Naisena väitän, että miesten seksuaalisuus on ylimainostettua. Tosi paikan tulleen jäädään ylitöihin, kulutetaan aikaan harrastuksissa, valitetaan päänsärkyä tai yritetään väittää laadun korvaavan määrän. Tuohon väittämään totean, etteivät ne ole toisiaan poissulkevia.
Ehkä tuo vääristymä miesten seksuaalisuuden ylimainostuksesta johtuu puutteessa elävien miesten määrästä. Omissa fantasioissaan kuvittelevat jaksavansa vaikka mitä :).
No, niin tällä kertaa sitten rehellisiä mielipiteitä kehiin. Onko miesten seksuaalisuus ylimainostettua? Miesten vastausten lisäksi olisi mukava lukea myös muiden naisten kokemuksia asiasta. Onko meille myyty sikaa säkissä? Luvattu enemmän kuin annettu?
Naisena väitän
76
2260
Vastaukset
On.
Etenkin suhteutettuna naisen seksuaalisuuteen.- sirpamaikkarilta
kuin Kokoomuksen puheenjohtaja.
sirpamaikkarilta kirjoitti:
kuin Kokoomuksen puheenjohtaja.
Ei ollut tarkoitus... mutta tuo osui paikoilleen. Voitaisiin jopa väittäää että miehen seksuaalisuus on tehty sitä varten että nainan saadaan sitoutumaan ja lapsi siitettyä. Sitten myös naisen halut vähenee enemmän tai vähemmän ainakin väliaikaiseksi.
Mutta - väitän että miesten seksin emotionaalista puolta on vähätelty kaikkein eniten sekä miesten että naisten puolelta.- Yksi vastaus.
Kukkomies kirjoitti:
Ei ollut tarkoitus... mutta tuo osui paikoilleen. Voitaisiin jopa väittäää että miehen seksuaalisuus on tehty sitä varten että nainan saadaan sitoutumaan ja lapsi siitettyä. Sitten myös naisen halut vähenee enemmän tai vähemmän ainakin väliaikaiseksi.
Mutta - väitän että miesten seksin emotionaalista puolta on vähätelty kaikkein eniten sekä miesten että naisten puolelta.Olen huomannut, että miehet ovat herkkiä. En ole varmasti ainoa nainen, jolle on joskus käynyt niin, että mies on pyytänyt etenemään hitaammin ;).
Tuo myös kumoaisi väitteen naisen olevan se, joka haluaa suhteen. - sirpamaikkarilta
Kukkomies kirjoitti:
Ei ollut tarkoitus... mutta tuo osui paikoilleen. Voitaisiin jopa väittäää että miehen seksuaalisuus on tehty sitä varten että nainan saadaan sitoutumaan ja lapsi siitettyä. Sitten myös naisen halut vähenee enemmän tai vähemmän ainakin väliaikaiseksi.
Mutta - väitän että miesten seksin emotionaalista puolta on vähätelty kaikkein eniten sekä miesten että naisten puolelta.vähättely johtuu varmaan aika pitkälti tästä äijäilystä. Kun eihän se tosimies saa mitään tuntea taikka sitten leimataan homoks. Ja samaan suuntaan se alkaa menemään naisten kanssakin. Huomaa jo itestänsä ja omista kavereista että tunteet vaan kovettuu koko ajan.
Moni naispuolinen kaveriki puhuu vaan miehen käyttämisestä seksiin vaikka oikeesti sitä oiski aivan umpirakastunu. Sitä on vaan pakko leikkii niin kovaa ettei sattus muka niin paljoa. - Miksei..
sirpamaikkarilta kirjoitti:
vähättely johtuu varmaan aika pitkälti tästä äijäilystä. Kun eihän se tosimies saa mitään tuntea taikka sitten leimataan homoks. Ja samaan suuntaan se alkaa menemään naisten kanssakin. Huomaa jo itestänsä ja omista kavereista että tunteet vaan kovettuu koko ajan.
Moni naispuolinen kaveriki puhuu vaan miehen käyttämisestä seksiin vaikka oikeesti sitä oiski aivan umpirakastunu. Sitä on vaan pakko leikkii niin kovaa ettei sattus muka niin paljoa.ihminen uskalla olla toiselle ihminen.
sirpamaikkarilta kirjoitti:
vähättely johtuu varmaan aika pitkälti tästä äijäilystä. Kun eihän se tosimies saa mitään tuntea taikka sitten leimataan homoks. Ja samaan suuntaan se alkaa menemään naisten kanssakin. Huomaa jo itestänsä ja omista kavereista että tunteet vaan kovettuu koko ajan.
Moni naispuolinen kaveriki puhuu vaan miehen käyttämisestä seksiin vaikka oikeesti sitä oiski aivan umpirakastunu. Sitä on vaan pakko leikkii niin kovaa ettei sattus muka niin paljoa.En tiedä. Uskon että se menee tuota paljon syvemmälle. Äijäilyhän on vain defenssi; naamio tai suoja jonka taakse mennä, ei itse syy.
Ja sirpa hei... ei sun tunteet mihinkään kovetu. Se on vaan kilvet jotka muuttuu kovemmiksi ja puukot terävämmiksi. Mä ainakin näen sussa hyvin selkeesti pehmon joka ikinen päivä, paistaa sielt saumoista niin hemmetin selvästi kun vaan ottaa asiakseen kattoa. Eikä siinä mitään, kyllä niitä kilpiä tarvitaan takuulla täs maailmassa, puukkojakin joskus. Mut usko vaan, ei sua niitten perusteella loppukädes arvioida eikä sisuksen tulekaan olla terästä... vaan ihan lämmintä ja pehmeetä - jopa arkaa. Sellasta mitä tarviikin suojata. :)- sirpamaikkarilta
Kukkomies kirjoitti:
En tiedä. Uskon että se menee tuota paljon syvemmälle. Äijäilyhän on vain defenssi; naamio tai suoja jonka taakse mennä, ei itse syy.
Ja sirpa hei... ei sun tunteet mihinkään kovetu. Se on vaan kilvet jotka muuttuu kovemmiksi ja puukot terävämmiksi. Mä ainakin näen sussa hyvin selkeesti pehmon joka ikinen päivä, paistaa sielt saumoista niin hemmetin selvästi kun vaan ottaa asiakseen kattoa. Eikä siinä mitään, kyllä niitä kilpiä tarvitaan takuulla täs maailmassa, puukkojakin joskus. Mut usko vaan, ei sua niitten perusteella loppukädes arvioida eikä sisuksen tulekaan olla terästä... vaan ihan lämmintä ja pehmeetä - jopa arkaa. Sellasta mitä tarviikin suojata. :)silmäkulma melkein kostuu.
sirpamaikkarilta kirjoitti:
silmäkulma melkein kostuu.
Sanoa ton sulle jo jonkin aikaa. Mä oon ollut aistivinani susta jotain sellaista sisäistä lämpöä, kätkettyä - mutta kuitenkin. Ja sit sitä arkuutta ja kipuakin. Se viittais jalometalliseen sisukseen.
Ja yks juttu vielä... mä tiedän että sä et oo ylpee siitä duunistasi. Mut mä myös tiedän että sä oot ylpee siitä että sä teet sen ja luulempahan että hyvin teetkin minkä teet. Täys kunnioitus.
- Kettulaatikossa
kyllä osunut niitä jotka sekstaisivat vielä sittenkin kun genitaaleissa on rasitusvammoja.
Kyseessä on kuitenkin kohtis nuoret miehet, tiedä häntä millaisia ne ovat sitten varttuneempana.- Yksi vastaus.
Vastaan nelikymppisenä. Eivät ole enää niin innokkaita tässä iässä tai vanhempana.
- Kettulaatikossa
Yksi vastaus. kirjoitti:
Vastaan nelikymppisenä. Eivät ole enää niin innokkaita tässä iässä tai vanhempana.
toivottavasti elän niin kauan että siihen päästään.
- Papeete1
Niin tuttua..
"jotka sekstaisivat vielä sittenkin kun genitaaleissa on rasitusvammoja."
Mikähän kumma senkin tekee? Siis niitten tekee ihan oikeasti mieli ihan kuin ei olisi kuukauteen saanut vaikka oltais jo 5 kertaa sinä päivänä hommailtu. Mokomat puput :D - Ei pidä paikkaansa (m40)
Yksi vastaus. kirjoitti:
Vastaan nelikymppisenä. Eivät ole enää niin innokkaita tässä iässä tai vanhempana.
Kyllä vaan mulle maistuu edelleen tahtia joka toinen päivä.Ja välillä enenmänkin.
- Yksi vastaus.
Ei pidä paikkaansa (m40) kirjoitti:
Kyllä vaan mulle maistuu edelleen tahtia joka toinen päivä.Ja välillä enenmänkin.
Ole onnellinen. Luultavasti olet pitänyt sitten itsesi hyvässä kunnossa.
Yksi taka-ajatus tälle kyselylle oli se, mitä on edessä :). Oma minimirajani viikossa 3-4 kertaa. Sairastelun kohdalla annan tästä minimistä myöden.
- MMies
helvetin tekemistä jollain ylitöillä ja miehen seksuaalisuudella on keskenään? Olisit tyytyväinen vaan, kun saat omakotitalon farkkuvolvon ja nättiä päällepantavaa. Ristus, ota tai jätä.
Viittaa siihen että mies valitsee mielummin ylityöt kuin ryntää kello 15:59 töistä, riipii vaatteet päälle ja menee puskeen naistansa orin innolla kun taas saa.
Raha, farkkuvolvo ja nätti päällepantava näet voidaan nähdä kompensaationa seksuaalisesta tyydyttymättömyydestä.- Yksi vastaus.
Pakeneeko mies ylitöihin naisen aktiivisuutta? Se oli yksi kohta monien joukossa. Hmm.. tulen toimeen omillani. Ja muuten jätetty on.. Moniakin..
- Yksi vastaus.
Kukkomies kirjoitti:
Viittaa siihen että mies valitsee mielummin ylityöt kuin ryntää kello 15:59 töistä, riipii vaatteet päälle ja menee puskeen naistansa orin innolla kun taas saa.
Raha, farkkuvolvo ja nätti päällepantava näet voidaan nähdä kompensaationa seksuaalisesta tyydyttymättömyydestä.Tuli vain mieleeni noihan niitä lapsiakin lahjotaan, kaikella krääsällä.
Yksi vastaus. kirjoitti:
Tuli vain mieleeni noihan niitä lapsiakin lahjotaan, kaikella krääsällä.
Jep. Tuossa tapauksessa miesten toivo on elättää naisissa sitä lapsellista puolta ja pitää tyytyväisenä suloisilla turhuuksilla ellei muuten pysty tyydyttämään tarpeeksi.
Usein jopa rakentamalla naista naisemmaksi omalla kustannuksella, voisin väittää.
- Papeete1
Kyllä mun kohdalle on näitä kaneja osunut joiden intoa ei meinaa mikään hillitä. Kaipa se ikä sitten ainakin alkaa hillitseen niiden intoa pikkuhiljaa.
"viagrat piiloon"- Yksi vastaus.
Ajattelin sohaista muurahaispesää. "Kaneja" on muuten harvassa. No, kyllä muukin miehessä merkitsee, mutta usein tuntuu miesten kirjoituksissa olevan päällimmäisenä seksuaalisuus. Sellainen, jota ei normaalielämässä havaita.
Totta, Viagrat piiloon. Sen sijaan terveellinen ruokavalio ja liikunta tilalle :). - Papeete1
Yksi vastaus. kirjoitti:
Ajattelin sohaista muurahaispesää. "Kaneja" on muuten harvassa. No, kyllä muukin miehessä merkitsee, mutta usein tuntuu miesten kirjoituksissa olevan päällimmäisenä seksuaalisuus. Sellainen, jota ei normaalielämässä havaita.
Totta, Viagrat piiloon. Sen sijaan terveellinen ruokavalio ja liikunta tilalle :).Kukaan ei ole ikinä viagraa käyttänyt mun aikana joten en tiedä tehoista mitään mutta kauhutarinoita olen sen verran kuunnellut, että ne pitäisi laittaa piiloon siinä vaiheessa kun edes pientä laantumista on jo tapahtumassa. Kyllä tässä elämässä muutakin on kuin seksi!
Turhan seksikeskeistä, minä haluaisin välillä ihan vaan hellittelyäkin ilman seksiä. Kai se on nämä urbaanilegendat tms jutut jotka saa miehen luulemaan että vain seksi merkkaa jotain.
- Mangusti.
vaan aivan selvästi alimainostettua. Se vain ei välttämättä kohdisti kovin pitkään samaan naiseen. Siitä ne ylityöt johtuu eikä haluttomuudesta.
- Yksi vastaus.
Voi olla myös ikäkysymys. Miehillä seksuaalinen vietti ehkä parikymppisenä voimakkkaimillaan ja sitten hidas laantuminen. Seuraava voimakas nousu viidenkympin villityksessä. Epäilen, että miehilläkin on kyseessä biologinen kello :).
Väitän edelleenkin, että keskivertomiehen tapauksessa ylimainostettua. Poikkeuksia löytyy. Tuolla yläpuolella luokittelimme "kaneiksi".
- firerose
minusta myös naiset luo ihan kreisejä mielikuvia miehistä.Ei pitäisi yleistää liikaa,mitä usein tehdään miehet sitä ja miehet tätä...yksi pettää ja toinen jättää,niin eihän se ole yhtä kun kaikki miehet...tää esimerkkinä vaan.
Onhan niitä duracell pupuja ja aika moni nuori kloppi on niin innoissaan uudesta aluevaltauksestaan,ettei tahdo seksiltä muuta nähdäkkään. Mutta sanoisin,että miehissäkin on isoja eroja.Ja ikä tuo mukanaa muutoksia,sekä varmasti myös suhteen laatu naiseen vaikuttaa oleellisesti miehen seksuaalisuuteen.
Sanoisinko,että jos miestä ei muu yhteinen oleminen ja tekeminen kiinnosta kun paneminen,niin saa häippästä.
Rakkaan ihmisen kanssa kaikesta muustakin saa ja tulee nauttia,kuin vain seksistä. :)
Eli sanoisinko,että kyllä miehet muuhunkin kykenee kuin olemaan duracell pupuja..meillä ainakaan ei ole käytetty tekosyitä minkään asian suhteen,ei siis seksinkään.Jos ei huvita,niin se voi olla yhtä hyvin mies tai minä joka sen toteaa...ilman pisteliästä tyyliä tai kierrellen ja kaarrellen.- Yksi vastaus.
Sinulla oli hyvä vastaus. Tässä iässä nelikymppisenä ei ole enää ennakkokäsityksiä minkään suhteen. Mietityttää vain suureelliset puheet.
- ennen nuori mies
Yksi vastaus. kirjoitti:
Sinulla oli hyvä vastaus. Tässä iässä nelikymppisenä ei ole enää ennakkokäsityksiä minkään suhteen. Mietityttää vain suureelliset puheet.
firerosen vastaus oli asiallinen.
Suuret puheet jää päälle nuoruuden tekosista :)
Ihan sama ku viiskymppisenä kuitenkin vielä muistellaan niitä nuoruusvuosien ryyppyreissuja. - firerose
Yksi vastaus. kirjoitti:
Sinulla oli hyvä vastaus. Tässä iässä nelikymppisenä ei ole enää ennakkokäsityksiä minkään suhteen. Mietityttää vain suureelliset puheet.
asian,niin kuin sen ajattelen ja koen :)Tästä aiheesta ollaan joskus miehenikin kanssa keskusteltu ja tultu lopputulokseen,että liikaa yleistetään ja unohdetaan yksilölliset erot myös seksuaalisuuden suhteen.
Me ollaan kumpikin vasta murua vailla 32-vuotta,mutta silti huomaa ettei monikaan asia ole enää niin ennakkoasenteellista,kuin mitä vaikkapa 20-vuotiaana.
Ja joka vuosi ja vuosikymmen lisää tietää uuden käsityksen muodostumista ja ajatusten vakiintumista joidenkin asioiden suhteen.Luulisin,että kaikenlainen huuhaa vähenee iän myötä.
Vanhenemisessa on ainakin se hyvä puoli,että kokee kasvaneensa kaiken aikaa. :)
- sitä mieltä
että naiset ovat paljon seksuaalisempia kuin miehet. Miehillä tuo seksuaalinen halukkuus alkaa hiipumaan jo kolmenkympin tienoilla, kun taas naisilla vastaavasti usein kolmekymppisenä vasta seksuaalisuus herää täyteen kukkaansa.
Kyllähän miehillä kovat puheet on omista kyvyistään ja valloituksistaan, mutta tohdin epäillä, että totuus on yleensä jotain aivan muuta. Kuinkahan moni mies esim. pärjäisi pornotähdelle sängyssä, vaikka niistä aina haaveilevat.
Ok, haaveet on haaveita, mutta omien sanojensa mukaan mies haaveilee pornotähdestä, koska nainen pihtaa. Tosielämässä pihtaaminen ei ole vain naisten alaa. Tästä on juttuja kuultu jos jonkinlaisia.
Miesten potenssiongelmat ja haluttomuus on monen parisuhteen kriisin syynä.
Ei mieskään ole mikään kone. Eikä pitäisikään olla.
Ehkä aina painotetaan liikaa sitä asiaa, että nainen tahtoo rakstella kauniisti ja pitkään, kun taas vastaavasti annetaan ymmärtää että mies haluaa vaan raa-asti panna. Totuus ei ole ihan näin yksinkertainen. Kyllä mieskin haluaa välillä hellyyttä ja huomiota, sekä koskettelua muualtakin kuin vyön alta, aivan kuten nainenkin. Vastaavasti nainenkin tahtoo joskus panna kiihkeästi ja rajusti.
Kyllähän tämä aika ja media kaikenlaisia malleja meille tarjoilee, pitäisi vaan pysyä rehellisenä itselleen ja olla aidosti sitä mitä on. Moni mies uhoaa ihan turhaan olevansa kova panomies,
niinhän se on että tyhjät peltitynnyrit kolisevat aina eniten..- Yksi vastaus.
Luulen, että suurimmat puheet ovat heillä, jotka ovat puutteessa. Suhteessa olevilla realismi on astunut kuvioihin ja voi jo ajatella muutakin.
Tuossa olen samaa mieltä, että liikaa painotetaan naisten haluavan tietynkaltaista seksiä ja miesten tietynkaltaista. Enemmänkin pitäisi kuunnella itseään ja antaa virran viedä.
- Ex-Stud...
Oon raksalla raskaassa duunissa,päivän mittaan pillu koko ajan mielessä,mutta 12 tunnin aikana alkaa enemmän tehdä mieli ZzZzZzZz.Akka on tätä nykyä seksinhaluisempi kuin minä,tein asian selväksi viikonloppuna naidaan kunnolla,arkisin sen mukaan miten jaksan.Ämmä ei kuitenkaan uskalla vieraissa käydä kyrpää ottamassa avioehto on tehty ja pimu jäisi lähes tyhjin taskuin.
- Yksi vastaus.
Jos suhde on kunnossa, niin ei sitä vaaranna turhan tähden. Ei sillä avioehdolla ole silloin vaikutusta.
Hmm.. Yhdessä suhteessa.. köhöm.. iltakymmenestä aamukuuteen miehen uni oli rauhoitettu. - firerose
sen verran,että jos toine tosissaan haluu susta eroon ei se avioehto mitään kelkassa paina.
Tai sitten on vaan rahasta kyse.Jos avioehdon takia kärvistelisi ja esittäisi hyvää kumppania..
Avioehto ei ole huono juttu,mutta ei se ketään kotona pidä jos on mennäkseen :/ - Ex-Stud...
firerose kirjoitti:
sen verran,että jos toine tosissaan haluu susta eroon ei se avioehto mitään kelkassa paina.
Tai sitten on vaan rahasta kyse.Jos avioehdon takia kärvistelisi ja esittäisi hyvää kumppania..
Avioehto ei ole huono juttu,mutta ei se ketään kotona pidä jos on mennäkseen :/se hyvä ettei tarvitse alkaa kämppää myymään jos muija(tai minä) päättää nyt riitti tältä erää.
- firerose
Ex-Stud... kirjoitti:
se hyvä ettei tarvitse alkaa kämppää myymään jos muija(tai minä) päättää nyt riitti tältä erää.
mitä avioehto pitää sisällään ja miten se suojaa kummankin tai toisen omaisuuden. Meillä sellainen myös.
Mutta edelleenkin olen sitä mieltä,ettei se rahakaan ratkaise jos toisen luota mielii oikeesti pois.
- En väitä
ollenkaan vastaan. Seksiä haluaa jatkuvasti ne, jotka ei sitä halutessaan saa. Kaikkeen kyllästyy, jos sitä harrastaa liikaa. Seksi ei ole poikkeus siinä asiassa. Mies ei nauti seksistä fyysisesti läheskään yhtä paljon kuin nainen. Siksi nainen pesee seksuaalisuudessa miehen koska tahansa.
- Yksi vastaus.
Siis mies ei nauti yhtä paljon? Tuo oli minulle uutta, jopa tämänikäisenä :). Luulen, että aika monelle merkitsee se enemmän, että tuntee toisen läheisyyden nukkuessaan. Tietää kenen vierestä herää aamulla.
- Ex-Stud...
Yksi vastaus. kirjoitti:
Siis mies ei nauti yhtä paljon? Tuo oli minulle uutta, jopa tämänikäisenä :). Luulen, että aika monelle merkitsee se enemmän, että tuntee toisen läheisyyden nukkuessaan. Tietää kenen vierestä herää aamulla.
Edellinen puhui totta,nainen nauttii seksistä enemmän(jos mies osaa asiansa:p).Aivan tutkittu juttu.
- firerose
Yksi vastaus. kirjoitti:
Siis mies ei nauti yhtä paljon? Tuo oli minulle uutta, jopa tämänikäisenä :). Luulen, että aika monelle merkitsee se enemmän, että tuntee toisen läheisyyden nukkuessaan. Tietää kenen vierestä herää aamulla.
Ainakin omasta puolestani voin sanoa,että toisen läheisyys nukkuessa kuin kaikessa muussakin arkisessa askarruksessa kotona tuntuu todella tärkeälle. Ja ilman sitä läheisyyden tunnetta ei seksikään olisi kuin kahvia ilman kahvinporoja.
Muutenkin meillä on ajatus ja tuntemus,että sekin aika koittaakun seksiä ei enään välttämättä ole lainkaan. Syy siihen voi olla melkeimpä mikä vaan psyykkisestä tai fyysisestä seikasta johtuen. Silti se toinen on yhtä tärkeä.
Ja loppujen lopuksi mä luulen,että ne yhteiset vuodet ja elämän ylä-ja alamäet kasvattaa joko erilleen tai yhteen ja ne ketkä jää yhteen ammentaa kaiken voimansa yhdessä koetuista hetkistä.Se on henkistä pääomaa. :) - Se edellinen
Ex-Stud... kirjoitti:
Edellinen puhui totta,nainen nauttii seksistä enemmän(jos mies osaa asiansa:p).Aivan tutkittu juttu.
on ymmärtänyt jo kauan aikaa sitten, että mies on se antava osapuoli. Ei nainen.
aina jaksa panna. Mä voisin olla joskus pantavanakin, muttaku eihän sellanen sovi.
Mies tyydyttää naisen(siinä sivussa itsensä), tai sitten ei tyydytä ja sillä sipuli. Vähemmästäkin tulee päänsärky.- Yksi vastaus.
Kuullostaa yksipuoliselta. Jos olisin mies, niin en tuohon tilanteeseen tyytyisi. Kyllä se on kahden kauppa ja yhdessä tekemistä, eikä vain ottamista.
Epäilen, että tuo pihtaaminen oli yhdessä suhteessa, ainoa keino, jolla pystyi jollakin tavalla "hallitsemaan".
Toinen tapaus oli sen verran vanhempi ja kiireinen työssään. Toisaalta myös vahva ego, joka piti itseään hyvänä saaliina. Hän ei ottanut huomioon, etten ole toisen aseman ja rahan perään. Se, joka toimi aikaisemmissa suhteissa, ei toiminut minun tapauksessani. Yksi vastaus. kirjoitti:
Kuullostaa yksipuoliselta. Jos olisin mies, niin en tuohon tilanteeseen tyytyisi. Kyllä se on kahden kauppa ja yhdessä tekemistä, eikä vain ottamista.
Epäilen, että tuo pihtaaminen oli yhdessä suhteessa, ainoa keino, jolla pystyi jollakin tavalla "hallitsemaan".
Toinen tapaus oli sen verran vanhempi ja kiireinen työssään. Toisaalta myös vahva ego, joka piti itseään hyvänä saaliina. Hän ei ottanut huomioon, etten ole toisen aseman ja rahan perään. Se, joka toimi aikaisemmissa suhteissa, ei toiminut minun tapauksessani.syystä sitä ykspuolista se on paljolti ollutkin. Ehkä se on ollut niin, että minä olen pannut sängyssä ja nainen on sitten panostanut muuten suhteeseen. Epätasapainoista, niin sanoakseni.
Ehkä siitä on jotain oppinut, tai sit ei. :)
- Maalari-Late
ainankaan tämän sällin kohdalla.3vitosenakin jaksaa kuin pieni orava.Ei ole tupakka tai alkoholi vienyt mieskuntoa.
- Yksi vastaus.
Olet luultavasti yksi niistä poikkeuksista, joista aikaisemmin olemme jo kirjoitelleet.
- Nainen 30v
Itse en ole koskaan tavannut miestä joka olisi halunnut yhtä paljon seksiä kuin itse haluan. Toisaalta olin yksiavioisessa suhteessa 8 vuotta, joten ei niitä kokemuksia nyt niin monesta miehestä ole kertynytkään.
Mutta jotenkin harmittaa, että näin seksuaalisen naisen kohdalle aina tuntuu osuvan niitä vähemmän seksuaalisia miehiä. Itsekin olen ymmärtänyt puheiden perusteella, että miehet olisivat lähestulkoon aina valmiita seksiin. Mutta olisikohan se miesten seksuaalisuus sitten tosiaan ylimainostettua, vai onko itselläni ollut vain huonoa tuuria miesten kanssa.
Toisaalta olen joskus törmännyt sellaiseenkin, että miestä hämmentää minun aktiivisuuteni, aloitteellisuuteni ja kokeilunhaluni. Ikään kuin miehelle tulisi siitä kestämättömiä suorituspaineita. Tai sitten se on vaan jotain muuta, en tiedä.
Haluaisin joskus tavata miehen, jonka aktiivisuus ylittäisi minunkin aktiivisuuteni, ja mies tekisi aloitteita ennen kuin itse ehdin :). Minun kanssani mies ei joutuisi puutteessa elämään... ;) - voi pikkuista
Aina kun naiset mainitsevat miehen jaksamisen sängyssä vaihdan sivua. Jos teille tosiaan miehen seksuaalisuuden olennainen osa on se kuinka kauan hän jaksaa jyystää niin voi voi. Itseäni ei haittaa tippaakaan vaikken olekaan kestävä sängyssä. Mieluummin nainen antaa rauhallista suuseksiä minulle kuin että alan nylkyttämään. Saan todella harvoin yhdynnässä kunnon orgasmin joten mua yhdyntä ei hirveästi nappaa.
- kdiaohdfada
Voi pikkuista sinne vaan. En ole aloittaja, mutta...
mitä jos naisesi sattuu tykkäämään kunnon jyystämisestä?
Sitäpaitsi faktahan on, että miehet jotka eivät saa yhdynnässä, katsovat liikaa pornoa ja kuluttavat omaa kättä. Ovat niin tottuneita omaan käteen ja pornoon, ettei elävä nainen tunnu miltään.Itkekää vaan, mutta näinhän se on. - Yksi vastaus.
Tämä on kartoitusta, mikä on todellinen tilanne. Uskon, että on naisia, jotka haluavat/pärjäävät vähällä. Siis tyyppiäsi.
- kukka
Eikös toi ole niin ihmisestä kiinni oleva juttu. Toki miesten seksuaalisuutta yli mainostetaan kun kaikkea sillä seksillä myydään, eikä edes taida oikeesti toimia enää nykyään toi mainonta, kun on ylitarjontaa. Pitäis keksiä jo uusia tapoja mutta mainostajat laiskoja.
Mä olen ainakin huomannut että perus hellyyttä haluaa mun mies enemmän kuin mä. Se haluaa vaikka nukkua sylikkäin koko yön ja mä kaipaan vaan omaa rauhaa seksin jälkeen. En osaa nukkua sylikkäin vaikka muuten hellyydestä pidänkin.
Ja kyllä miehet haluavat yleensä esittää suurempaa oria mitä ovat. Sekä naisille että kavereille. Se on perus vaatimus miehille ja sitä kuorta harva haluaa rikkoa.
Suhteissa ehkä riitaisimmissa ja vaikeimmissa on ollut parasta seksiä ja eniten kun taas rauhallisen ja hyvän miehen kanssa seksiä on vähemmän, kun suhde etenee arkitasolle ja alkaa kestämään vuosia. Riitaisessa suhteessa vuodet eivät taas vähentäneet seksin määrä. Onkohan se sitten niin että agressiiviset miehet ovat sängyssäkin aktiivisempoia ja rauhalliset eivät niin puutteessa kokoajan.- Yksi vastaus.
Yksi entisistä oli "hiukan temperamenttinen", mutta seksi sattui sitten olemaan sitä parasta.
Omalta kohdalta huomaan myös sen, että vaikuttaa se kuka on kumppanina. Kokeiltu kaniinista aina golfkenttällä "asuvaan" mieheen. - minulla
ex-miesystävä oli paljon hellyydenkipeämpi kuin minä ja seksuaalisesti aika "laimea" eli hän ei vaan ollut kanssani samalla aaltopituudella. Mutta hän varmasti löytää sopivan kumppanin, sillä hän on oikein mukava mies.
Minäkään en osaa nukkua kenenkään kainalossa, kaipaan omaa tilaa, enkä pidä mistään lepertelystä. Valitsen ennemmin erotiikan kuin romantiikan, sitäkös miehet aina ihmettelevät kun olen kuulemma niin "miesmäinen". Ja pyh! Nainen minä olen siinä missä muutkin naiset, meitä on vain niin monenlaisia.
On kumma, että tällaiset aataminaikuiset mallit vieläkin vaikuttavat ihmisten mielissä niin hallitsevasti. Ehkä kannattaisi jo siirtyä uudelle vuosituhannelle ja alkaa huomioimaan ihmiset yksilöinä.
Mielestäni kaikki seksuaalisuus on täysin ylimainostettua - ja kaikki mainostaminen on yliseksuaalista.
- Yksi vastaus.
Lyhyt ja ytimekäs kommentti. Uskon, että ainoastaan todelliset tilanteet pitkällä aikavälillä kertovat totuuden.
- scale
Mä taas väitän, että jos joutuu suhteessa elään puutteessa, on niin huono seksissä, että toista ei ees huvita panna.
Hopi hopi peilin eteen kattoon, sillä siellä se epätyydyttävän seksielämän syyllinen lymyää.- Yksi vastaus.
Siinä vaiheessa, kun huomaan olevani epätyydyttävässä tilanteessa, minkä tahansa elämän alueen suhteen, nostan kytkintä.
Peilistä katsoo vastaan kylläkin hyvässä kunnossa oleva, naisellinen nainen, jolla on sen verran itseluottamusta, että voi olla hyvinkin aloitteellinen. Kuitenkin vain siinä tapauksessa, että vastapuoli miellyttää. - scale
Yksi vastaus. kirjoitti:
Siinä vaiheessa, kun huomaan olevani epätyydyttävässä tilanteessa, minkä tahansa elämän alueen suhteen, nostan kytkintä.
Peilistä katsoo vastaan kylläkin hyvässä kunnossa oleva, naisellinen nainen, jolla on sen verran itseluottamusta, että voi olla hyvinkin aloitteellinen. Kuitenkin vain siinä tapauksessa, että vastapuoli miellyttää.reagoida on, että miettii, pystyykö omaa toimintaasa muuttamalla saamaan muutosta aikaan.
Peiliin katsomisella en niinkään tarkoittanut ulkoista olemusta, jota en suinkaan väheksy, vaan pikemminkin kurkkaamaan oman nuppinsa sisään.
Kaipa me ihmiset ollaan laiskoja muuttamaan itseämme, on niin mukavaa esittää toiselle vaatimuksia, kuin tehdä itse asioille jotakin.
Vielä vaivattomampaa on pakata kimpsut ja kampsut ja lähteä. - Yksi vastaus.
scale kirjoitti:
reagoida on, että miettii, pystyykö omaa toimintaasa muuttamalla saamaan muutosta aikaan.
Peiliin katsomisella en niinkään tarkoittanut ulkoista olemusta, jota en suinkaan väheksy, vaan pikemminkin kurkkaamaan oman nuppinsa sisään.
Kaipa me ihmiset ollaan laiskoja muuttamaan itseämme, on niin mukavaa esittää toiselle vaatimuksia, kuin tehdä itse asioille jotakin.
Vielä vaivattomampaa on pakata kimpsut ja kampsut ja lähteä.Pikemminkin olen miettinyt sitä, onko miesmakuni omituinen tai sitä, mitä olen todellisuudessa etsinyt.
Yksi perussyy on se, että olen nähtävästi liian itsenäinen. Aiheuttaa itsetunto-ongelmia miehille.
Oma elämäni ja sen muuttaminen on ollut aina muutoksen alla. Pyrkinyt elämään omannäköistä elämää. Sekin voi olla pelottavaa.
- vili
jpssain määrin olen samaa mieltä. siinä vaiheeessa kun seksin saamisesta parisuhteessa tulee liian varmaa ja samaa...mulla ainakin kiinnnostus katoaa. kyllä se on aika kova juttu, jos oma muija jaksaa kahden vuoden jälkeen vielä sytyttää.
- kukka
ekan aviomieheni kans oltiin 7 vuotta yhdessä ja ei ikinä seksi lopahtanut. Kaatu suhde ihan muihin juttuihin. Sitten on mielikuvituksen puutetta jos ei enää kahden vuoden jälkeen kiinnosta. Pitää keksiä uusia juttuja mitkä taas kiinnostaa.
- Yksi vastaus.
Ehkä tuo sytyke lähtee aivan muista asioista. Jos kaipaan toiselta osapuolelta vain seksiä, niin silloin mieluummin vakipanosysteemi. Kumppanilta kaipaan paljon muutakin, kuten samankaltaista ajattelumaailmaa ja yhteisiä mielenkiinnon kohteita.
"Onko meille myyty sikaa säkissä? Luvattu enemmän kuin annettu?
Paljonko sulle on luvattu? Mä en oo koskaan luvannut kenellekään mitään, kun ei pysty etukäteen tietään kiinnostaako antaa ja jos kiinnostaa, niin kuinka paljon.- Yksi vastaus.
Noin yleisesti, kun katselee välillä näitä kirjoituksia. Omalle kohdalle on enemmän luvattu kaikkea maallista hyvää. Hmm.. piirre, mistä en ole koskaan pitänyt. Toista ihmistä ei voi ostaa ja omistaa.
- SengaSengana.
Kolmas kerta samalle iltaa kestää vasta aamuun asti, mutta harvassa on ne kerrat (ja naisetkin?) joista innostuu niin paljon, että jaksais kolme kertaa yhden yön aikana urakoida.
Tuskin tuollainen koko yön köyriminen on rutiinia kenellekään. Omien kokemuksien mukaan, alkaa tunnin-puolentoista yhtä jaksoisen panemisen jälkeen naiselta paikat kuivumaan.- Yksi vastaus.
Vähän niin kuin lottoamista :). Kuntoilu kyllä auttaa tuossa miehen jaksamisessa ja samoin se, että terveys on kohdallaan. Ikä on yksi asia, mikä varmasti vaikuttaa.
Kahteen duracell-pupuun olisi optiot. Ei siis mitään vakavaa, mutta en raaskinut heittää menemäänkään.
Mies asettaa seksin edelle asioita joita se kokee velvollisuuksikseen. Tehdään pidempää päivää että saatais työpaikalla asiat sujumaan niinkuin itselle otettu vastuu velvoittaa.
Harrastukset otetaan tosissaan. Ajatellaan että kaverit ei tuu toimen ilman minua.
Entä se seksi. Ei miestä oo suunniteltu nauttimaan seksistä. Ainoastaan naisella on elin joka on tehty pelkästään nautintoa ajatellen. Sekö sit on tasa-arvoa?- Yksi vastaus.
Mistä sitten johtuu, että miehet ovat niin hanakasta valmiit seksiin? Hmm.. jos siis kysymyksessä ei ole nautinto?
Tuttua omalta kohdaltakin velvollisuudentunteesta työn asettaminen ennen muuta. Harrastusten kohdalla asia on toisin.
Äh.. ehkä tämä on omaltakin kohdalta pohtimista, miksi helkk..issa havittelee jotakin muuta kuin hetken nautintoa? Toisaalta sopii mieslogiikkapalstalle.. Useimpien vastanneiden kohdalla miehen ei tarvitse olla aina aktiivinen. Yhdessäolossa on kyseessä paljon muustakin. Yksi vastaus. kirjoitti:
Mistä sitten johtuu, että miehet ovat niin hanakasta valmiit seksiin? Hmm.. jos siis kysymyksessä ei ole nautinto?
Tuttua omalta kohdaltakin velvollisuudentunteesta työn asettaminen ennen muuta. Harrastusten kohdalla asia on toisin.
Äh.. ehkä tämä on omaltakin kohdalta pohtimista, miksi helkk..issa havittelee jotakin muuta kuin hetken nautintoa? Toisaalta sopii mieslogiikkapalstalle.. Useimpien vastanneiden kohdalla miehen ei tarvitse olla aina aktiivinen. Yhdessäolossa on kyseessä paljon muustakin.primitiivinen reaktio. Vastaus naisen erittämälle feromonille. Eli mies kiihottuu naisen läsnäolosta. aluks pyöritään kimpussa ku mehiläinen, mut sit ku jonki aikaa on pyöritty ja teoriassa pullien pitäis olla uunissa niin asetutaan siihen toiseen rooliin, tai sit aletaan ettiä uutta vallotusta. Parisuhdehan on muutaki ku vaan pitkä nautinto.
Miusta tuntuu että ihminen on itse luonut itsestään yksiavioisen eläimen, eli se ei oo tullu luonnostaan. Sit tapahtuu pettämistä ja näitä muita lieveilmiöitä.
- Serpico
Se voima on kummallakin sukupuolella, mutta ihan hyvä ja luonnollista jos se ei määritä kaikkea tekemistä. Minä en usko että se terveellä ihmisellä katoaa mihinkään. Mutta toisilla ihmisillä liekki palaa erilaisena. Toisilla roihuten, toisilla tasaisemmin. Mä uskon myös, että monet ohjaavat seksuaalienergiansa käyttöön, joka ei ole suoranaisesti seksuaalista. Esimerkiksi kilpaileminen on periaatteessa, muttei kuitenkaan suoranaisesti seksuaalista. Seksuaalisesti taitamaton tai turhautunut mies voi löytää korvikkeen työssään tai harrastuksessaan kilpailemisesta. Sanomattakin selvää, että kun kyseessä ei ole aito päämäärä, turhautuma iskee jossain vaiheessa takaisin.
- Yksi vastaus.
Hyvä vastaus. Ainakin minun mielestäni. Olen huomannut sen, että monet ihmiset kulkevat säästöliekeillä, kun jopa oma suhtautuminen työhöni roihuaa kunnolla.
Olisipa helppoa siirtää ajatukset johonkin korviketoimintaan. Tuntea intohimoa harrastusta tai työtä kohtaan. Tavallaan sitä tuntee, mutta voisipa sivuuttaa osan asioista elämästään kokonaan. - Yksi vastaus.
Hyvä vastaus. Ainakin minun mielestäni. Olen huomannut sen, että monet ihmiset kulkevat säästöliekeillä, kun jopa oma suhtautuminen työhöni roihuaa kunnolla.
Olisipa helppoa siirtää ajatukset johonkin korviketoimintaan. Tuntea intohimoa harrastusta tai työtä kohtaan. Tavallaan sitä tuntee, mutta voisipa sivuuttaa osan asioista elämästään kokonaan.
- hwe.
Rakastunut mies alkaa erittämään estrogeeniä, minkä johdosta ne halimiset ja pusuttelut ja romanttiikka alkaa maistumaan paremmalta kuin seksi. Eli mennään sinne pihtaavan naisen tasolle. Rakastunut nainen taas haluaa miestään jatkuvasti. Mutta mies haluaa vaan ottaa pimun kainaloon, ilman että se etenee muuhun.
- Yksi vastaus.
Tuon perusteella luonto on julma. Tuon perusteella ne kaksi minulle merkittävää miestä ei ollut sitten rakastuneita :].
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861739Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171091Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981046Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79952- 91794
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot146779Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs50695- 53674
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51671