Ostin kaupasta muikkuja. Perkasin. Yhden sisällä oli matoja. En saanut selville, kuinka monta, mutta useita kuitenkin. Madot ovat n. 0.5 mm paksuja ja useita cm pitkiä. Otin muikusta ja madoista kuvia. Muikut matoineen panin roskikseen. Onko kellään tietoja tai kokemuksia asiasta? En ole koskaan nähnyt enkä kuullut, että muikuissa voisi olla matoja.
Vastaukset 11
Tuliko hyviä otoksia et sillei hei?! Käskitkö kuvattavaa sanomaan muikku? Olet sinä kyllä omituisista asioista nauttiva ihminen. Muikku-parka on ensin kohdannut mahorkkaa polttevan kalastajan massamurhan, jonka jälkeen kalan maallinen jäännös on kulkenut vittumaisen tien Puulavedestä sinun perkauslaudallesi.
Sitten kun olet häpäissyt muikun lopullisesti niin vielä kuvaat sen, että voisit myöhemmin naureskella tälle kovan kohtalon kokeneelle pienelle muikulle. Muikulle, joka saattoi olla juuri matkalla kotikoloon perheensä pariin, kun troolarin tiheäsilmäinen seitti tavoitti tuon pienen otuksen, jolla oli oma arvokas historiansa muikkujen yhteisössä ja varmasti paljon suunnitelmia tulevaisuuden varalle et sillei hei!- muikku&mato
Onneksi madot muikuissa ovat yhtä harvinaisia kuin "teppo.moi"-tyyppiset typerykset.
- etenkin sisävesikaloissa
voi joskus olla matoja. Jos muikut olivat muuten ok, niin turhaan heitit muut menemään.
- Iktyonomi!
Luonossa esiintyy monia asioita joka voi kummastuttaa, hämästyttää ...
No asiaan! Kaloilla kuten monilla muillakin eläimillä voi olla ulko- tai sisäloisia.
Kalojen loiset ei tartu ihmiseen paitsi lapamato joka voi tarttua vain ahvenesta, hauesta, mateesta tai kiiskestä.
Lapamadon toukka on lihaksen sisässä pienessä "kapselissa" eikä helposti erotu. Sen saa tuhottua kypsentämällä kalan täysin kypsäksi tai pakastamalla.
Lohikaloilla (joihin muikku kuuluu) tai särkikaloilla ei esiinnyt loisia jotka tarttuu ihmiseen. Eteenkin ne loiset, kuten tämä toukka, joka eli jo aikuisvaihetta ei todellakaan tartu ihmiseen tai ole vaaraksi mitenkään.
Kaloja perkatessa nämä ylimääräiset "otukset" poistetaan perkeiden mukana ja kala laitetaan normaalisti ruuaksi.
ps. Oletteko käyneet uimassa järvessä? Tiesittekö että kalat pissavat järveen, yäk...- vanha kokki
Puulaveden muikussakin esiintyy loisia, tosin enemmän naaraskaloissa kuin koiraissa. Ne saavat niitä ravintonsa mukana planktonista kevätpuolells. Madot muistuttavat valkeita siiman pätkiä, parhaimmillaan ne voivat olla liki 10 senttisiä ja niitä voi olla paljon. Madot jättävätisäntäkalansa seuraavana keväänä jäitten lähdön aikoihin. Kyseessä on miltei poikkeuksetta Philonema sibirica- sukkulamato, joka on täysin vaaraton ihmiselle.
Luonnollisesti sen esiintyminen ei kuitenkaan herätä juurikaan ruokahalua. - etes vähän tarkistaa
tietokantaa lapamadosta,missä kaloissa ja vesistössä pyydetyissä se esiintyy nimittäin on tosi tietoa eikä mutu,mutu tietoa.
- vanha kokki
etes vähän tarkistaa kirjoitti:
tietokantaa lapamadosta,missä kaloissa ja vesistössä pyydetyissä se esiintyy nimittäin on tosi tietoa eikä mutu,mutu tietoa.
Ei ole ihmiseen sopeutuva eli leveä heisimato (Dibyllopothrium Latum), vaan Diphyllopothrium osmen. elikapea heisimato joka siirtyy vain lintuihin. Ts. Lapamatoa, joka olisi ihmiselle vaarallinen EI esiinny muikussa. Aikaisemmin on uskottu ja virheelliseksi myöhemmin todettu ja todistettu kyseinen asia. ( Turun yliopiston tutkimuksia) ei mutua.
- OVAT
vanha kokki kirjoitti:
Ei ole ihmiseen sopeutuva eli leveä heisimato (Dibyllopothrium Latum), vaan Diphyllopothrium osmen. elikapea heisimato joka siirtyy vain lintuihin. Ts. Lapamatoa, joka olisi ihmiselle vaarallinen EI esiinny muikussa. Aikaisemmin on uskottu ja virheelliseksi myöhemmin todettu ja todistettu kyseinen asia. ( Turun yliopiston tutkimuksia) ei mutua.
turvallisia.
- kaloista ja madoista
OVAT kirjoitti:
turvallisia.
tutkittua-,mutu-ja käytännön tietoa,minulla on vain käytännöntieto joka ainakin on totta olkoon sitten teidän tietonne mitä hyväänsä.
- saatuasi
kaloista ja madoista kirjoitti:
tutkittua-,mutu-ja käytännön tietoa,minulla on vain käytännöntieto joka ainakin on totta olkoon sitten teidän tietonne mitä hyväänsä.
lapamadon muikusta?
- X lahnan syöjä
Lahnoista me joskus löysimme. Syöttävätköhän nuo ravintolat näitä kaloja meille asiakkaille kuitenkin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.361316Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke631098Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63983- 58958
- 69816
- 51801
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81726Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le38708- 82692
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su30645