Välillä sanotaan että se voi periytyä molempien vanhempien suvuista ja muualla että se periytyy vain äidin puolelta. Onko asia vielä tieteelle epäselvä?
Olen nyt 24-vuotias ja hiukset ovat selkeästi harvenneet viimeisten viiden vuoden aikana varsinkin päältä, mutta niitä on vielä sen verran joka puolella ettei mitään alkavaa kaljua ole. Hiusten harveneminen voi käsittääkseni myös lakata itsestään niin ettei kaljuuntumista ehdi tapahtumaan, mutta kuinka yleistä sellainen on?
Kaljuuntuminen periytyy miten?
3
3017
Vastaukset
- kaljuuden geenejä
Toistaiseksi on selvillä vasta, että yksi miestyypin kaljuuntumiseen vaikuttavista geeneistä on X-kromosomissa, ja periytyy siksi aina äidin puolelta, mutta tuon geenin kaljuudelle altistava muoto voi esiintyä myös vahvahiuksisella miehellä. Kaikki muu kaljuuden genetiikkaan liittyvä on vielä tuntematonta. Toisin sanoen varmin tapa saada selville onko saanut kaljuuntumisgeenit on tarkkailla omia hiuksiaan.
Kaljuuntumisen aiheuttaja sentään tiedetään kemian tasolla. Siihen on syypäänä elimistön reaktio dihydrotestosteroniin, yhteen mieshormonin muodoista. Tämän takia kaljuuntuminen voidaan pysäyttää ja jopa peruuttaa ihmisillä joilla se muuten etenisi normaalisti käyttämällä DHT:tä estävää ainetta (joka sattumoisin myös suojaa eturauhasen liikakasvulta). Tosin jotkut saavat moisesta hoidosta finnejä, sillä vapaan testosteronin määrä elimistössä kasvaa tuon blokkaavan aineen vaikutuksesta. - Nwofrl
Äitini isä oli kalju, mutta itselläni vain paenneet otsarajat. Tämä ei tietenkään todista mitään, mutta on hyvin yleistä mitä äidin puolelta tulevaan "tukan lähtöön" tulee.
Kaljuuntumisesta ei vielä tiedetä kaikkea, ja periytyminen on osoittautunut hankalammaksi kuin kuviteltiin. Tosin n. 4 tapausta viidestä voidaan jäljittää päänahan sairauksiin esim. hiusjuuria ruokkivat verisuonet "kalkkeutuvat", vähän sama idea kuin vedenkeittimeen kertyvän kalkkikuonan kanssa.
Em. syystä moni hiustenlähtöä estävä valmiste todellakin toimii, jos vaan löytää oikean tuotteen - kokeilemalla.
Tuote ei kuitenkaan voi palauttaa jo kuolleita soluja joten niiden käyttö kannattaa aloittaa ennen kuin tukka lähtee. Kun hiusjuuri on kuollut, niin se ei enää kasva takasin.- Phil Xavier
Aika hyvä perustelu Nworfl :D.
"Äitini isä oli kalju, mutta itselläni vain paenneet otsarajat."
Ehkäpä sinun kannattaisi mennä katselemaan äitisi ÄIDIN sisaruksia :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta643225Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433087- 422447
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa992180- 311903
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271800- 481616
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851405- 391290
- 811132