Sain ylioppilaslahjaksi papaltani hienon antiikkikellon (ehjän ja hyväkuntoisen). Parin vuoden kuluttua pappa menehtyi sydänkohtaukseen ja kuolinajaksi todettiin 03.05 yöllä. Kas kummaa, huomasin papan antaman kellon pysähtyneen juurin minuutilleen samaan aikaan (ja vielä samana yönä). kävin korjauttamassa kellon, siihen piti vaihtaa pari osaa kokonaan ja kello lähti taas tikittään. Noh, eipä menny ku kaks vuorokautta ja kello pysähty taas yöllä 03.05. Ajattelin että ei perskuta, enää en ala laukkoon korjauttamassa kapinetta. Jos haluaa siinä ajassa seisoa niin olkoon. Meikäpoika on aina epäily nuita huuhaa juttuja, mutta onhan tuo aika kumma sattuma. Kertokaahan ihmiset jotakin jänniä sattumuksia ja lopettakaa toisten haukkuminen! Onnellista kevään odotusta kaikille!
aaveita ja kummituksia
kyläläinen
2903
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tiedän kaks samanlaista tapausta. toinen oli isän isän kuollessa seinäkello jota ei myöhemmin ole kokeiltu käyntiin. toinen äitin äitin kuollessa myös seinäkello joka lähti viikon jälkeenpäin ravistamalla käyntiin. ihme hommia.
Itselleni on sattunut myös muutama tapaus joka on saanut kyllä miettimään mitä hengestä jää jäljelle sen jälkeen kun kuolemme. En erityisemmin usko haamuihin ym mutta vähän jotain kummallista on tapahtumissa joista kerron tässä vaikka yhden.
Olin käymässä kesälomalla anoppilassa jossa ukki
oli kuollut pari kuukautta sitten. Laitoin ruoan ja katoin pöydän ja kävin pirtissä sanomassa että nyt voisi tulla syömään. Meitä oli kahdeksan hengeä jotka marssimme keittiöön syömään, minä viimeisenä. Olin menossa keittiöön ja vanhan puuhellan ohitse kun kuulin aivan selvästi samanlaisen kävelykepin kopinan takanani kun kuului kun ukki ennen tuli syömään. Hellan ohittaessani meni ohitseni joku sanoinkuvaamaton kylmä aalto tai henkäys joka sai niskakarvani nousemaan ylös. Tämä toistui vähän toisella tavalla vielä toisenkin kerran kahden viikon sisällä lomalla ollessani. Olin aivan ymmällä. Ajattelin sanoa asiasta anopille vaikka ajattelin että varmasti nauraa minut hiiteen. Ihmeekseni hän katsoi minua silmiin ja sanoi että hän on kuullut ja kokenut saman monesti. Jälkeenpäin kuulin häneltä että tapaukset olivat loppuneet puolen vuoden jälkeen ukin kuolemassa ja kun vähän myöhemmin keskustelimme asiasta muiden siellä olleiden kanssa ei kukaan muu ollut kuullut ja tuntenut samoja asioita kun minä ja anoppini.