tohrapottu?

Kuinka tehdään tohrapottua?
44203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minkälaatuinen herkku lienee kyseessä?
En löytänyt reseptiä,kulkee ehkä myös muullakin nimellä.

Äänestä

Tarvitset
- sian kylkeä siivuina ja pieneksi pilkottuna
- sipulia yhtä paljon kuin lihaa
- perunoita keitettynä
- suolaa maun mukaan

Lihat paistetaan pannulla rapeiksi, siirretään kattilaan ja paistorasvassa kuullotetaan sipuli. Kattilaan lisätään vettä hiukan ja keitetään lihat ja sipuli pehmeäksi. Perunat kuoritaan ja keitetään ja survotaan. Survottujen perunoiden sekaan lisätään liha- sipuli seos. Ja eikun muuta kuin syömään.

Äänestä
  • Kiitos!
    Ja eikun tekemään!
    Onpa se yksinkertaista.
    PS. olen aloittelia kokkaamisessa.

    Äänestä

Tohrapotut Savonrannan kansalaikoulussa 1960 ( tätä nimeä ei tunneta Joensuussa )
Sianlihaa pannulle paloiteltuna kypsymään ja sipilia joukkoon, suolaa tarpeen mukaan.
Kuoritut perunat keitetään paliteltuna kypsäksäsi. ( voi laittaa tiliä )
Voi laittaa sekaa porkkanaa ja bataatia.
Vesi kadetaan, osa otetaan talteen.
Kypsät sianlihat liemen kanssa kaadetaan perunoiden päälle.
Kansi kattilaan ja vähän ravistellaan, jotta perunat rikkoituvat.
Tarvittaessa vähän kaadetaan perunoiten kietin vettä.
1960 luvulla ei käytetty tilliä, eikä bataattia.
Eikun syömään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


janne kirjoitti:

Kuinka tehdään tohrapottua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu