Eli sisarukseni inhottavia pahansuopia inhottavuuksia joita en halua tavata edes vanhempien tai isovanhempien hautajaisissa. Voinko jättää menemättä? Voiko etukäteen sopia tai kysyä vanhemmmiltaan sopiiko etten tule hautajaisiin? 9-kymppisiä molemmat eli ei aikaa enää kauaa, ehkä.
hautajaisista pois-voiko tehdä näin?
kysynpä tätä
202081
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kysy etkäteen tykkävätkö pahhoo jos jäät pois. Pyydä vaikka kirjallisena niin sukuloiset eivät jäkätä jälkikäteen. Mitä rituaaleista. Muistaa voi hiljaisuudessakin. Se on oikeastaan hienompaa kuin suurieleiset menot.
Sisaruksesi ovat 9-kymppisiä ja äitikin elää. Olette pitkäikäistä sukua.
Onnea.
Eivät sisarukset ole 9-kymppisiä vaan vanhemmat. Heiltä kirjallinen suostumus.
Ensimmäisen kerran näillä palstoilla kysyn: Voiko tämä olla totta? Ettei siis ole trolli? Ja että kysyjä on tavallinen, empaattinen, vanhempiaan rakastava ja todennäköisesti hyvin täysi-ikäinen, niinhän?
Ei yhdeksänkymppisiltä eikä edes nuoremmilta vanhemmilta lapsi kysy: "Saanko jättää viimeisen palvelukseni teiltä väliin? Sopiihan teille, että näin paljon teitä halveksin, etten edes jäähyväisiä tule haudallenne jättämään."
Kysyessäsi vanhemmilta "lupaa" voit tietysti edistää heidän kuolemistaan - onnettomina.
Toivottavasti käsitin kysymyksen väärin.
Voiko esim. ap:lle tehdä saman kysymyksen ja vastaatko kirjallisesti vaikka heti? Eihän koskaan tiedä, kuka seuraavaksi kuolee.
Jos lapsesi allekirjoituttaa sinulla kysymyksen, sanotko, ettei väliä missä olette hautajaispäivänäni. Pääasia, että te ette joudu tapaamaan keljuja ihmisiä.
EN siis ole ap, mutta vastaan kuitenkin.
Ex-mieheni, lasteni isä, kuoli viime vuonna ja hänen, lapsilleni lähes tuntemattomat, sisarukset aloittivat sen päiväisen shown.
Vaativat jos mitä. Ex-miehelläni on todella iso perhe, toistakymmentä sisarusta ja kaikille olisi pitänyt pitää ruokatarjoilu. Samoin suuri hautakivi,kalliin arkun he kävivät lasten selän takana tilaamassa JA KAIKEN TÄMÄN MAKSAJIKSI LAPSENI.
Toinen opiskeli ja toisella perhe, eikä kummallakaan suuria tuloja.
Tämä selitys ei kuitenkaan sukulaisille kelvannut vaan piti "kunnioittaa" sen verran isäänsä, että tottakai kaiken maksaisivat, se oli heidän "velvollisuutensa".
Ja paskat sanon minä.
Isänsä ei edes tavannut heitä kun muutaman kerran yli 20-vuoden aikana, kutsuista huolimatta. Ja kun tapasi oli ympärikännissä.
Kauhea sota oli pystyssä näiden tätien ja setien kanssa jotka eivät myöskään olleet lapsistani kiinnostuneita eromme jälkeen.
Lopulta he kuitenkin tajusivat, että maksavat minkä vaativat ja sillä selvä.
Molemmat lapseni kärsivät surun lisäksi siitä kun eivät tunteneet kunnolla isäänsä ja vielä tämän suku hyökkäsi täysin tunteettomasti surevien ja järkyttyneiden lasteni kimppuun.
Nyt heistä ei taas ole kuulunut mitään, ei kiinnosta miten voivat ja jaksavat...niinkuin ei ennenkään.
Silloin minä päätin, ettei mulle järjestetä mitää pitoja, kaikki pakollinen (arkku ja uurna) halvinta, ei kukkia, ei hautaa vaan ripottelu minne haluavat. Ei myöskään kahvitarjoilua, paitsi ehkä nyyttikestit.
Tämän laitoin paperille, etteivät veljeni (jotka toivottavasti ovat elossa silloin) ala esittää vaatimuksia.
Tää oli siis mun toive, MUTTA jos lapset haluavat järjestää jotain muuta on heillä vapaat kädet, tämä on myös paperilla.
Ja kaikki tämä juuri siksi, etteivät joudu suruissaan "tapaamaan keljuja ihmisiä" vai miten asian esitit.
Minä olen sairas ja he tietävät, että olen lähdössä, siksikin haluan selvittää nää käytännön jutut, etteivät joudu tuollaisia miettimään.
Sinä puhut empatiasta, halveksunnasta ja palveluksista...kuule, en minä ainakaan ole lapsia saanut/ hankkinut, siksi että heillä olisi jotain velvollisuuksia mua kohtaan, eivät HE ole tänne pyytäneet syntyä, vain mulla on velvollisuuksia kun heidät hankkimalla hankin ja onnekseni sain.
Mun lapset pitävät musta hyvää huolta rakkaudesta ei velvollisuudesta ja ovat HYVIN empaattisia.
Näillä asioilla ei ole MITÄÄN tekemistä komeiden hautajaisten kanssa.
Vai sekö on sinun kunnioituksesi mittari, ei se mitä teemme ENNEN kuolemaa?
Miten olit ajatellut hoitaa heidän perunkirjoituksensa, antaa valtakirjan ja pysyä poissa ja antaa siskosi jyrätä sinut tahtosi alle? Mikä on niin kauheaa, ettei voi hautajaisiin mennä? Pahemmaksi menee jos annat periksi, saat aina antaa periksi.
Sitäpaitsi, et tarvitse mitään kirjallista suostumusta vanhemmiltasi, en ole koskaan kuullut moisesta.
Toiveesi on lähtenyt sinusta. Se on eri asia kuin ap:n esittämä.
Sitä paitsi kauniisti jätät lapsillesi mahdollisuuden toimia toisin, jos he katsovat sen tärkeäksi kuolemasi jälkeen.
"Sitäpaitsi, et tarvitse mitään kirjallista suostumusta vanhemmiltasi, en ole koskaan kuullut moisesta."
Tämä juuri minustakin on julmaa tosi vanhoja vanhempia kohtaan.
En oikein tajunnut, joutuivatko lapsesi sittenkin maksamaan kaiken?
Eikö niin ole, että tilaaja maksaa.
Kai lapsesi voi vaatia korvaukset kuolinpesältä, jos todella joutuivat kivenkin kustantamaan, arkuista ja tarjoiluista puhumattakaan.
Kauhea tilanne. En olekaan koskaan tullut ajatelleeksi, miten kuolinpesät ja varsinkin perintöverot lasketaan, jos vainaalla on useampia puolisoita ja lapsia monessa perheessä!
Jos vainajalla on lapsia, niin eikös sairaala toimita rintaperillisille "hautausluvan"? Eikä toissijaisille (veljet,siskot yms.) sukulaisille. Tätä lupaa nimittäin kysytään hautaustoimistossa, kun ollaan arkun ostossa ja järjestämässä viimeistä matkaa.
Tuolle alemmalle nimmarille kerron, että ex;ni asui todella pienellä paikkakunnalla ja siellä mentiin tutunkauppaa hautaan asti.
Eli sukulaiset olivat varanneet arkun ilman mitään papereita. Arkku vauhdettiin halvempaan lasteni toimesta. Vainajan tilillä, eli kuolinpesässä, oli juuri sen verran rahaa.
Sinulle kerron, että eivät lapseni maksaneet mitään tarjoiluita, suvun naiset tekivät porukalla tarjoilut koska sitä vaativatkin.
Myös kiven maksoi se joka sen oli tilannutkin.
Mutta juuri näistä asioista siis piti vääntää kättä todella lujaa.
Nämä olivat ensimmäiset hautajaiset jotka lasteni järjestettäväksi tuli eivätkä he tienneet mitä heidän "kuuluu" maksaa ja mitä yleensä pitää tehdä.
Kyllä heidänkin maksettavakseen tuli kaikenlaista, esim. tavaroiden poiskuljetus asunnosta vuokra-autolla, kappeli, pappi ja mitä muuta, en muista enää.
Opastin omalta osaltani, mutta sen kummemmin en puuttua voinut.
Mitään perintöä, eikä siis perintöveroja ei ollut.
Perunkirjat teki tyttäreni, kai siinäkin jotain säästi. Hän on niitä pari kertaa aiemminkin tehnyt.
Hän myös hoiti kaiken muun jälkikäteen tulleen, puhelilasku ym ym.
Hänelle joka sanoi niin kauniisti mulle, että annoin lapsilleni vapaat kädet järkätä mun hautajaiset mielensä mukaan, vaikka ne poikkeaisivat "toiveistani", tottakai saavat päättää.
Minusta hautajais-seremoniat ovat nimenomaan jäljelle jääneille tarkoitettu, siksi haluan että saavat sellaisen tilaisuuden minkä haluavat, eikä mitään pakkopullaseremonioita ja kalliita tarjoiluita.
Minusta jokaisen olis hyvä miettiä tykönään näitä asioita, ettei perheelle tule turhia riitoja ja väärinkäsityksiä.
Luuletko, että ne kuolleet vanhemmat tietävät, että joku ei tule heidän hautajaisiinsa? Oletko itse kuullut, että tarvitaan kirjallinen lupa tulevilta vainajilta, että ei tarvitse osallistua heidän hautajaisiinsa? Ei tämä sentään ole mikään lupalappu olla pois koulusta.
Aikamoista empatiakyvyn puutetta minusta on Pyytää se kirjallinen lupa, kun ei siedä siskoaan edes yhtä päivää, kun äiti tai isä haudataan. Mutta kukin tavallaan. Olkoon sitten pois perinnönjakotilaisuudestakin. Vai onko siihen osallistuminen empaattisempaa?
Hautajaiskulut menevät kuolinpesästä, eivätkä lapset, perilliset niitä "joudu" maksamaan, jos ei perintöäkään ole. Eräs tuntemani otti perinnön vastaan, vaikka pesässä oli vain velkaa, joutuivat myymään kuolinpesän talon kuitatakseen osan, eivätkä uskoneet, ettei perintöä ole pakko ottaa vastaan...
Ette ole koskaan ihmetelleet, miksi pienissäkin kaupungeissa voi olla useita hautajaistoimistoja? Koska alalla on monopoli ja ihmiset eivät uskalla, kehtaa haudata omaisiaan halvalla. Siihen saa äkkiä menemään tonnin jos toisenkin. Se on bisnestä kuten muukin, vaikkei niin saisi ajatella, kukkakauppiaat, pitopalvelut, taksit, painot, kirjakaupat, kaikki mukana tässä surun päivässä.
Ei perintöä? Ei kai kukaan ihan pennitönnä kuole, ja jos kuolee, ei silloin ainakaan, eikä muutenkaan ole ison "juhlan" aika? Minulta ei ainakaan veloitettu mistään tavaroiden pois viennistä, irtaimisto jäi asuntoon, ja se pienensi asunnon ostajan perintöä vastaavasti. Jos on vuokralla, kai irtaimiston voi myydä vaikka huutokaupassa, ja kulut peritään pesästä. Omaiset saavat kai jotain tukea Kelalta, jos kuolinpesä on tyhjä?
Hautajaiset ovat vain eläviä varten, jotta voivat nyrpistellä muiden asuille, ja ilmeille, mukamas väärässä paikassa, hmph. Eihän vainaja ole tätä näkemässä. Ja myöhäistä on silloin itkeä, jos ei ole aiemminkaan ollut aidosti tekemisissä.
Ainahan voi kaikenlaista vaatia, mutta ei minusta tästä tarvitse edes neuvotella kyseisten sisarusten kanssa, sillä lapset perivät ensin, eli he määräävät, vasta sitten tulevat muut. Sisaruksilla ei ole mitään sananvaltaa hautajaisten menoista ja perinnöstä päätettäessä, jos vainajalla on lapsia, ja heillä tahtoa päättää, eikä vain nyökytellä muille.
Palasin sattumalta tänne ja huomasin sun kirjoituksessa niin paljon "epä"tietoa, että tekis melkein mieli kysyä, että minkä ikänen olet...
Joissain, et kaikissa, asioissa olet todella pihalla, joko tietämättömyyttäsi/kokemattomuuttasi tai sitten olet näitä kaikkitietäviä..
En viitsi enää enempää palata aiheseen, mutta ehkä sullekin joskus selviää elämän (ja kuoleman) realiteetit.
Toivottavasti ei vielä pitkään aikaan, eikä kovin raa'alla tavalla, sitä en toivo kenellekään.
Mutta kannattaa miettiä ovatko omat kokemukset tarpeeksi riittäviä lyömään lukkoon mitään väittämää, mistä tahansa aiheesta siis.
Onneksi mielipidettään voi (ja on suotavaa) joskus tarkistaa ja jopa muuttaa.
Kaikkea hyvää.
suku päätti että en saa ainoona lapsena hakea äitiäni sairaalasta kuoltuaan.No tulipa hätä kun mun mimi ainostaan kelpas,sanoin suvulle että pitälkää raatonne mä en sillä mitään tee kun ei ole eläessäänkään musta välittänyt niin en tartte häntä nytkään.Kävin kuintenkin mimeni kirjottamassa ja hautajaisissa kukat laskin ja kävelin kappelista pihalle.Lyhyestä virsi kaunis.
Sinä voit hyvin mennä hautaustilaisuuteen ja laskea kukkasi haudalle. Vaikka jäädä sinne yksin kunnioittamaan poismenneen muistoa, muiden kokoontuessa muualle.
Hautaanlaskun jälkeen voit täydellisen hyvin poistua paikalta. Sinun EI tarvitse olla kasvotusten ilkeiden sukulaistesi kanssa vaan välittömästi poistuttua olet hoitanut velvollisuutesi.
En mannyt kummankaan isoäidin hautajaisiin (isoisät kuolleet jo ennen syntymääni). Isän äiti kuoli ollessani vähän yli 2-kymppinen ja asuin jo toisessa päässä Suomea. Emme olleet nähneetkään vuosiin. Lapsena olin paljon mummolassa, mutta samalla oli myös puoli sukua. En ollut siis kovin läheinen hänen kanssaan. Sukua hautajaisiin kyllä riitti, joten yhden puuttuminen ei juuri näkynyt. Äitini oli kuitenkin laittanut nimeni perheemme seppeleeseen, vaikka olisin mielummin lähettänyt adressin.
Äidin äiti kun kuoli asuin myös edelleen toisessa päässä Suomea ja tyttöni oli aivan vauva. Rahatilanteeni oli opiskelijana surkea, eikä äidin äiti ollut koskaan minulle läheinen. En ollut häntäkään nähnyt enää vuosiin. Vaikka äidin puolen suku oli erittäin pieni, en mennyt hautajaisiin. Osasyynä oli se, ettei rahaa matkustamiseen ollut. Tiedän, että äitini asiasta vähän loukkaantui, mutta koskaan hän ei ole moittinut minua. Oli laitattanut minun ja tyttäreni puolesta seppeleen.
Muutenkaan en ymmärrä koko hautajaisia. Ihmistä voi muistaa hyvinkin paljon ilman ruumiinvalvojaisia. Mitä sitä nyt kuolleelle ruumiille itkemään. Kai ne hautajaiset ovat enemään omaisia varten: päästään näyttämään kuka eniten kuollutta kaipaa ja pitämään yhdet sukujuhlat.
Itseni testamenttaan yliopiston anatomian laitokselle: kustantavat maahanpanijaiset/tuhkauksen sitten kun eivät enää formaliiniin säilöttyjä osiani tarvitse (n. 10v). Ompahan hyödyksi vielä kuolemansakin jälkeen. Ja vielä: olen ateisti, joten kuollut on kuollut.
Minusta ratkaisusi isoäitiesi kohdalla vaikuttivat ihan ymmärrettäviltä.
Mutta tätä kohtaa en ymmärtänyt:
"Mitä sitä nyt kuolleelle ruumiille itkemään. Kai ne hautajaiset ovat enemään omaisia varten: päästään näyttämään kuka eniten kuollutta kaipaa ja pitämään yhdet sukujuhlat."
Ei kukaan ruumiille itke. Hautajaiset ovat riitti. Ne auttavat surevia eteenpäin elämässä, auttavat käsittämään, että jokin vaihe meidän perheen, suvun, tuttavapiirin elämässä on loppunut. Yhteiset riitit ja rituaalit auttavat seuraavissa elämän isoissa konkursseissa.
Onko sellaisia, jotka käsittävät hautajaiset näyttötilaisuukiksi? En väitä vastaan, jos sanot asian tietäväsi. Kunhan kummastelen.
"Ja vielä: olen ateisti, joten kuollut on kuollut."
Näinhän moni meistä anatomian laitoksella ajattelee. Mutta suru on suru. Joskus se tulee jokaisen kohdalle. Ja toisten surua kunnioitamme.
Minä toimin niin että menen kyllä haudalla ja lasken kukat ja lausun saattosanat, mutta sinne varsinaiseen tilaisuuteen en mene.
Meidän suvussa on ainakin nämä juhlat sellaisia näytelmiä jotta kukaan ei uskoisi mitä roolia ne vetää.
Hirveän kylmäkiskoista väkeä, eurot vaan kiiluu silmissä, sitten hautaisissa oikein kunnon esitys päälle ja vähän kauempana oleviin sukulaisiin tämä mene niin kuin häkä konsanaan.
"onko sellaisia, jotka käsittävät...."
Kyllä on, sinulla on varmaan sellainen onni olla sukulainen normaalitunneihmisten kanssa, mutta kun oma lähisuku on aivan sairaita tunnelämältään niin se on kuin eläisi paholaiselokuvassa.
Väitän jopa niin että jos tässä kertoisin heistä, niin seuraava kirjoittaja sanoisi minun
valehtelevan ja sepittävän omiani.
Mutta kun muutin 22 vuotiaana kotoa pois, oli minun pakko käydä psykologilla kaksi vuotta, niin paljon kärsin.
Tosin silloin olin niin nuori etten osannutkaan käsitella asioita ja vasta nyt nelikymppisenä olen päässyt tasapainoon.
Eipä ole sinulla omaa elämää, kun pitää noin vihata sisaruksia ja suunnitella jopa vanhempien hautausta, vaikka kaikki ilmeisesti ovt täysisä voimissaan.
Koeta nyt elää omaa elämääsi ja lakkaa pohtimasta muita ja heidä asioitaan. Jokainen elää omasta mielestään oikein. Jos on suvussa epäsopua, niin sellaisesta suvusta pitää hivuttautua pois ja elää itsekseen omien ystävien ja oman perheen kesken.
Kun on hautajaisten aika, niin tilanteen mukaan. Et voi tietää, kenet ensimmäiseksi haudataan. Onnettomuus voi viedä kenet tahansa huomispäivänä. Vakava sairaus voi iskeä kolmikymppisiin, ei kukaan ole turvassa.
Törkeää on sanoa vanhemmille, että ei halua hautajaisiin. Hyvänen aika, voisithan sinä itse joutua ne järjestämään. Mistä sinä voit tilanteet tietää!
Onko viha sisaruksia kohtaan voimakkaampi kuin vanhempien kuoleman jäälkeinen suru?
Et tiedä, mitä se on, ennen kuin sen koet.