Oletteko törmänneet miehessä/naisessa tyyppiin, joka on heti aluksi mielettömän vakuuttava ja uskottavalla tavalla tosissaan, kunnes suhde ilman ainuttakaan riitaa päättyy, kuin seinään - sen samaisen osapuolen toimesta?
Tutustuin, netissä tietty, mieheen, jonka kanssa kirjoiteltiin viikko. Jälkeenpäin laskettuna yhteensä 50 A4-sivullista maratonviestejä. Kumpikin vaikutti menneen koukkuun jo 3.-4. päivänä. Viikon jälkeen tavattiin ensi kertaa. Kummallakin lapset mukana (erovanhempia ollaan). Siitä viikon päästä mies käytännössä muutti hammasharjan kanssa luokseni asustelemaan (Kummallakin oli lomaa. Näin oli mahdollista olla enemmän yhdessä.). Kummankin ex ja minun lapseni hiiltyivät nopeasta alusta. Emme tunteneet tästä kovin huonoa omaatuntoa, koska elimme rauhallista, päihteetöntä kotielämää lasten ehdoilla. Mies kävi loman jälkeen töissä kotoani käsin. Hän maalaili innokkaasti yhteistä tulevaisuuttamme ja sai varhaiset suunnitelmansa kuulostamaan realistisilta, koska pehmusti niitä sivulausein "vaikken tietenkään voi olla varma, mutta olen silti varma". Mies inventoi jopa ääneen kotiemme kalustuksen yhteenmuuttoa silmällä pitäen ja halusi välttämättä ostaa jo tässä vaiheessa "yhteiseen kotiimme" pölynimurin. Olimme jatkuvasti yhdessä. Sain silti töihin rakkaus/ikävätekstareita. Näin meni 2kk. Yhtenä päivänä mies kimmastui lasteni mustasukkaisista kommenteista ja lähti "kotiin jäähylle".
Tämän jälkeen linja muuttui täysin. Minusta tuli se enemmän tekstareita kirjoittava osapuoli. Yritin varovasti tiedustella, missä mennään, mutten saanut vastausta. Tavattiin kerran viikossa kun lapset olivat exälläni. Satunnaisesti myös kaikkien lasten kesken. Tunsin, että oli "kiellettyä" kysyä, missä mennään. Miehen tavaroita oli edelleen luonani eikä hän ottanut tavaroiden hakua puheeksi. Näin meni pari kuukautta.
Linja muuttui taas. En saanut mitään yhteyttä melkein kuukauteen. Hätäännyin tietysti, mutta yritin melko maltillisesti kuulostella, mistä on kysymys.
Ero tuli. Mies sanoi, että voisimme edelleen olla ystäviä. Minulle se ei sopinut ja sanoin näin myös. Jatkoimme silti satunnaisia tapaamisia, keskustelua ja "keskustelua". Miehen tavarat olivat edelleen kotonani. "Nyt suhteemme on sellainen, millaisena sen olisi pitänyt alkaa", sanoi mies. En ollut täysin tyytyväinen ja ilmaisin epävarmuuteni pari päivää myöhemmin, johon mies sanoi, ettei mikään ole muuttunut, vaan suhde on tätä nykyä "vain ystävyyttä" hänen puoleltaan. Vasta silloin minulla napsahti ja vaadin miestä hakemaan tavaransa luotani. Olin kuitenkin hänessä yhä mielipuolisen kiinni. Ahdistus meni yli sietokyvyn, enkä erotapaamisessa jaksanut olla kovin hienovarainen. Tarjosin hyvää ruokaa, mutta sanoin sen yhteydessä ronskisti, jopa tylysti, mutta silti hilpeästi, etten ole pitkään aikaan ymmärtänyt, mistä on kysymys ja että koko touhu on ollut aivan järjetöntä, enkä ymmärrä miksi hän on ollut niin kylmä, vaikka toisaalta viihdymme niin hyvin yhdessä. Päästin irti...ja mies halusi heti palata takaisin, koska oivalsi siinä vaiheessa, kuinka paljon minua rakastaa ja ihaili itsevarmuuttani...Olin jälleen äimänä, mutta suostuin tyhmänä jatkamaan suhdetta, joka tietysti muuttui miehen puolelta entisenlaisen viileäksi heti kun minun epävarmuuteni yhtään nosti päätään...Mies oli itse suupaltti vailla vertaa, rohkea ja anarkistinen, kykenevä puhumaan mistä vain - paitsi meistä kahdesta. Minusta tuli taas se "omituinen höpöttäjä", jos yritin jotain meistä puhua. Päättymätön tarina päättyi viimein eroon, mutta minulta meni sen jälkeen kuukausia aivojen kääntämiseen normaaliasentoon ja sen tajuamiseen, että KOKO suhde oli miehen puolelta peliä alusta alkaen. Sitä minä vain ihmettelen, että mitä täytyy ihmisen taustassa olla, että hän käyttäytyy näin? Ja sitä, että mitä hänelle jää tällaisesta käteen?
Nyt tuntuu siltä, kuin olisin ollut yhdessä avaruusolion kanssa. Hän muovasi ja esitteli itsensä kameleontin tavalla ihannemiehenäni, mutta osoittautui lopulta täysin toisenlaiseksi - aivan vakuuttavasti esittämiensä periaatteittensa vastaiseksi henkilöksi. Hänen mukaansa tunteisiin heittäytyvän on lupa puhua ihan mitä vain. Niillä sanoilla valetusta luottamuksesta ja uskosta tulevaisuuteen ei tarvitse mitään vastuuta kantaa. Kun suhteen kilometrit tulevat täyteen ja on aika vaihtaa maisemaa, eivät mitkään selitykset ole tarpeen. Näin vain joskus suhteissa käy.
Ei minun mielestäni!
Tutustuin, netissä tietty, mieheen, jonka kanssa kirjoiteltiin viikko. Jälkeenpäin laskettuna yhteensä 50 A4-sivullista maratonviestejä. Kumpikin vaikutti menneen koukkuun jo 3.-4. päivänä. Viikon jälkeen tavattiin ensi kertaa. Kummallakin lapset mukana (erovanhempia ollaan). Siitä viikon päästä mies käytännössä muutti hammasharjan kanssa luokseni asustelemaan (Kummallakin oli lomaa. Näin oli mahdollista olla enemmän yhdessä.). Kummankin ex ja minun lapseni hiiltyivät nopeasta alusta. Emme tunteneet tästä kovin huonoa omaatuntoa, koska elimme rauhallista, päihteetöntä kotielämää lasten ehdoilla. Mies kävi loman jälkeen töissä kotoani käsin. Hän maalaili innokkaasti yhteistä tulevaisuuttamme ja sai varhaiset suunnitelmansa kuulostamaan realistisilta, koska pehmusti niitä sivulausein "vaikken tietenkään voi olla varma, mutta olen silti varma". Mies inventoi jopa ääneen kotiemme kalustuksen yhteenmuuttoa silmällä pitäen ja halusi välttämättä ostaa jo tässä vaiheessa "yhteiseen kotiimme" pölynimurin. Olimme jatkuvasti yhdessä. Sain silti töihin rakkaus/ikävätekstareita. Näin meni 2kk. Yhtenä päivänä mies kimmastui lasteni mustasukkaisista kommenteista ja lähti "kotiin jäähylle".
Tämän jälkeen linja muuttui täysin. Minusta tuli se enemmän tekstareita kirjoittava osapuoli. Yritin varovasti tiedustella, missä mennään, mutten saanut vastausta. Tavattiin kerran viikossa kun lapset olivat exälläni. Satunnaisesti myös kaikkien lasten kesken. Tunsin, että oli "kiellettyä" kysyä, missä mennään. Miehen tavaroita oli edelleen luonani eikä hän ottanut tavaroiden hakua puheeksi. Näin meni pari kuukautta.
Linja muuttui taas. En saanut mitään yhteyttä melkein kuukauteen. Hätäännyin tietysti, mutta yritin melko maltillisesti kuulostella, mistä on kysymys.
Ero tuli. Mies sanoi, että voisimme edelleen olla ystäviä. Minulle se ei sopinut ja sanoin näin myös. Jatkoimme silti satunnaisia tapaamisia, keskustelua ja "keskustelua". Miehen tavarat olivat edelleen kotonani. "Nyt suhteemme on sellainen, millaisena sen olisi pitänyt alkaa", sanoi mies. En ollut täysin tyytyväinen ja ilmaisin epävarmuuteni pari päivää myöhemmin, johon mies sanoi, ettei mikään ole muuttunut, vaan suhde on tätä nykyä "vain ystävyyttä" hänen puoleltaan. Vasta silloin minulla napsahti ja vaadin miestä hakemaan tavaransa luotani. Olin kuitenkin hänessä yhä mielipuolisen kiinni. Ahdistus meni yli sietokyvyn, enkä erotapaamisessa jaksanut olla kovin hienovarainen. Tarjosin hyvää ruokaa, mutta sanoin sen yhteydessä ronskisti, jopa tylysti, mutta silti hilpeästi, etten ole pitkään aikaan ymmärtänyt, mistä on kysymys ja että koko touhu on ollut aivan järjetöntä, enkä ymmärrä miksi hän on ollut niin kylmä, vaikka toisaalta viihdymme niin hyvin yhdessä. Päästin irti...ja mies halusi heti palata takaisin, koska oivalsi siinä vaiheessa, kuinka paljon minua rakastaa ja ihaili itsevarmuuttani...Olin jälleen äimänä, mutta suostuin tyhmänä jatkamaan suhdetta, joka tietysti muuttui miehen puolelta entisenlaisen viileäksi heti kun minun epävarmuuteni yhtään nosti päätään...Mies oli itse suupaltti vailla vertaa, rohkea ja anarkistinen, kykenevä puhumaan mistä vain - paitsi meistä kahdesta. Minusta tuli taas se "omituinen höpöttäjä", jos yritin jotain meistä puhua. Päättymätön tarina päättyi viimein eroon, mutta minulta meni sen jälkeen kuukausia aivojen kääntämiseen normaaliasentoon ja sen tajuamiseen, että KOKO suhde oli miehen puolelta peliä alusta alkaen. Sitä minä vain ihmettelen, että mitä täytyy ihmisen taustassa olla, että hän käyttäytyy näin? Ja sitä, että mitä hänelle jää tällaisesta käteen?
Nyt tuntuu siltä, kuin olisin ollut yhdessä avaruusolion kanssa. Hän muovasi ja esitteli itsensä kameleontin tavalla ihannemiehenäni, mutta osoittautui lopulta täysin toisenlaiseksi - aivan vakuuttavasti esittämiensä periaatteittensa vastaiseksi henkilöksi. Hänen mukaansa tunteisiin heittäytyvän on lupa puhua ihan mitä vain. Niillä sanoilla valetusta luottamuksesta ja uskosta tulevaisuuteen ei tarvitse mitään vastuuta kantaa. Kun suhteen kilometrit tulevat täyteen ja on aika vaihtaa maisemaa, eivät mitkään selitykset ole tarpeen. Näin vain joskus suhteissa käy.
Ei minun mielestäni!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tällainen tunneköyhä ja kylmä, mutta viehättävä ihminen on narsisti. Kaikessa hän on hyvä, mutta tunteista puhuminen ei onnistu ollenkaan.
Narsisti on muotisana, mutta se on myös täyttä totta tänä päivänä. Monet pitävät narsistia väkivaltaisena, mutta se onkin sitten jo psykopaatti.
http://www.tietopankki.com/narsismi.html
Tässä hyvä kirjoitus asiasta.
kuule sama mieleen! Aloittajan kuvaus miehestä natsaa hyvin narsistin luoneen kanssa yhteen.
tavalla, tosin tavattiin työreissulla. Antoi ymmärtää olevansa tosissaan, joten uskalsin itse rakastua aivan täysin. Otti lapset huomioon, ja puhui tulevaisuudesta, yhteenmuutosta jne... Mutta sitäpä kestikin peräti reilun kuukauden, sitten sitä tarvittiinkin miettimisaikaa ja nyt ei kuulu enää mitään. Että se siitä. Sattuu ja paljon, mutta pakko on alkaa katselemaan taas eteenpäin. Kyllä olisi elämä paljon helpompaa ilman miehiä!!!