Älykyyden ruokavalio

Nykyisten mittareiden mukaan älykyys vaihtelee maanosittain.
Älykkäimpiä ovat Aasialaiset, sitten Eurooppalaiset, ja keskimäärin
matalin älykkyysosamäärä on Afrikkalaisilla.

Darvinismin mukaan kaikki ihmiset ovat kehittyneet samasta,joten
eron on täytynyt muodostua elinympäristön ja kulttuurin vaikutuksesta.
Koska ei ole yksiselitteistä, että älykkäämmät ihmiset asuvat kylmässä ja päinvastoin, niin tarkastellaan karkeasti mitä ihmiset ovat menneisyydessä syöneet.

Alkuperäiseen Afrikkalaiseen ruokavalioon kuuluu suurena osana veri,
maito ja jopa raaka liha joka on ollut myös halutuinta ravintoa.
Eurooppalaiset yleensä keittivät tai paistoivat lihan,mutta vatsaa täytti
suurimmaksi osaksi itse kasvatetut vihannekset ja vilja.
Aasialainen ruokavalio koostui pääasiassa vihanneksista ja viljoista,
lihansyönti oli harvinaista, jopa kiellettyä.
Lihan syöminen on ollut kasvussa, vasta modernin kehityksen aikana, kasvisyönti on osa Aasialaista kulttuuria ja uskontoa, Sekä Budddhismin , että Hinduismin mukaan valaistunut ihminen ei syö lihaa, siksi että ei siihen pysty. Äärihindut eivät syö edes kananmunia.


Tästä voimme päätellä sen, että mitä enemmän ihminen tappaa elääkseen,
sitä vähä-älyisemmäksi se muuttuu
11463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Älysinpä kirjoitusvirheeni.

Äänestä

Kyllähän ruoalla on merkitystä. Aivot tarvitsevat rakennusaineita Jos joutuu kasvamaan aliravittuna
ei aivotkaan kehity normaalisti. Tätä aliravitsemustahan on paljon erityisesti Afrikassa, kuten tiedämme......

Äänestä

Aivot tarvitsevat sokeria kehittyäkseen.

(Tosin tieteellisiä todisteita aiheesta minulla ei ole.)

Äänestä

Kukahan on mahdollisesti kehittänyt nämä testit joilla mitataan älykkyyttä, mitä se on??

Onko älykkyys yhdessä ympäristössä sama asia kuin toisessa?

Kuinka paljon ihmiset täällä ovat tehneet "älykkyystestejä" vaikkapa kymmeneen ikävuoteen mennessä, eikö koulutus ja elämä täällä ole jonkinlainen etu tässä suhteessa? Vaan kertooko se mistään muusta, kuin siitä että ihmiset altistetaan jo pienestä pitäen kaikelle "älykkyyttä kehittävälle" täällä.

Äänestä
  • Niinpä niin.Älykkyyden määritelmästäkään ei olla yhtä mieltä.Kuinka sitä voi mitata, kun ei edes tiedetä mitä se on. Ensin pitäisi saada kaikkia tyydyttävä määritelmä älykkyydestä.Taitaa olla mahdotonta:)

    Äänestä

Henkinen kehitys on yhteydessä muuhun älykkyyteen. Jokainen henkisesti aikuiseksi kasvanut tajuaa että myös eläimet kärsii ja luonto kärsii ihmisten toimesta, eikä halua aiheuttaa omalta osalta kärsimystä lisää!

Olen samaa mieltä "valaistuneiden" kanssa. Koin sen jokin aika sitten. Ikävä kyllä maailma on näyttänyt mustalta sen jälkeen. Toisaalta olen iloinen omasta puolestani että pystyn olemaan parempi ihminen kuin ennen.

Hindut, jainalaiset ja buddhat ovat VIISAITA! Tässä jotain:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jainalaisuus

Äänestä

Juutalaiset eivät syö sikaa ja ovat maailman älykkäin kansa... ongelmien aiheuttaja on siis sika eikä liha yleensä.

Äänestä
  • Ainakaan mun thai kaverit taas ei syö nautaa mutta sika kelpaa. Ei ne muita tyhmempiä ole. Edustavat varmaak budhalaisia tai hinduja, mutta mitään munkkeja he eivät ole joihin taas aloittaja viittaa vaikka jättäää sen sanomatta.

    Äänestä

Älykkyystesti: kirjoitetaanko suomeksi kansan nimi isolla vai pienellä alkukirjaimella?

Siis afrikkalainen vai Afrikkalainen?

Äänestä

Kyllä toi buddhalaisuus on silti minusta potentiaalisesti vaarallisempi uskonto kuin lähi-idän uskonnot... buddhalaisuuteen sisältyy mm. ajatus että kärsimystä ei aiheuta kenenkään teot toista kohtaan, vaan se miten itse valitset reagoida niihin, ja ihminen voi muka itse valita että mikään ei häntä satuta. Buddhalaisenemmistöiset yhteiskunnatkaan eivät onneksi ole ottaneet tätä doktriinia ihan todesta, sillä jos yhteiskunta kieltäytyy antamasta ankaria rangaistuksia pahoista rikoksista lainkaan välittämättä uhrien tunteista, sellainen ei vaan toimi vaan johtaa mielenterveysongelmiin ja syrjäytymiseen uhreilla. Kristinuskossakin on toki tämä toisen posken kääntämisen oppi, mutta sitä pidetään enemmän moraalisena ohjeena kuin jonain totuutena maailmasta, siksi se eiole niin paha.

Äänestä

Afrikassa kylläkin kärsitään yleisesti proteiinin puutteesta toisin kuin aloittaja kuvittelee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miekkonen kirjoitti:

Nykyisten mittareiden mukaan älykyys vaihtelee maanosittain.
Älykkäimpiä ovat Aasialaiset, sitten Eurooppalaiset, ja keskimäärin
matalin älykkyysosamäärä on Afrikkalaisilla.

Darvinismin mukaan kaikki ihmiset ovat kehittyneet samasta,joten
eron on täytynyt muodostua elinympäristön ja kulttuurin vaikutuksesta.
Koska ei ole yksiselitteistä, että älykkäämmät ihmiset asuvat kylmässä ja päinvastoin, niin tarkastellaan karkeasti mitä ihmiset ovat menneisyydessä syöneet.

Alkuperäiseen Afrikkalaiseen ruokavalioon kuuluu suurena osana veri,
maito ja jopa raaka liha joka on ollut myös halutuinta ravintoa.
Eurooppalaiset yleensä keittivät tai paistoivat lihan,mutta vatsaa täytti
suurimmaksi osaksi itse kasvatetut vihannekset ja vilja.
Aasialainen ruokavalio koostui pääasiassa vihanneksista ja viljoista,
lihansyönti oli harvinaista, jopa kiellettyä.
Lihan syöminen on ollut kasvussa, vasta modernin kehityksen aikana, kasvisyönti on osa Aasialaista kulttuuria ja uskontoa, Sekä Budddhismin , että Hinduismin mukaan valaistunut ihminen ei syö lihaa, siksi että ei siihen pysty. Äärihindut eivät syö edes kananmunia.


Tästä voimme päätellä sen, että mitä enemmän ihminen tappaa elääkseen,
sitä vähä-älyisemmäksi se muuttuu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu