Ymmärsin ettette vielä ole ymmärtänyt ajatustani?
Kaikki perustuu energian tiheyteen.
Mitä pienemmällä alueella tietty määrä energiaa on, sitä tiheämmin se on.
Kun sama enrgia on isommalla alueella tilassa joka ei laajene tai kaareudu, sitä vähemmän tiheämmin se on.
Kysyn nyt keskustelijoilta miksi keskustelijat eivät koskaan keskustele atomien ytimissä olevan energian tiheydestä?
Kuitenkin aineen tiheys on erittäin oleellinen osa keskusteluissa.
Kun kaikkien atomien ytmissä oleva energia muuttuu suht samassa suhteessa vähemmän tiheäksi, niin millään mittalaitteella sitä ei voi havaita, koska mittalaitteidenkin atomit muuttuvat koko ajan samassa suhteessa vähemmän tiheäksi energiaksi kuin ympärillä olevat atomit.
Tokihan raskaimpien aineiden atomit puoliintuvat ensimmäisinä ja tämä kylläkin havaitaan. Ilmiö tietysti perustuu siihen että raskaiden aineiden atomien ytimissä on eniten samanlaisia kolmiulotteisesti laajenevia/räjähtäviä/avautuvia energiakeskittymiä jotka saavat toisensa palamaan/räjähtämään energiaansa nopeammin. Siksi niillä myös havaitaan tiheämmät atomin ytimestä ulos päin työntyvät energia-aallot joista näin ollen kehittyy enemmän ns. elektroneja.
On siis erittäin oleellista ymmärtää mitä suhteellisuus oikeasti tarkoittaa ja että keskusteluissa pitää alkaa keskustelemaan myös protonien/neutronien energian tiheydestä ja siitä miten kaiken energian tiheys koko ajan muuttuu vähemmän tiheäksi energiaksi.
Rakkautta ja Rauhaa
:);):)

Vastaukset 1
Vanhimmat
on melko iso mötikkä ja minua kiinnostaisi pienemmät hiukkaset. Kvarkit ja niitä miljoonia kertoja pienemmät, kun niitäkin on, eli missä olemme silloin Jukka?