Tuli mieleeni ajasta hassu juttu.
Kun ajattelemme kaksiulotteisessa tasossa asioita, voimme nähdä pallon ympyränä.
Saanen selventää.
Ajatelkaamme, että meillä on kaksiulotteinen taso ja on olemassa kolmiulotteinen kappale, pallo. Ainoa tapa, millä tämän kaksiulotteisen maailman henkilöt, pystyvät havaitsemaan kolmiulotteisen kappaleen on aika. Tämä sen takia, koska aika näyttää jokaisen osasen, joka siihen kappaleeseen kuuluu. Siis kun kolmiulotteinene kappale liikkuu kaksiulotteisen pinnan läpi, syntyy kaksiulotteiselle pinnalle ensin ympyrä, joka kasvaa tiettyyn pisteeseen ja sen jäkeen pienenee taas kunnes häviää.
Eli, kun kolmiulotteinen kappale kulkee kaksiulotteisen pinnanläpi, tarvitaan aikaa havainnollistamaan kolmiulotteisuuden rakenne kaksiulotteisuudessa.
Mitä, jos siis käyttäisimme tätä samaa sovellusta omaan maailmaamme. Mitä, jos todellisuutemme ei olekaan mikään tapahtumien sarja, vaan yksittäinen kappale, jonka tulkitsemiseen tarvitsemme aikaa...
Miten olisikaan asiat, jos todellisuus olisikin kappale ja aika vain meidän käyttämä apuväline sen muodon havaitsemiseen?
Eli todellisuus on sellaisen ulottuvuuden kappale, josta emme ymmärrä mitää ilman aikaa..
Kun ajattelemme kaksiulotteisessa tasossa asioita, voimme nähdä pallon ympyränä.
Saanen selventää.
Ajatelkaamme, että meillä on kaksiulotteinen taso ja on olemassa kolmiulotteinen kappale, pallo. Ainoa tapa, millä tämän kaksiulotteisen maailman henkilöt, pystyvät havaitsemaan kolmiulotteisen kappaleen on aika. Tämä sen takia, koska aika näyttää jokaisen osasen, joka siihen kappaleeseen kuuluu. Siis kun kolmiulotteinene kappale liikkuu kaksiulotteisen pinnan läpi, syntyy kaksiulotteiselle pinnalle ensin ympyrä, joka kasvaa tiettyyn pisteeseen ja sen jäkeen pienenee taas kunnes häviää.
Eli, kun kolmiulotteinen kappale kulkee kaksiulotteisen pinnanläpi, tarvitaan aikaa havainnollistamaan kolmiulotteisuuden rakenne kaksiulotteisuudessa.
Mitä, jos siis käyttäisimme tätä samaa sovellusta omaan maailmaamme. Mitä, jos todellisuutemme ei olekaan mikään tapahtumien sarja, vaan yksittäinen kappale, jonka tulkitsemiseen tarvitsemme aikaa...
Miten olisikaan asiat, jos todellisuus olisikin kappale ja aika vain meidän käyttämä apuväline sen muodon havaitsemiseen?
Eli todellisuus on sellaisen ulottuvuuden kappale, josta emme ymmärrä mitää ilman aikaa..
Vastaukset 5
Vanhimmat
suhteellisuusteorian...
Ai... Einstein keksi sen jo?...no, kuiteskin mulle tuli mieleen hassu juttu..suhteellisuusteoria...siinä yhtenä ulottuvuutena on aika...
Hassua, nyt itsekin tajusin, että... noh enivei Mielenkiintoista se silti on.
Ehkä tämä ajatus tuli minulle "uutena", koska en ole ajatellut ennen asiaa tästä perspektiivistä...aika jännä...
Kuitenkin se kiinnostavin asia on tämä oletettu "kappale" tai jokin, minkä osasia hetkelliset todellisuuden hetket ovat. Jännää myös siinä mielessä, ettei sitä kappaletta voi laskea tavallaan, kun jos halutaan suorittaa jokin laskenta sen täytyy tapahtua historiassa. Nimittäin ei tietääkseni ole matemaattista kaavaa, jolla voitaisiin laskea preesenssissä? Aikaan liittyvät laskut vaativat aina jonkin määrän aikaa, mutta preesensissä sitä ei ole yhtään.
Havaitsetko todella pallon, jos se kulkee tuollaisen kaksiulotteisen pinnan läpi?
Tarkoitan, että eihän se anna sinulle kuvaa todellisuudesta? Ensimmäisellä ajan hetkellä pinnassa näkyisi piste. Tällöin sinulle näkymätön pallo koskisi pintaa juuri ja juuri.
Tämän jälkeen piste alkaa suurenemaan pyöreäksi pinnaksi, ympyräksi. Se saavuttaisi suurimman läpimittansa, alkaisi kutistua ja lopulta palaisi pisteeksi ennen häviämistään. Ei se kerro sinulle, että kysessä on pallo. Se kertoo sinulle ympyrästä, joka ilmestyy näkyviin vain hävitäkseen.
Muutoinkin aika on jännä juttu. Mietipä näitä:
-Ajalla ei ole luonnollista, tasapituista yksikköä. Kuitenkin se on fysikaalinen suure, jonka osaamme mitata kaikkein tarkimmin.
-Lyhin fysiikassa oleva aika on Plancin aika. Se on aika, joka valonsäteeltä kuluu Planckin matkan ylittämiseen, mutta samanaikaisesti Suhteellisuusteoria väittää, että valon itsensä kannalta aikaa ei kulu lainkaan, eli sitä ei ole olemassa.
-Saman suhteellisuusteorian toinen ominaisuus on, että aika ei ole vakio, vaan tarkkailijasta, tai itseasiassa hänen kiihtyvyydestään, riippuva suure. Mitä nopeampaa kiihdytät, sen hitaammin aika sinulle kuluu. Mutta samalla suhteellisuusteoria väitää, että painovoima ja kiihtyvyys ovat ekvivalenetteja, jolloin mitä syvemmällä painovoimakentässä olet, sitä hitaampaa aika sinulle kuluu. Tästä seuraa muutama seikka:
--Ensinäkin pääsi vanhenee hitaampaa, kuin jalkasi. Pääsi on nimittäin useimmiten ylempänä painovoimakentässä, kun istut tai seisot. Tämä pikkuisen alle 2 metriä on tietenkin vielä pieni ero, mutta jo Everestillä oleva atomikello alkaa näyttää muutamassa kuukaudessa eri aikaa, kuin muutaman kilometrin lähempänä merenpintaa oleva. Avaruusasemilla ja sateliiteissa kellot alkavat erota maan vastaavista jo muutamassa päivässä ja kuukaudessa jopa rannekello näyttää eri aikaa, kuin avaruuskeskuksessa.
Kaikesta tästä seuraa vain yksi kysymys: Jos aika olisi oleellinen tekijä maailmankaikkeuden mallintamisessa, niin kenen aikaa käytämme? Aivan yksinkertaisesti aika ei ole naulattu mihinkään kiinni vaan se venyy ja paukkuu aivan sen mukaan, miten paljon voimaa käytetään.
Esim. tuossa linkissä on 4-tilaulotteisen Julia fraktaalin 3-ulotteisia viipaleita 2-tilaulotteisilla jpg kuvilla esitettynä jotka siirtyvät 1-tilaulotteisesti tietokoneellesi sarjaliikenteen muodossa. Siinäpä sitä on ihmettelemistä.
http://local.wasp.uwa.edu.au/~pbourke/fractals/quatjulia/
Joo... ensinnäkin, semmoista asiaa ei olekaan kuin kaksiuloitteinen. Neljäuloitteisuutta tässä maassa ymmärtää ehkä kourallinen ihmisiä (eikä tässä viestietjussa kirjoita heistä kukaan).
Kaikki mitä näätte, kuulette, koette on 3D-matikkaa.