Kannattaisiko hiihtolomalla opetella MAA 9 eli trigonometriset funktiot ja lukujonot kirja etukäteen, kun ei muutakaan tekemistä vai meneekö mielestänne aikaa hukkaan kun ei kuuntele ensin opetusta???
Kannattaako???
Uteliaspoika18
8701
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei asiaan ennalta tutustuminen ikinä hukkaan mene. Oppitunneistakin saat enemmän irti, jos asia ei tule ihan uutena. Tällöin energia, minkä normaalisti käytät uuden asian sulattelemiseen, säästyy johonkin muuhun. Esim. jos jotain ei tahdo millään ymmärtää, voi oppitunnilla keskittyä vain ja ainoastaan vaikean kohdan ymmärtämiseen.
... opetus menee suurelta osin hukkaan, jos et lue etukäteen.
On helpompaa lukea etukäteen ja mennä sitten tunnille, kuin mennä tunnille ja lukea jälkikäteen. Viime kädessä ensimmäinen vaihtoehto on vaivattomampi ja vie vähemmän aikaa.
Sinun ei ole mikään pakko opetella kaikkea etukäteen, jos vaikka opettelet 5 ensimmäistä kappaletta kunnolla jo ennen opetusta. Tällöin pysyt hieman edellä koko ajan.
Trigonometriset funktiot ovat aika yksinkertaista asiaa ja samoin on lukujonot.
Yleensä vaikeinta oppimisessa on sovittaa aiemmin opittua uuteen asiaan. Erityisesti trigonometrian osalta vaikeuksia saattaa aiheuttaa se, että kulmia ei mitata asteissa vaan radiaaneina. Opettelepa etukäteen siis muuttamaan asteet radiaaneiksi ja päinvastoin, siitä ainakin on apua.
Mielestäni jo kysymällä asiaa ilmaisit halukkuutesi opiskella/tutustua matikan opintoihin jo etukäteen. On itsestään selvä asia, että sinun kannattaa tarttua oppikirjoihin ja tutustua uusiin asioihin. Kuten muutkin ovat jo maininneet, niin tällä tavoin tulet saamaan varsinaisesta opetuksesta enemmän irti.
Toisaalta tulee muistaa, että ansaittu loma kannattaa käyttää virkistäytymiseen. Lomalla ei kannata tehdä töitä.
Mainitsit, että olisi ajanhukkaa yrittää opiskella asioita ennen varsinaista opetusta. Olen kuullut tämän mielestäni absurdin väitteen aikaisemminkin monta kertaa eri asiayhteyksissä. Tietääkö joku palstalaisista, mistä tämä väite on peräisin?
Matikka on ihan mielenkiintosta niin eiköhän kannata lukea jonkun matkaa etukäteen:)
Onko muuten MAA 10 eli integraalilaskenta vaikee??? SIllee jos vertaa muihin kursseihin.
Jos derivointi sujuu muitta mutkitta, niin integraalilaskenta on lasten leikkiä.
Analogia: Jos kertolasku on helppoa, niin tuskin jakolasku valtavaa tuskaa tuottaa..
Integraalilaskennan vaikemmat osat saattavat olla epäoleellisissa integraaleissa ja toisaalta eräs tärkeä integroimismenetelmä osittaisintegrointi tuottaa joillekin vaikeuksia.
Myös sovellukset eli käytännössä erilaiset tilavuuslaskut voivat olla hankalia (kuten geometria on aina monelle)
Onhan integraalilaskenta paljon muutakin derivoinnin nuljauttamista nurinpäin! Alkeissa kyllä pääsee tuollakin.
Minusta tilavuuslaskut eivät ole ollenkaan hankalia, ei myöskään osittaisintegrointi. Epäoleelliset ovat kyllä kimurantimpia.
Lienee tilavuuslaskuissa kyllä kiinni paljon siitäkin, osaako hahmottaa kappaleen, en tiedä.
Jos asia tuntuu kiinnostavalta, niin miksi et lukisi etukäteen? Seuraa sydämesi ääntä.
Itselleni matematiikka tarjosi aikoinaan hirmuisen määrän AHAA-elämyksiä. Tuntui todella mahtavalta huomata aina silloin tällöin kykenevänsä ratkaisemaan aivan uuden tyyppisiä ongelmia.
Tällaista sen pitää olla. Mutta elämääkään ei saa unohtaa.
Anna palaa!
Wanhawaari