Nyt olen saanut lopullisen todistuksen Hesalaisten pienistä aivoista. Vain Helsingissä asuvan ja veron- maksajien rahoja taksiin suoltavan kansanedustajan voi kuulla ehdottavan bensaa sännösteltävän.Mitä lyhytnäköisyyttä! Siis joku laitakaupungilla asuva hippi voisi myydä "oman" korttinsa Kiuruveden maitotilalliselle, jotta tämä saisi käydä autollaan asioimassa 20 km päässä kotoa silloin kun tarvitsee, että pystyy tuottamaan maitoa ko. hipille kavereineen? Äly hoi, älä jätä Erkkiä!
Kivahan toi korttisydeemi tietysti kaupunkilaisen näkökulmasta on, mutta kun suomessa on totuttu iät ja ajat asumaan omassa rauhassa, niin osa kansasta kantaa vielä nykyään näitä geenejä, joista sitten liikenneveroilla rangaistaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
ottaa lääkkeet.
Vois jättää tuon politikoinnin terveille.
Kerrankin valtapoliitikko esittää jotain ihan oikeita keinoja ongelman torjumiseksi. Ja Tuomioja on muuten eduskunnan ainoa intellektuelli.