Ennustus

Ennustan että sadan vuoden päästä maailma on huomattavasti parempi paikka kuin nyt.
Ilmastossa tapahtuneet muutokset ovat suuresti edesauttaneet mitä parhainta muutosta ihmiskunnassa. Pohjoisnapa on sulanut jo aikoja sitten. Aasiassa sadot ovat kuihtuneet olemattomiin myrskyjen ja merkillisten lumisateiden johdosta. Nälänhätä on kovaa ja ihmisiä kuolee massoittain Aasiassa. Kulkutaudit ovat levittäytyneet Eurooppaan ja voimistuneiden sateiden johdosta suuri osa Euroopan kansasta on sukupuuttoon kuolemassa. Afrikassa on väestömäärä laskenut myös ja väkeä on nyt sopivasti joten maa kykenee elättämään itsensä. Amerikan muutaman sadan tuhannen väestö on keskittynyt elämään Kanadan alueelle.
Joten eikö ilmastonmuutos olekin hieno asia.
1219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minä ennustan että ihmisen aiheuttama ilmastonlämpeneminen ammutaan alas 10-20 vuoden sisällä, kun huomataan että globaali lämpötila ei seuraakaan alati kasvavia hiilidioksidipäästöjä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä seuraavaksi kirjoitti:

Ennustan että sadan vuoden päästä maailma on huomattavasti parempi paikka kuin nyt.
Ilmastossa tapahtuneet muutokset ovat suuresti edesauttaneet mitä parhainta muutosta ihmiskunnassa. Pohjoisnapa on sulanut jo aikoja sitten. Aasiassa sadot ovat kuihtuneet olemattomiin myrskyjen ja merkillisten lumisateiden johdosta. Nälänhätä on kovaa ja ihmisiä kuolee massoittain Aasiassa. Kulkutaudit ovat levittäytyneet Eurooppaan ja voimistuneiden sateiden johdosta suuri osa Euroopan kansasta on sukupuuttoon kuolemassa. Afrikassa on väestömäärä laskenut myös ja väkeä on nyt sopivasti joten maa kykenee elättämään itsensä. Amerikan muutaman sadan tuhannen väestö on keskittynyt elämään Kanadan alueelle.
Joten eikö ilmastonmuutos olekin hieno asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu