Positiivinen yksinäisyys

Minäkin harrastan yksin kirppiksillä ja ostoksilla ja kahviossa käyntiä. Ahdistun, jos on aina iso perhe tai muita tuttuja ympärillä. Ahdistun niin kovasti, että vatsani menee epäkuntoon. Tarviin yksinoloa ja uskon, että niin myös moni muu suomalainen. Kait se on sitä tervettä erakkoa...

Onko yleensä mitään annettavaa toisille, jos on aina seurassa? Erottaako oikeaa väärästä jos ei saa pohdiskella rauhassa asioita? Pystyykö antamaan toisille ihmisille rajoja, että älä tule liian lähelle, jos on aina sosiaalisessa kaaoksessa? Siispä hyvä näin!

Tuskin olet outo ilmestys ihmislajin parissa jos haluat viettää aikaa yksin. Yksin oleminen on terveellistä, jotkut puhuvat yksinäisyyden tarpeesta, toiset mietiskelevät, toiset rukoilevat. Me kaikki kaipaamme rauhaa ja epänormaalia mielestäni on se jos pelkää tai ahdistuu heti kun on yksin.

Yksin hakeutumiseen voi kuitenkin olla muitakin syitä kuin rauhan saaminen. Se voi olla pakoa elämästä, tarkoitan tällä sitä että ei alitajuisesti halua kohdata ihmisiä kun "kilpailu" ja sosiaalinen "edustaminen" koetaan raskaaksi ja voidaan pelätä tappiolle joutumista elämän "taistelussa".

On siis mielestäni tervettä yksinäisyyttä ja sitten pakoa, jolle on tunnusomaista se ettei lopulta halua tavata ketään ja passivoitumisen vaara on vaanimassa.

Tulee uusintana ensi tiistaina 22.7 klo 21 Yle :n Radio 1 :ltä. Nimittäin tänään tuli Seija Walliuksen tunnin pituinen ohjelma, jossa vieraana oli psykiatri Ilkka Vartiovaara. Tulee uusintana tiistaina. Tässä Vartiovaara kertoo, miten eroavat toisistaan yksinäisyys ja yksinolo. Mikä puoli näissä on suotavaa ja peräti toivottavaa, ja mikä taas ei ole.

Olen jo keski-ikäinen ja mitä vanhemmaksi tulen sitä suurempi on sisäinen pakkoni olla yksin pitempiä ja pitempiä aikoja. Ensin olin vaan hetken yksin päivittäin ja nykyyään en edes haluais ketään mukaan matkoillekkaan vaan vaeltelen mieluiten yksin.
Tätä vois nimittää introvertiksi käyttäytymiseksi, koska tässä ei minun mielestä ole kysymys hitustakaan niin depressiosta kuin muustakaan mielenterveydelle haitallisesta ilmiöstä.
Olen erittäin intenssiivinen ihmissuhteissani silloin kun olen ihmisten parissa ja sen vastapainoksi tarvitsen ihan omaa aikaa olla oman itseni kanssa.
Minäkin nautin olla ihan tuntemattomien keskellä kaupungilla ja vaan katsella maailman menoa. Minäkään en tunne että pelkkä puhuminen toisten kanssa olisi tarpeellista sielunhoitoa minulle.Tunnen jopa joskus että ikäänkuin menen rikki tai repalaiseksi ihmisten parissa ja tarvitsen koota itseni ja palat omasta minästä taas paikoilleen.
Ihmiset kiinnostaa minua kuitenkin erittäin paljon ja kuuntlen heitä mielelläni. Usein yksinollessakin mietin toisia ja heidän luonnettaan enempi kuin omaa itseäni.

Ei se ole epänormaalia. Ihmiset ovat erilaisia. Itse rakastan yksinäisyyttä ja voisin viihtyä kauankin omissa oloissani.

Et ole outo kun kaipaat yksinoloa, pikemminkin se on viisautta kuin outoutta, että osaa olla yksin, itsensä kanssa ja vaikka vain pienenpienen hetken. Sillä tässä ajassa, tässä ja nyt, ihmisten elämänmeno on sellaista sirkusta ja kaaosta, illuusiota, että on vain mahtavaa jos siitä pystyy irtautumaan, vaikka vain edes hetkeksi, mikä sekin on parempi kuin turruttaa itsensä nykyisen ihmismassan ajatusmailmaan. Sillä tänäpäivänä melkein ainoita hetkiä, jolloin ihminen on enää yksin ajatustensa ja itsensä kanssa, on hetki jolloin ihminen käy nukkumaan..mutta harva siihenkään enää pystyy, että edes silloin hiljentyisi ja kuuntelisi omia ajatuksiaan, vaan televisiolla itsensä uneen tuudittaa.

Oppikaa olemaan välillä yksin. Tuntekaa itsenne. Sitten ehkä, vähän kerrassaan, raottuu ovi suurempaan ymmärtämiseen.

Ihana lukea, että meitä samanlaisia on enemmänkin. Itse lähden kaupoille ja kahviloihin kaikkein mieluiten yksin. Silloin saan mennä ja tulla silloin kun huvittaa, viettää sovituskopeissa aikaani vaikka monta tuntia ja ajatella vain omia asioitani, "katsella" ihmisiä ja ihastella maisemia. Olen kuitenkin myös sosiaalinen ihminen, mutta en "osaa" puhua, jos mulla ei ole oikeesti mitään sanottavaa. Siis tarkoitan tällä sitä "small talkia", eli puhutaan jonnin joutavia.

Ahdistun, jos aina on ihmisiä ympärillä, tarkoitan siis sellaisia, joiden kanssa pitäisi keskustella. Mitään torikammoa mulla ei siis ole. Kai se on ennemminkin "ahtaan paikan kammoa" tai jotain... Yhtä hyvin silti on hetkiä, kun haluan kokoontua ystävieni kanssa.

Tuli mieleen, että mikä te yksinolosta nauttivat ihmiset olette horoskoopiltanne?? En kylläkään horoskooppeihin usko sen kummemmin, mutta tuli mieleen, voisiko tämä olla jonkin tietyn horoskoopin yleinen luonteenpiirre... Itse olen jousimies (isäni on nimittäin myös ja hän on samanlainen "erakko" kuin minäkin).