Järkyttävät pöytätavat

ÄrsyyntynytRuokailija

Huomattuja tapoja erään ammattikoulun ruokalasta ja kahviosta:

- kahviossa kahvikuppeja ei mitenkään voi viedä palautuskärryyn vaan ne jätetään ihan surutta pöytiin, vaikka seinällä olevat laput käskevät viemään astiat kärryihin

- Ihan hirveä roskaaminen. En tajua, miksi kaikki roskat pitää heittää lattialle tai jättää pöytiin. Tänäänkin mietin monta kertaa, että saako ihmiset oikeasti kotonakin vaan heittää roskat lattialle, ja taloudenhoitaja eli äiti sitten käy keräämässä ne.

- En ymmärrä sitäkään, miten syömisen jälkeen pöytä voi 15-18-vuotiaalla ihmisellä olla niin järkyttävän sotkuisessa kunnossa, puhumattakaan lattiasta siinä ympärillä. Olen ollut töissä tarhassa ja ymmärrän, että 1-2-vuotiaiden ruokailun jälkeen ympäristö voi näyttää siltä, mutta että 15-vuotiaidenkin.

- tuoleja ei osata laittaa siististi pöydän alle. kivaa sitten yrittää tarjottimen kanssa sokkeloida ja törmäillä tuoleihin ja yrittää jalalla niitä siirtää, että mahtuu kulkemaan

- Ruualla leikkiminen ruokalassa ja ruuan haukkuminen suureen ääneen. Tänään itse olin syömässä ja seurasin sivusta siinä samalla, kun muutama teinityttö oli syömässä, ja meinasi mennä hermot sitä leikkimistä ja haukkumista katsoessa. Oikeasti, eikö vain voi jättää ruokaa syömättä jos se kerran niin kamalaa on eikä kuuluttaa mielipidettään puolen tunnin ajan niin että varmasti koko ruokala kuulee, että tämä porukka ei tykkää siitä. Sitten ne vielä kiljuivat, jos joku lusikalla työnsi sitä niitä lähemmäksi. Ja jos ei ruoka kelpaa, niin miksi ei vain lähde pois eikä jäädä sinne leikkimään. Säälittävää, että ihminen ei usko muulla keinoin saavan osakseen toisten huomiota. Jos olisin kehdannut, olisin mennyt ottamaan niiden nokan edestä ruokakipot pois ja sanonut, että näillä neideillä on nyt ruokatauko ohi.

Saatte ihan vapaasti haukkua minut nyt täydeksi idiootiksi ja valittajaksi, mutta minut vain on kasvatettu noudattamaan hyviä pöytätapoja, maistamaan kaikkea edes vähän ja neuvottu, että mikäli joku ruoka ei suurinta herkkua ole, niin sitä voi silti maistaa ja jättää sitten loput kaikessa hiljaisuudessa sivuun (ei tarvitse huutaa mielipidettään kaikille). Samaten olen oppinut, että siisteys on puoli ruokaa. Ja sen vuoksi minua raivostuttaa suunnattomasti huonot pöytätavat.

23

3907

Vastaukset

  • Mene käytävälle syömään niin ei tartte kattoa!

    • Taidat itse olla, nimittäin aloittaja puhui ihan asiaa..

      Eivät ole osanneet vanhemmat opettaa kotona miten kuuluu syödä.
      Raivostuttavaa


    • ärsyttävää kirjoitti:

      Taidat itse olla, nimittäin aloittaja puhui ihan asiaa..

      Eivät ole osanneet vanhemmat opettaa kotona miten kuuluu syödä.
      Raivostuttavaa

      lattialle, sillä niitä ei jaksa viedä roskakoriin. Ihmisillä on opiskeluvaiheessa niin paljon muuta mietittävää, että tuollaiselle ei jää aikaa - ei jaksa.


    • kukkuu kirjoitti:

      lattialle, sillä niitä ei jaksa viedä roskakoriin. Ihmisillä on opiskeluvaiheessa niin paljon muuta mietittävää, että tuollaiselle ei jää aikaa - ei jaksa.

      Sinä tarvitset reippaan selkäsaunan, nahkavyöllä, paljaalle perseelle, ruokalan pöydällä.
      Jos minä olisin vastaavana ko.ruokalassa sinä todellakin saisit sen. Ja minä maksaisin sakot riemusta kiljuen.


    • Larry the Chef kirjoitti:

      Sinä tarvitset reippaan selkäsaunan, nahkavyöllä, paljaalle perseelle, ruokalan pöydällä.
      Jos minä olisin vastaavana ko.ruokalassa sinä todellakin saisit sen. Ja minä maksaisin sakot riemusta kiljuen.

      näin, samaa mieltä larryn kanssa. kaiken kansan nähden kunnon remmilöyly, niin alkas tavat menee pullamössölle päähän.


    • turhuudenjumala kirjoitti:

      näin, samaa mieltä larryn kanssa. kaiken kansan nähden kunnon remmilöyly, niin alkas tavat menee pullamössölle päähän.

      Keittiöntäti ruoska kädessä sinne vahtimaan! :)

      Noilla teineillä ei kyllä ole mitään tapoja.


  • heitä homo voltti

    • taidat olla joku pikkupentu, menisit sinne tarhaan takasi vai sielläkö nytkin olet, kun pitää MUKA TOISIA HOMOTELLA KUN ON JUSTIINSA OPPINU UUDEN SANAN!! Joutas ne ruualla leikkijät kuolla nälkään...


  • Olen pikkukoulussa mutta aina kerran viikossa mennään isoon kouluun jossa on liikka, FY-KE, musa kässä yms.
    Siellä ruokalassa kun oltiin sit yks päivä, siellä on sellanen pieni huone lisätilaa ja me mentiin sinne, niillä ison koulun oppilailla oli kauhee ruokasota.
    Ne heitteli näkkäreitä ja kurkkuja toisiaan päin.
    Mun kamun lautasellekkin meni yks ja yks kurkku jäi kattoon.
    No me kerrottiin meidän pikkukoulun opelle ja ei oo sen jälkeen noin käynyt.

  • ovat kuin sioilla. Parempi olisi vaan mättää kaikki ruoka yhteen suureen kaukaloon, niin saisivat nämä 'isänmaan toivot' porsastella rauhassa.

  • Oot ihan oikeassa. Oon täsmälleen samaa mieltä. Mua ottaa kans niin pattiin tommoset tavat, ARGH.

  • No seki varmaan on opeista kiinni, jos meilläpäin heittää jotai lattialle, sen noukkii maasta tai joutuu jälki-istuntoon. Eikä ruokaa voi noin vaa heittää pois, kaikki syyään mitä otetaan, sanoo vammaset persereikä opettajat. kaikenlisäks ruuasta löytyy hiuksia!!

    • Luuletko että ammattikoulussa on opettajilla aikaa vahtia kun lapset syö? He luulevat että peruskoulun käyneillä olisi jo jotain tapoja..


  • Jooh, muita hienoja pöytätapoja mitä täälläpäin (espoossa) nuorilla on:

    * pipo / lippis päässä syödään

    * omat kamat heitetään keskellä käytävää (siis reppu ja takki)

    * hauskimmat on tosiaan ruokasotaakin joskus

    siis olen vain yläasteella tehnyt opettajan sijaisuuksia.

    Armeijassa opittiin että jos hattu on päässä niin ruokailu loppuu siihen. Sama jos jotain pelleili. Kyllä muuten oppi nopeasti tavat ku muuten ei syöty päivän aikana mitään...

    • eipä näy tapoja täällä lapin pikkupaikkakuntien kouluissakaan olevan.. meillä yläasteella lukiolaiset ja yläasteen oppilaat ovat monesti ruokasotaa, haukkuvat ruokaa isoon ääneen etc törkeää. sekin ärsyttää, että pöydät jää aina hirveeseen kuntoon, ja kun on yhteinen voirasia käytössä, niin sitä voita kaivetaan sieltä kilokaupalla yhtä pientä leipäpalaa varten. ja sen jälkeen voirasia on niin iljettävän näköinen kuin joku käännetty pottumaa, että ei siitä kehtaa leipänsä päälle mitään ottaa. lisäksi silloin ku jotku ottaa esim salaattia niin samalla kun kauhovat sitä lautaselleen, saattavat suruitta yskiä häpeilemättä suoraan salaattiastiaan ja muuta mukavaa.
      missä on käytöstavat..?


    • ... kirjoitti:

      eipä näy tapoja täällä lapin pikkupaikkakuntien kouluissakaan olevan.. meillä yläasteella lukiolaiset ja yläasteen oppilaat ovat monesti ruokasotaa, haukkuvat ruokaa isoon ääneen etc törkeää. sekin ärsyttää, että pöydät jää aina hirveeseen kuntoon, ja kun on yhteinen voirasia käytössä, niin sitä voita kaivetaan sieltä kilokaupalla yhtä pientä leipäpalaa varten. ja sen jälkeen voirasia on niin iljettävän näköinen kuin joku käännetty pottumaa, että ei siitä kehtaa leipänsä päälle mitään ottaa. lisäksi silloin ku jotku ottaa esim salaattia niin samalla kun kauhovat sitä lautaselleen, saattavat suruitta yskiä häpeilemättä suoraan salaattiastiaan ja muuta mukavaa.
      missä on käytöstavat..?

      On se ärsyttävää,kun ei rauhassa syyä saa. Välillä lentää maito lautaselle ja milloin mitäkin. Ihan niinkuin päiväkodissa, eikä sielläkään ole tuollaista.


    • että elämä siellä on eristetympää ja yksilön oikeudet ovat helpommin vietävissä, JOS ei ajoissa ymmärrä ottaa lusikkaa kauniiseen käteen.

      Peruskouluissa oppilaille ei nähtävästi voida enää opettaa käytöstapoja, jos niitä ei haluta noudattaa. Yksilönvapaus ja koskemattomuus mahdollistavat piittaamattoman käyttäytymisen. No, se lienee kai nykyaikaa. Hirvittää vain ajatella, että nämä porsaat ovat tulevia päättäjiä.


  • Itse käyn ylä-astetta tällä hetkellä ja eipä nuo pöytätavat meidän ruokalassakaan paremmat ole. :D
    Ja en kyllä itekkään noudata mittää erityisiä pöytätapoja.

  • Ihan ku meidän koulussa ha-ha!

  • Tämä on niin tuttua. Joskus olen suomalaisyläkouluporukan kanssa ollut Euroopassa kouluvierailuilla ja vaikka pääasiassa ovat käyttäytyneet ok, niin ylilyöntejä tulee silti niin että ei ole voinut kuin hävetä koko Suomen puolesta.
    Mitä tuohon yläkouluikäisten ruokailukäyttäytymiseen tulee, niin asiat ovat Suomessa vielä liian hyvin. Eikun ilmainen ruoka pois ja/tai pidempi ruokailutauko, jolloin koko luokka istuu ruokailemassa open kanssa omissa pöydissään - ei tällaista työmaaruokailumeininkiä jossa pulessa tunnissa pitäisi jonottaa ja syödä muka rauhassa keskittyen ja ruokailutapoja oppien. Ja sitten se kotiruokailu... Onko nykyaikana ihan mahdotonta kokoontua syömään yhteistä ateriaa edes kerran päivässä?

    • Oon ollut töissä ylä asteen keittiössä / ruokalassa ja monesti mietin että jos mun isä os tässä niin joka rakkula ottas raikuvan selkäsaunan. Mielellään oisin antanut sen itsekkin.
      Ei mitään häpyä .. rakkulat on pahempia kun päiväkodissa.
      Pahimpien tarkkis tapausten ei annettu ees tulla ruokalaan vaa n söivät open kanssa luokassa. Opettaja parka, ei sitäkään rauhaa hänelle että saisi noilta suatanan rumilta pikkuhitlereiltä edes syödä rauhassa.
      Toivon jokaiselle niin antoisaa armeija aikaa että varmasti se ruoka pysyy suussa, ei lattialaa, katossa, patterin välissä, kaverin naamasssa. Pitkät lapinleirit kolmenymmenen asteen pakkasessa
      Ketkä ei käy inttiä niin pitkä yksinhuoltajuusjakso todella vähällä rahalla hakunilan muskimialueella.
      Ja pakollinen jakso kaikille kehitysvamma/vanhus/päiväkotipuolen keittiössä
      niin saatte tutustua myös siihen tavaraan joka tulee ulos toisesta päästä.
      Mites te raukat kotona soditte, roiskeläppä pizza seinään ja äitiä hu ...ritellaan, iskä on h...o ja
      muut on iah muuten vaan haistav..uja
      En voi väittää että ees välittäisin tästä roskasakista, on van pakko sietää.


  • Koulun pitäisi lähettää vanhemmille/huoltajille kirje kotiin, jossa kerrotaan tällaisista epäkohdista. Sekä kodilla että koululla on merkitys siihen, millaisia ihmisiä lapsista kasvaa. Käytöstapoja tulisi opettaa niin kotona kuin koulussa heti alakoulusta alkaen.

suomi24-logo

Osallistu keskusteluun

Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

Luetuimmat keskustelut

  1. Työssäkäyvien köyhyys

    oli uutisissa. Jopa 200 000 ihmistä saattaa ajoittain tarvita sosiaaliapua "pärjätäkseen palkallaan". Silppu- ja osa-aikatyöt eivät lyö leiville.
    Maailman menoa
    200
    4327
  2. Eerikäisen postaukset

    Onko oikeesti kivaa Vikkelle kun isukki postaa kokoaika someen siitä kuvii.😑 Ei saa ees kaverinsa kanssa rauhassa leikkii ettei Esko oo laittamas "ma
    32
    1616
  3. Tulipolttaaa...

    Liehuletti poltti viimeyönä parakkinsa,eikö pitäisi viiä suletulle.
    Haapavesi
    28
    540
  4. Autogallup

    Millainen on kaivattusi auto. Väri ja merkki?
    Ikävä
    71
    492