärjestelmään.

Voisiko se olla mahdollista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu