Uusi pullonkaula?

Geenitutkimuksesta tiedetään, että ihmiselle on aiemmin tapahtunut ns. pullonkaula-ilmiö. Noin 70 000 vuotta sitten esi-vanhempiemme populaatio putosi mahdollisesti vain 10 000 yksilöön todennäköisesti Toba-tulivuoren purkauksen ja Afrikkaa vaivanneen kuivuuden takia. Tämä ilmeisestikin pisti evoluutiolle "kaasun pohjaan" ja johti siihen, että vain kaikkein sopeutuvimmat ja kekseliäimmät yksilöt selvisivät. Juuri tämä on kaiketi johtanut ihmisen menestymiseen ja leviämiseen ympäri maailmaa.

Kun katsoo nykyistä tahtia, jolla homo "sapiens" tuhoaa ympäristöään ja kuristaa maailmaa kuoliaaksi, tulee välttämättäkin mieleen, että tarvimmeko katastrofin, joka pistää ylisuuren ihmispopulaation kuriin. Onko uusi pullonkaula-ilmiö tarpeen ihmiskunnan selviytymisen kannalta?
3572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei tule uutta pullonkaulaa, se meni jo, nyt tulee se pohja vastaan.

Äänestä

Mainitsit Toba-tulivuorentapauksessa 2 - 3 esiinkarsiutunutta ihmisen lajiominaisuutta, jotka johtivat menestykseen. Tuota luettelosi alkua voisi jatkaa samaan tapaan eteenpäin, sillä silloin, kun niinkin suuri ja laajalleelänyt ihmiskunta pullonkauloituu ja karsiutuu noin rajusti on menstykseen johtaneita tekijöitä varmasta nuo samat mainitsemasi 2 - 3, sekä pitkät lista lisää siihen vielä, montaa asiaa ja asianhaaraa myöten. Käytännön tosissa ihmiselämässä, senaikaisessa, eli senaikaisessa ihmismäisten lajien konkretiassa. Siitä on siis vain 70´000 v aikaa. Tuliko ihminen pulssiselle tavalle näiden pikaedistysten suhteen, jäikö kamaan, aineeseen, kiinni, kun on maapallon 4 - 6 mrd historiassa näin pian ottamassa uuden väestöromahdus pikaedistyspulssin. Toisille kuoleman, toisille nopean astelun, ainakin vanhaan verrattuna "taivaan" esikartanoihin.

Todellisaatio, paratiisisaatio, paratiisi. Oikeus. Tosi.

Tässä ehdotusrivejä pullonkaulavaiheen edistystekijöiksi Toba-vuoren 70´000 v sitten tapauksessa ehkä olleita. Toiset näistä kovin yksinkertaisia, mutta niidenkin totuus-, ja konkretiavoimat voivat olla suuria, jopa kovia:
- sopivaa reittiä kulkeneisuus
- sopivaa aikataulua noudattaneisuus
- yksilöllisyys ja ryhmätoimintaisuus vuorotellut sopivasti
- otusseuran (ihminenkin on otus, nykyäänkin, filosofiassa esim.) toteutumisessa sopivuus
- ravintoasiat onnistuneet sopivasti
- Talous antanut voimat tuohon onnistumiseen
- teoreettinen edistyminen ollut kulloisenkin peräkkäisen evolutiivisen tilanteen vaatimalla tasolla tämän onnistumisen kannalta

Näin, ja listaa voisi jatkaa, he selvisivät, kuiville, heikolle, kehnolle tasolle jääden. Ja se on tuo "taivaan" esikartano, muihin verrattuna, muuthan kuolivat.

Heille tapahtui siis voimakas statuskohoama heidän kuljettua jo muutenkin aina korkean statuksen linjaa, päätyen hyvin edulliselle asuinseudullekin, mikä aina silloin myös tapahtuu.

Tämän päivän edullinen asuinseutu on havumetsävyöhyke ja vastaava eteläisen pallonpuoliskon vyöhyke kaukana päiväntasaajalta etelään.

Aavikoituminen iskee kynsiään pahimmin havumetsävyöhykkeeseen verrattuna muualle maapallolle. Samoin nälkä, taudit, köyhyys, kuolema sodat, taloudellinen rujous, luonnonkatastrofit, rikollisuus, huumeet, terrori, väkivalta, tuhoajuus, politiikka, uskonto, harhaopit, kurjistuminen,.......

Juha Korkee

Äänestä

Ei kekseliäisyys ole sinunkaan vahvin puolesi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pohtija kirjoitti:

Geenitutkimuksesta tiedetään, että ihmiselle on aiemmin tapahtunut ns. pullonkaula-ilmiö. Noin 70 000 vuotta sitten esi-vanhempiemme populaatio putosi mahdollisesti vain 10 000 yksilöön todennäköisesti Toba-tulivuoren purkauksen ja Afrikkaa vaivanneen kuivuuden takia. Tämä ilmeisestikin pisti evoluutiolle "kaasun pohjaan" ja johti siihen, että vain kaikkein sopeutuvimmat ja kekseliäimmät yksilöt selvisivät. Juuri tämä on kaiketi johtanut ihmisen menestymiseen ja leviämiseen ympäri maailmaa.

Kun katsoo nykyistä tahtia, jolla homo "sapiens" tuhoaa ympäristöään ja kuristaa maailmaa kuoliaaksi, tulee välttämättäkin mieleen, että tarvimmeko katastrofin, joka pistää ylisuuren ihmispopulaation kuriin. Onko uusi pullonkaula-ilmiö tarpeen ihmiskunnan selviytymisen kannalta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu