Lisenssi näivettää lajin

kallis

Kallis lisenssi estää sen, että kilpasuunnistusta kokeilla haluava ei voi tulla mukaan, pitäisihän lunastaa koko vuoden kattava lisenssi, näin moni äänestää jaloillaan eikä siirry lajin pariin.
Nyt esim. aluekisoissa käy vain mitaleille mahdollisesti yltävät ennen jopa pm kisoissa oli massaa liikkeellä kun satunnainen harrastaja pääsi mukaan, moni esim. hiihtäjä kävi treenilajina kisoissa, kuntorastilaisilla on myös nyt liian iso kynnys kansallisiin ym kisoihin.
Lisenssin voisi korvata esim. kilpailukohtainen osanottomaksun lisä, se voisi olla noin euron suuruinen, tämä ei lisäisi välttämättä osanottomaksun suuruutta, koska kokonaispotti kasvaisi osanottomäärien kasvaessa.

7

2496

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näivettyy

      Kun tulee läkähtyneenä maaliin,kiskaisevat järjestysmiehet kartan kädestä.Olinhan sen kuitenkin maksanut.Näin ei ilmeisestiu voi sitte käyttää vanhaa karttaa,kun sattuu suunnistus samalle alueelle?Menee vähän pihtailuksi koko harrastus.

      • himosuunnistaja

        voi osallistua Jukolan viestiin. Sinne vain kokeilemaan, joukkueisiin pääsee kyllä. Lisäksi isoissa kisoissa saattaa olla kuntosarjoja, joihin ei välttämättä tarvitse lisenssiä, en ole aivan varma. Kisoissa on myös D21C-sarja naisille ja miehille, joihin voi osallistua aivan aloittelija, lisennsi kyllä täytyy olla.

        Kartan kyllä yleensä saa iltarastien jälkeen pitää. Jos ottavat pois, kysy miksi ja pyydä silti saada se. On kyllä tosi törkeää viedä se! Olen käynyt paljon eri iltarasteilla, ja kartta on otettu pois ainoastaan, jos kartat ovat loppuneet kesken ja silloinkin meiltä himosuunnistajilta, joilla on jo paljon vanhoja karttoja.

      • Koukussa
        himosuunnistaja kirjoitti:

        Mahtava kokemus osallistua jukolan viestiin mutta vuosi vuodelta yhä useampi osallistuja tulee suoraan kuntorasteilta , heidän tasonsa suunnistajina ei ole sitä mitä kisan maine edellyttäisi.
        Aikaisemmin lähes kaikilla oli kokemusta kansallisista tai vastaavista kisoista taso oli parempi, nyt kun kuntorastilainen ei voi mennä kansallisiin lisenssin puuttuessa jää kuntorastiporukalta kilpailun tuoma suola puuttumaan.
        Nyt pitäisi käyttää kuntorastibuumi hyväksi ja vapauttaa osallistuminen kansallisiin, laji tosiaan on jakautunut lisenssin myötä kahdenkerroksenväeksi, suunnistuliitto nukkuu.
        Julkkusuunnistajan nouto mönkijällä ankkuriosuudelta oli hauskaa, mutta hälytyskellojen pitäisi alkaa soida

      • venla-vaunu
        Koukussa kirjoitti:

        Ensinnäkin lisenssikysymykseen. Koska metsässä voi sattua mitä vaan, eikä kisojen järjestäjä ota vakuutuksia kaikille, on lisenssi oltava. Oman edun takia se vaaditaan, ja jottei seura joudu käräjille jonkun tumpelon takia. On siis ihan hyvä, kun se vaaditaan. Ei maksa omaisuutta, ja sittenpähän kuntoilijakin voisi käydä useammin kisoissakin.

        Kommentti kartan saamiseen kisan/iltarastien jälkeen. Kartta kuuluu itselle, kun siitä on maksanut! Järjestäjiltä väärin toimittu... paitsi kisoissa sen voi alkupään lähtijöiltä ottaa maaliin tullessa pois ja palauttaa, kun kaikki ovat metsässä (ei pääse näyttämään kaverille etukäteen).

        Jukolan tasosta vielä... Kyllä siellä silti ne huiputkin on, joiden taso ei tosiaan laske vaikka mukana on harrastelijoita. Järjestäjien vastuu sen sijaan on pitää radat riittävän (muttei liian) haastavina, jotta tosiaan huipuistakin saadaan tasoerot esiin.

      • licence to run
        venla-vaunu kirjoitti:

        "Koska metsässä voi sattua mitä vaan, eikä kisojen järjestäjä ota vakuutuksia kaikille, on lisenssi oltava."

        Mikäs se vakuutukseton lisennssi (17 euroa) sitten on? Lisenssin perimmäinen tarkoitus lienee aktiiviharrastajien määrän tilastointi. Tästä on apua esim. valtiontukia haettaessa.

        Sanokaapa minkä ihmeen takia pitää olla jonkin seuran jäsen, jotta voi lunastaa lisenssin?

      • pummaaja
        licence to run kirjoitti:

        Pitäis luoda systeemi,että kansallisiin voisi osallistua yhtä helposti kuin nykyisin iltarasteille.
        Kisojen järjestäminen ei ole kannattavaa toimintaa monellekkaan seuralle, monet aikaisemmat aktiivit ovat siirtyneet kuntorasteille, sinänsä hyvä,se puoli kasvaa mutta tosiaan kilpasuunnistus hiipuu, jos haluat kansallisiin ,pitää olla seuranjäsenmaksu maksettu, emitkortti oma tai vuokra sekä lisenssi.
        Tässä on liikaa ,että viitsisi kokeilla kilpalajina,
        kynnys osallistumiseen on liian suuri.

      • entinen aktiivi
        pummaaja kirjoitti:

        80e lisenssi ei voi olla syy, kilpasuunnistuksen estymiseen, saa olla eri mieltä. Suurimman kustannuksen aiheuttaa matkakustannukset kisapaikoille osanottomaksut, jos seura ei maksa.

        Itse lopetin kilpasuunnistuksen 80-90 luvun taitteeseen, nykyisin iltarasteja 2-3 krt viikossa, matkat kisapaikalle kohtuullisia ainakin pääkaupungiseudulla.

        Talvella harrastuksena nykyisin maastokilpahiihto sarja m55, tässä sitä rahaa alkaa vasta palamaan, jos käy vapaan ja perinteisen kilpailuissa, eri sukset, sauvat, monot. Kausi maksaa mulle 2000-2500e, aina joutuu joitain välineitä uusimaan , pulveripurkki 30gr maksaa 100e, tosin saan sen omia kanavia pitkin 50% alennuksella.

        Moto-cross ja enduro miehet laittavat kauteen 7000-8000e minimissään, omia tai sponsoreiden rahaa. Huiput kymmenkertaisen summan, tosin sponsorit ja liitto kustantaa 90%.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1234
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      845
    3. 68
      742
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      735
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      698
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      625
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      570
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      520
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      518
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      492
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      492
    14. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      483
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      435
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      431
    18. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      70
      428
    19. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    20. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      414
    Aihe